Keliakia - Klinik.fi

VALITUT OIREET (4)

Keliakia

Päivitetty: 20.09.2018

Keliakia tarkoittaa vaivaa, jossa ravinnon sisältämä valkuaisaine nimeltä gluteeni aiheuttaa tulehduksen ja vaurioita ohutsuolen limakalvolle, mikä häiritsee ravinnon imeytymistä. Gluteenia löytyy pääasiassa vehnää, ohraa ja ruista sisältävistä viljatuotteista. Keliakiaa sairastaa noin 1-2 prosenttia väestöstä.

MILLOIN HOITOON?

Suositellaan jatkotutkimusta

Mikäli suolistoperäisiä oireita kuten ripuli, ilmavaivat tai ylävatsan turvotus, esiintyy pidempään eikä selkeää syytä oireilulle ole, on hyvä kääntyä lääkärin puoleen. Myös polviin, pakaroihin tai kyynärpäihin ilmaantuneet kutisevat rakkulat ovat aihe lääkärissä käynnille.

Keliakian oireet ja tutkiminen

Yleensä keliakian oireilussa painottuvat suolistoperäiset oireet. Tällaisia oireita ovat mm. ripuli, ilmavaivat sekä ylävatsan turvotus. Myös erilaisia imeytymishäiriöitä, kuten raudan- tai D-vitamiinin puutetta, voi ilmaantua, jolloin seurauksena voi olla mm. anemia tai osteoporoosi. Lapsilla esimerkiksi hidastunut kasvu ja laihtuminen voivat olla keliakian oireita; yleensä tämä tulee esille lastenneuvolan tai kouluterveydenhuollon ikävuositarkastuksissa.

Keliakia voi esiintyä myös ihokeliakian muodossa, jolloin polviin, pakaroihin tai kyynärpäihin voi ilmaantua kutisevia rakkuloita. Joskus keliakian ainoana merkkinä voivat olla ns. epätyypilliset oireet, joita ovat mm. suun limakalvomuutokset (katso afta), hampaiden kiillevauriot, niveloireet tai jopa lapsettomuus.

Keliakiaa voidaan tutkia mittaamalla keliakiaan liittyviä vasta-aineita verestä. Lopullisesti tauti todetaan joko vatsalaukun ja pohjukaissuolen tähystyksessä (gastroskopia) otettavilla näytepaloilla tai (ihokeliakian ollessa kyseessä) ihokoepalalla.

Keliakian itsehoito ja gluteeniton ruokavalio

Keliakian itsehoidon kulmakivenä on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Tämä tarkoittaa vehnän, ohran ja rukiin sekä näitä viljoja sisältävien elintarvikkeiden täydellistä välttämistä. Sen sijaan gluteeniton kaura, riisi, maissi, tattari ja hirssi eivät sisällä gluteenia, joten keliakiaa sairastava voi käyttää niitä turvallisesti. Lisäksi kaupoista on saatavilla teollisesti puhdistettua vehnätärkkelystä, joka sopii myös keliaakikoille.

Koska keliakaa sairastava joutuu välttämään monia keskeisiä viljoja, kuidun saantiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Hyviä kuidun lähteitä ovat mm. kaura, kasvikset, marjat ja hedelmät. Myös apteekeista on saatavilla kuitulisä-valmisteita.

Keliakian asiantuntijahoito

Kaikille keliakiaan sairastuville järjestetään ravitsemusterapeutin ohjausta. Tavoitteena on, että gluteenin välttämisestä huolimatta keliakiaa sairastavan ravitsemus voisi olla mahdollisimman tasapuolista ja terveellistä.

Suoliston pinnalla olevan tulehdusreaktion rauhoittumista voidaan seurata verikokeilla. Lisäksi tilanteen korjaantuminen varmistetaan vielä vatsalaukun ja pohjukaissuolen tähystyksessä (gastroskopia) otetulla koepalalla noin vuoden gluteenittoman ruokavaliohoidon jälkeen.

Ihokeliakiassa voidaan ruokavalion lisäksi käyttää dapsoni-nimistä lääkettä ihotautilääkärin määräämänä.

Korvaukset

Aikuiset voivat saada ruokavalion kustannuksista korvausta ja alle 16-vuotiaat korotettua hoitotukea Kelalta. Tällöin hoitava lääkäri voi tehdä lääkärinlausunnon korvattavuuden hakemiseksi.

Keliakian ehkäisy

Alttius sairastua keliakiaan on perinnöllistä eikä sairauden puhkeamiseen vaikuttavia tekijöitä tunneta, joten ennaltaehkäisy ei ole nykytiedon valossa mahdollista. Kuitenkin taudin toteamisen jälkeen voidaan gluteenittomalla ruokavaliolla ehkäistä sekä keliakian oireita että suoliston haitallisia muutoksia.

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit