Osteoporoosi eli luukato tarkoittaa luun lujuuden normaalia suurempaa heikentymistä. Heikentyminen johtuu sekä luun mineraalimäärän vähentymisestä että luuston rakenteen muuttumisesta. Alttius osteoporoosiin on pitkälti perinnöllistä, mutta myös tietyt sairaudet, puutteet ruokavaliossa tai eräät lääkkeet voivat aiheuttaa osteoporoosia. Luun lujuus alkaa heiketä jo 30. ikävuoden jälkeen ja osteoporoosi lisääntyykin iän myötä. Se on reilusti yleisempi naisilla kuin miehillä. Suomessa syntyy vuosittain jopa 40 000 murtumaa, joissa vähintään osatekijänä on osteoporoosi.
MILLOIN HOITOON?
Suositellaan jatkotutkimusta
Tavallista helpommin syntyvät murtumat herättävät epäilyn osteoporoosista, joten ne ovat aina aihe jatkotutkimuksille. Lääkäriin on hyvä hakeutua myös, mikäli osteoporoosia on syytä epäillä esim. aikaisten vaihdevuosien tai pitkäaikaisen kortisonilääkityksen vuoksi.
Osteoporoosin oireet ja tutkimukset
Osteoporoosi ei sinänsä aiheuta suoraan oireita, koska luun heikkenemistä ei voi tuntea. Yleisin osteoporoosin ”oire” onkin tavallista helpommin syntyvä ns. pienienerginen luunmurtuma (esim. lattialle kaatuessa). Selkänikaman kasaan painuminen sekä rannemurtuma ja reisiluun yläosan murtumat ovat yleisimpiä murtumia, joissa osteoporoosi on vähintään myötävaikuttavana tekijänä.
Osteoporoosin tutkiminen tapahtuu yleislääkärin, geriatrin, sisätautilääkärin tai endokrinologin vastaanotolla. Tärkeä osa lääkärin tutkimusta on osteoporoosin todennäköisyyden arvioiminen. Tähän vaikuttavat mm. potilaan ikä, mahdolliset perussairaudet ja lääkitykset sekä todetut murtumat. Mikäli luukato vaikuttaa todennäköiseltä, tehdään jatkotutkimuksia.
Osteoporoosin varsinainen toteaminen perustuu erilliseen luuntiheysmittaukseen (ns. DXA- tai DEXA-mittaus). Kyseessä on röntgensäteitä hyödyntävä kivuton tutkimus, jossa luun tiheyttä mitataan yleensä alaselän nikamista sekä reisiluun yläosista. Tavallinen röntgenkuva ei riitä osteoporoosin luotettavaan toteamiseen. Verikokeilla voidaan lisäksi sulkea pois mahdolliset muut sairaudet osteoporoosin taustalta.
Osteoporoosin itsehoito
Osteoporoosin itsehoidon kulmakivi on riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti sekä säännöllinen liikunta. Erityisen hyödyllisiä liikuntamuotoja luustolle ovat mm. kävely, aerobic ja pallopelit. Kalsiumia olisi hyvä saada vähintään 1000 – 1500 mg ja D-vitamiinia vähintään 10 mikrogrammaa (yli 60-vuotiailla 20 µg) päivässä. Tupakointi tulee lopettaa. Apteekeista löytyy itsehoitotuotteina kalsium- ja D-vitamiinivalmisteita sekä apua tupakoinnin lopettamiseen.
Osteoporoosin asiantuntijahoito ja bisfosfonaatit
Osteoporoosin hoitoon voidaan käyttää myös erillisiä luustoon vaikuttavia lääkkeitä. Ns. bisfosfonaatit ovat yleisin lääkeryhmä: ne otetaan suun kautta yleensä kerran viikossa ja hoito kestää tavallisesti viisi vuotta. Myös pistoksina annettavia (kuten teriparatidi) tai suoneen kerran vuodessa tiputettavia (kuten tsoledronihappo) lääkkeitä on olemassa. Mikäli osteoporoosin taustalla on vaihdevuodet ja estrogeenin puute, myös hormonikorvauslääkitystä (estrogeeni) voidaan käyttää osteoporoosin hoitamiseen.
Osteoporoosin hoitoon kuuluu myös luun lujuuden seuranta hoidon aikana. Tämä tapahtuu säännöllisten luuntiheysmittausten avulla, esimerkiksi 2-3 vuoden välein.
Tarvittaessa ravitsemusterapeuteilta saa neuvoja osteoporoosilta suojaavaan ruokavalion laatimiseen.
Osteoporoosin ehkäisy - kalsium ja D-vitamiini
Luusto tarvitsee hyvinvointiinsa kalsiumia, D-vitamiinia ja sopivan määrän liikuntaa. Kalsiumia saa mm. maitotuotteista ja D-vitamiinia mm. kalasta. Apteekeissa on myös saatavilla kalsium- ja D-vitamiinivalmisteita ilman reseptiä. Aikuisen olisi hyvä saada kalsiumia noin 0,8 grammaa ja D-vitamiinia vähintään 10 mikrogrammaa päivässä. Tarvittaessa ravitsemusterapeuteilta saa neuvoja sopivasta ruokavaliosta.
Osteoporoosia voidaan ehkäistä säännöllisellä liikunnalla. Erityisen hyödyllisiä luustolle ovat tärinää aiheuttavat liikuntamuodot, kuten kävely, aerobic ja pallopelit. Vanhuksilla kaatumisten ehkäisy ei sinänsä ehkäise osteoporoosia, mutta vähentää murtumia. Tarvittaessa mm. fysioterapeutti voi ohjeistaa tasapainoharjoitteita tai opastaan sopivan liikuntamuodon löytämisessä.
Tupakoinnin lopettamisella voi vähentää osteoporoosin riskiä. Myös liiallinen hoikkuus ja laihduttaminen (esim. anoreksia) sekä kalsiumin aineenvaihduntaan vaikuttavat sairaudet (kuten keliakia tai maksan sairaudet) voivat altistaa osteoporoosille. Lisäksi pitkäaikaiset kortisonitablettikuurit voivat aiheuttaa osteoporoosia. Lääkäri pyrkiikin ottamaan tämän huomioon esim. reumatautien lääkitystä suunniteltaessa.
Aikaiset vaihdevuodet voivat altistaa osteoporoosille. Häiritsevien vaihdevuosioireiden hoitoon käytetty estrogeeni ehkäisee samalla myös osteoporoosia.