Vaihdevuodet - Klinik.fi

VALITUT OIREET (6)

Vaihdevuodet

Päivitetty: 20.09.2018

Vaihdevuodet tarkoittavat naisen munasarjojen toiminnan hiipumista, jolloin mm. estrogeenin eli naishormonin tuotanto vähenee ja kuukautisvuodot loppuvat. Suomalaisilla naisilla viimeiset kuukautiset eli menopaussi ajoittuu keskimäärin 51 vuoden ikään, mutta yksilöllistä vaihtelua voi olla 45–55 vuoden välillä.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Ainakin 75 % ikäluokkaan kuuluvista naisista kärsii vaihdevuosioireista vähintään jonkin verran. Mikäli oireet ovat lieviä, niitä voi kuitenkin lievittää turvallisesti itsehoidolla.

Suositellaan jatkotutkimusta

Mikäli vaihdevuosiin liittyvät oireet haittaavat selvästi jokapäiväistä elämää, on hyvä hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Vaihdevuodet ja vaihdevuosioireet - oireet ja tutkiminen

Vaihdevuosioireilu alkaa tavallisesti jo ennen kuukautisten loppumista. Yleisiä oireita ovat kuukautisten epäsäännöllisyys, kuumat aallot, päivä- ja yöhikoilu sekä unihäiriöt. Lisäksi voi ilmaantua nivel- tai lihaskipuja sekä emättimen limakalvojen ohentumista, joka puolestaan voi altistaa virtsatietulehduksille tai yhdyntäkivuille. Oireilu on hyvin yksilöllistä.

Vaihdevuosien aiheuttamat unihäiriöt ja yöhikoilu vaikuttavat yleiseen jaksamiseen ja tätä kautta myös mielialaan. Vähentyvällä estrogeenin määrällä voi olla myös suoria vaikutuksia henkiseen hyvinvointiin, jolloin seurauksena saattaa olla seksuaalista haluttomuutta, ahdistuneisuutta tai jopa masennusta.

Vaihdevuosien toteamiseen ei yleensä tarvita erityisiä tutkimuksia, vaan yleislääkäri tai gynekologi voi tehdä diagnoosin tyypillisten oireiden perusteella. Epäselvissä tilanteissa voidaan esim. follikkelia stimuloivaa hormonia (FSH) mitata verikokeiden avulla, mikä kertoo tarkemmin munasarjojen toiminnasta ja tilanteesta.

Vaihdevuosioireiden itsehoito

Vaihdevuosioireita voi yleensä lievittää terveellisillä elämäntavoilla. Reipas liikunta vähentää tutkimusten mukaan kuumia aaltoja sekä nostaa mielialaa. Illalla tehty kävelylenkki voi auttaa myös uniongelmiin. Myös terveellinen ruokavalio parantaa yleiskuntoa ja voi vähentää oireilua. Jotkin ruoka-aineet, kuten kahvi tai hyvin mausteinen ruoka, voivat puolestaan lisätä oireita.

Lihavuus lisää selvästi erityisesti hikoiluoireita, joten ylipainon vähentäminen on tehokas keino vaihdevuosioireiden lievittämisessä. Yhtä lailla tärkeää on tupakoimattomus, sillä tupakointi mm. vanhentaa ihoa sekä pahentaa kuumia aaltoja ja unettomuutta. Apteekeissa on tarjolla lopettamista tukevia itsehoitotuotteita (mm. nikotiinipurukumi ja nikotiinilaastari).

Apteekista on saatavilla erilaisia itsehoitotuotteita myös vaihdevuosioireiden hoitoon. Mikäli emättimen limakalvojen kuivuminen on pääasiallinen oire, ilman reseptiä saatavat emätinpuikot- ja voiteet saattavat lievittää oireita merkittävästi. Koska vaihdevuodet altistavat osteoporoosille eli luukadolle, riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista on myös tärkeää huolehtia. Erilaiset luontaistuotteet ovat suosittuja vaihdevuosioireiden hoidossa, mutta niiden tehoa tai turvallisuutta ei ole toistaiseksi luotettavasti osoitettu.

Vaihdevuosien lääkehoito ja hormonikorvaushoito

Mikäli elämäntapamuutosten tekeminen ei onnistu omatoimisesti, fysioterapeuteilta ja kuntosaliohjaajilta saa vinkkejä itselle sopivan liikuntamuodon löytämiseksi. Lisäksi ravitsemusterapeutit voivat tukea terveellisen ruokavalion omaksumisessa ja mahdollisen ylipainon vähentämisessä.

Jos oireilu on päivittäistä ja haittaa elämää, yleislääkäri tai gynekologi voi harkinnan mukaan aloittaa hormonikorvaushoidon. Ehdottomia esteitä hoidolle ovat sairastettu rintasyöpä, syvä laskimotukos, keuhkoveritulppa tai vaikea sydämen vajaatoiminta. Ennen hoidon aloittamista tehdään yleensä gynekologinen tutkimus ja rintojen tunnustelu. Reseptillä kirjoitettava estrogeeni on tehokas lääke vaihdevuosien hoitoon ja sitä on saatavilla eri muodoissa, kuten tabletteina, laastarina tai voiteena. Niillä naisilla, joilla kohtua ei ole poistettu, hoitoon lisätään myös keltarauhashormoni eli progestiini.

Hormonihoitoon liittyy yleensä seurantakäynnit lääkärillä noin vuoden välein. Hoidon kesto on yksilöllistä, mutta suosituksena on käyttää lääkitystä vain niin pitkään, kuin oireet haittaavat päivittäistä elämää. Monilla pahimmat oireet häviävät alle viidessä vuodessa.

Mikäli hormonikorvaushoitoa ei voida käyttää, hankalia oireita voidaan pyrkiä lievittämään masennuksen hoitoonkin käytettävillä SSRI-lääkkeillä. Niillä on tutkimuksissa todettu vaihdevuosioireita lievittäviä vaikutuksia.

Vaihdevuosien ehkäiseminen ja tupakointi

Vaihdevuodet liittyvät normaaliin naisen ikääntymiseen, joten niiden ehkäiseminen sinällään ei ole mahdollista. Omilla elintavoilla voi kuitenkin vaikuttaa vaihdevuosien alkamisikään, vaikka vaihdevuosien ajoittuminen onkin jossain määrin perinnöllistä.

Tupakointi aikaistaa kuukautisten loppumista jopa kahdella vuodella, joten tupakoinnin lopettaminen voi myöhentää vaihdevuosien alkua. Apteekista on saatavilla erilaisia tupakoinnin lopettamisessa auttavia tuotteita. Myös runsaalla alkoholin käytöllä on arveltu olevan vaihdevuosia aikaistava vaikutus. Selvä ylipaino puolestaan pahentaa vaihdevuosihikoilua selvästi.

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit