Afta - Klinik.fi

VALITUT OIREET (5)

Afta

Päivitetty: 26.09.2018

Afta tarkoittaa suun kipeää ja pienehköä haavaumaa, joka paranee itsestään 1 - 4 viikossa. Aftojen syntymekanismia tai syytä ei varmuudella tunneta, mutta alttius niiden saamiseen on osittain perinnöllistä. Aftoista kärsii ajoittain jopa 20 % väestöstä – yleisimpiä ne ovat lapsilla ja nuorilla aikuisilla.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Tyypillinen afta on vaaraton vaiva, jota voi turvallisesti lievittää muutaman viikon ajan itsehoidolla.

Suositellaan jatkotutkimusta

Jos syöminen tai puhuminen on vaikeaa tai kipu kovaa itsehoidosta huolimatta, on hyvä kääntyä lääkärin tai hammaslääkärin puoleen. Lisäksi tutkimuksiin on syytä hakeutua, mikäli suun haavauma ei parane itsestään neljässä viikossa.

Aftan oireet ja tutkiminen

Aftan keskeinen oire on suun limakalvolla tuntuva kipu, joka haittaa esimerkiksi syömistä. Peilin edessä kipukohtaa tarkasteltaessa paljastuu keskeltä valkoinen ja reunoiltaan punainen, maksimissaan parin senttimetrin kokoinen limakalvomuutos. Aftoja voi olla monta pientä tai vain yksi iso. Kylmä, kuuma, hapan tai voimakkaasti maustettu ruoka voi pahentaa oireita. Aftan paraneminen kestää yleensä 1-4 viikkoa.

Tyypillisen aftan voi helposti tunnistaa itsekin. Tarvittaessa yleislääkäri tai hammaslääkäri voi varmistaa diagnoosin. Jos pieniä aftoja on lukuisia samalla kertaa, voidaan tarvittaessa ottaa näyte muutoksen kohdalta pumpulitikulla herpes-viruksen aiheuttaman tulehduksen poissulkemiseksi. Joskus myös keliakian mahdollisuutta tutkitaan verikokeilla.

Aftan itsehoito

Aftat paranevat itsestään 1-4 viikossa. Paranemista voi nopeuttaa ja oireita lievittää erilaisilla apteekeista saatavilla itsehoitotuotteilla. Yli 6-vuotiailla aftan päälle voidaan laittaa kortisonia sisältävä tabletti 1-2 kertaa päivässä tai käyttää hyaluronihappoa sisältävää geeliä. Myös suun huuhtelu klooriheksidiiniliuoksella auttaa tulehduksen rauhoittamisessa. Klooriheksidiä ei kuitenkaan suositella alle 12-vuotiaille. Aftan aiheuttamaan kipuun voidaan käyttää tavallisia kipulääkkeitä, kuten parasetamolia tai joskus myös tulehduskipulääkkeitä (kuten iboprofeeni tai ketoprofeeni).

Aftan asiantuntijahoito

Jos itsehoidolla ei saada riittävästi apua, lääkäri voi kirjoittaa reseptillä vahvempia limakalvolle annosteltavia geelejä. Joskus käytetään jopa paikallispuuduteliuosta, jotta syöminen onnistuisi.

Aftan ehkäisy ja altistavat tekijät

Alttius aftojen saamiselle on pitkälti perinnöllistä, joten varmoja keinoja aftojen ennaltaehkäisyyn ei tunneta. Natriumlauryylisulfaattia sisältävät hammastahnat, tupakointi, henkisen stressi ja keliakia saattavat kuitenkin altistaa aftojen synnylle, vaikka tutkimukset asiasta ovatkin osin ristiriitaisia.