Purentavaivat tarkoittavat purennallisten toimintahäiriöiden kokonaisuutta, johon ei aina löydy yhtä selittävää syytä. Purentavaivan syy voi olla mm. hampaiden virheasento, joka ohjaa purentaa tai leukoja väärään asentoon, tapaturman jälkitila, yleissairaus (esim. nivelreuma), hampaiden narskuttelu (bruksismi) tai purennan ylikuormitus.
MILLOIN HOITOON?
Suositellaan jatkotutkimusta
Jos purentavaivat ovat pitkään jatkuvia tai hampaissa todetaan paljon kulumia tai hampaiden ja paikkojen lohkeamisia, on syytä hakeutua hammaslääkärin tutkimuksiin. Purentavian mahdollisuus on syytä selvittää myös silloin, kun henkilö kärsii toistuvista stressiin liittyvistä päänsäryistä.
Purentavaivojen oireet ja tutkiminen
Purentavaivat voivat oireilla yksittäisen tai useamman hampaan purenta-arkuutena. Oireena voi myös olla hampaiden kuluminen tai leukanivelen särky. Virheellinen purenta voi aiheuttaa kipua tai kireyksiä myös puremalihaksiin tai laajemmin pään- ja hartiaseudun lihaksiin. Tämä puolestaan voi johtaa päänsärkyyn, jännitysniskaan tai korvakipuun.
Purentavaivojen oireet voimistuvat yleensä stressin yhteydessä, joka voi lisätä yöaikaista hampaiden narskuttelua eli bruksismia.
Purentavaivojen toteaminen perustuu hammaslääkärin tutkimukseen, jossa etsitään purentavaivoihin viittaavia hampaiden kulumia sekä hampaiden asento- ja purentavirheitä (ns. purentafysiologia). Hammaslääkäri tutkii myös puremalihakset kipujen ja lihaskireyksien arvioimiseksi.
Purentavaivojen itsehoito
Purentavaivojen itsehoitoon voidaan käyttää erilaisia rentoutustekniikoita. Niiden tarkoituksena on lievittää puremalihasten jännitystä ja sitä kautta vähentää kipua.
Lyhytaikaisesti oireita voi lievittää myös apteekeista saatavilla itsehoitolääkkeillä. Parasetamoli on turvallisin vaihtoehto. Lisäksi voidaan käyttää myös tulehduskipulääkkeitä (kuten ibuprofeeni tai ketoprofeeni) muutaman päivän kuureina, kunhan valmisteiden sopivuus mahdollisten perussairauksien ja muiden lääkitysten kanssa on varmistettu apteekista tai lääkäriltä.
Purentavaivojen asiantuntijahoito
Purentavaivoja hoidetaan purentakiskohoidolla, sekä tarvittaessa hampaiden oikomishoidolla, purennan tasapainotushionnalla, purennan korotuksella, hampaiden paikkojen uusimisella tai hammasproteeseilla. Väliaikaisia purentavaivojen oireita voidaan lievittää purentalihasten fysioterapialla. Moni on saanut apua myös akupunktiosta sekä ns. voice massage -terapiasta.