Divertikuloosi ja divertikuliitti - Klinik.fi

VALITUT OIREET (7)

Divertikuloosi ja divertikuliitti

Päivitetty: 20.09.2018

Divertikuloosi tarkoittaa tilaa, jossa paksusuolen seinämään syntyy lukuisia pullistumia eli divertikkeleitä. Divertikuliitti tarkoittaa pullistuman tulehdusta, jonka aiheuttavat suoliston normaalit bakteerit. Pullistumat eli umpipussit lisääntyvät iän mukana. Ummetus ja vähäkuituinen ravinto altistavat pullistumien synnylle. Yksittäisinä pullistumat ovat hyvin yleisiä. 40-vuotiaista noin 5 %:lla on umpipusseja, kun taas 80-vuotiailla niitä on jo enemmistöllä. Divertikuloosi on kuitenkin reilusti harvinaisempi. Noin joka neljäs divertikuloosia sairastavista saa divertikuliitin jossain vaiheessa elämäänsä. Vaivoista käytetään myös nimityksiä umpipussitauti ja umpipussitulehdus.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Oireettoman tai lieväoireisen divertikuloosin ollessa kyseessä on ummetuksen itsehoito suositeltavaa eikä tilanne yleensä vaadi lääkäriarviota. Lievää, aikaisemmin toistunutta tulehdusta eli divertikuliittia voi joskus olla mahdollista hoitaa itsenäisesti, mikäli lääkäri on antanut tähän selkeät ohjeet aiempien tulehdusten yhteydessä.

Suositellaan jatkotutkimusta

Mikäli lievä vatsakipu tai suoliston oireilu jatkuu useita päiviä tai haittaa selkeästi päivittäistä elämää, on syytä hakeutua lääkärin tutkimuksiin. Jos lieviin oireisiin liittyy lämpöilyä, on hyvä ottaa yhteys lääkäriin parin päivän sisällä.

Kiireellinen

Äkillinen kova vatsakipu on aina aihe päivystykselliseen lääkärin arvioon, etenkin mikäli kipuun liittyy kuumetta. Päivystyksellinen arvio on myös tarpeen, jos yleisvointi on heikentynyt.

Divertikuloosin ja divertikuliitin oireet ja tutkiminen

Divertikuloosi on valtaosalla oireeton. Joillekin divertikuloosi voi aiheuttaa ärtyvän suolen oireyhtymän kaltaisia oireita kuten ummetusta tai suolen toiminnan muutoksia. On hyvä muistaa, että yksittäiset paksusuolen pullistumat ovat hyvin yleisiä ja divertikuloosista puhutaan vasta, kun pullistumia todetaan lukuisia tai kymmeniä. 

Divertikuliitti aiheuttaa yleensä alavatsakipua vasemmalla puolella ja lämpöä tai kuumeilua. Oksentelua siihen ei yleensä liity. Divertikuliitti on komplisoitumaton ja lievempi silloin, kun suolen seinämä pysyy ehyenä. Suurin osa divertikuliittitapauksista onkin komplisoitumattomia. Tulehdus voi kuitenkin joskus harvoin puhkaista suolen seinämän, jolloin ilmaa tai suolen sisältöä pääsee kulkeutumaan paksusuolen ulkopuolelle. Tällöin oireena on yleensä äkillinen, kova vatsakipu. 

Divertikuloosi todetaan usein sattumalöydöksenä jonkin muun vaivan vuoksi tehdyssä vatsan kuvantamistutkimuksessa tai paksusuolen tähystyksessä eli kolonoskopiassa. Divertikuliitissa on todettavissa usein vatsan kosketusarkuus. Verikokeissa tulehdusarvot (kuten CRP) ovat yleensä koholla. Tarvittaessa divertikuliitin todentamiseksi voidaan alkuvaiheessa käyttää vatsan tietokonekuvausta tai myöhäisemmässä vaiheessa kolonoskopiaa eli suolen tähystystä.

Divertikuloosin ja divertikuliitin itsehoito

Divertikuloosissa paksusuoleen syntyneet pullistumat ovat pysyviä. Valtaosalla ne ovat kuitenkin onneksi oireettomia. Itsehoidolla pyritäänkin ehkäisemään pullistumien tulehtumista. Itsehoito on käytännössä ummetuksen ehkäisemistä, mikä tarkoittaa muun muassa runsaskuituista ruokavaliota sekä liikuntaa. Tarkemmin ummetuksen hoidosta ja ennaltaehkäisystä artikkelissa Ummetus.

Joillakin umpipussintulehdus eli divertikuliitti voi toistua hyvin harvakseltaan ja olla silloin hyvin lieväoireinen. Tällöin oireenmukainen hoito, kuten kipulääkitys ja lepo, voi riittää hoidoksi. Tällaisissa tapauksissa on kuitenkin aina hyvä keskustella hoitavan lääkärin kanssa ennen itsehoitoa.

Divertikuliitin hoito ja lääkkeet

Divertikuliitti hoidetaan pääsääntöisesti sairaalaoloissa aluksi suoraan suoneen annettavalla antibiootilla, etenkin mikäli oireet ovat voimakkaat tai yleistila on heikentynyt. Lieväoireisissa tapauksissa suun kautta otettava antibioottikuuri tai jopa pelkkä kipulääkitys voi joskus olla riittävä hoito. 

Vakavammissa divertikuliittitilanteissa leikkaushoito voi joskus tulla kyseeseen. Leikkaus voi olla aiheellinen myös, mikäli tulehdukset toistuvat hyvin usein ja ovat vaikeaoireisia.

Divertikuloosin ja divertikuliitin ehkäisy

Riskiä umpipussien, divertikuloosin ja divertikuliitin kehittymiselle voidaan vähentää ehkäisemällä ummetusta eli muun muassa runsaskuituisella ruokavaliolla ja liikunnalla. Katso tarkemmin artikkeli Ummetus.

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit