Ihottuma - Klinik.fi

VALITUT OIREET (4)

Ihottuma

Päivitetty: 20.09.2018

Ihottuma tarkoittaa jonkin ihon osan ärtymystilaa tai tulehdusta. Ihottumia on tuhansia eri tyyppejä, ja ne voivat olla joko itsenäisiä tauteja tai vain oire jostakin muusta sairaudesta.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Lievä ja ohimenevä ihottuma on hyvin yleinen vaiva. Sitä voi turvallisesti lievittää itsehoidolla 1-2 viikon ajan.

Suositellaan jatkotutkimusta

Lääkärin tutkimuksiin on syytä hakeutua, mikäli ihottuma haittaa jokapäiväistä elämää, leviää nopeasti tai pitkittyy, eikä korjaannu esimerkiksi lyhyellä kortisonivoiteen käytöllä. Selvästi tulehtuneet ihottumat, joihin liittyy kuumetta tai ihon voimakasta punoitusta, turvotusta ja kuumotusta, ovat myös aihe lääkärin tarkempiin tutkimuksiin.

Ihottuman tunnistaminen ja tutkiminen

Ihottuma voi aiheuttaa iholle yksittäisiä paukamia tai laajempia ihottuma-alueita. Tyypillisiä oireita ovat myös kutina, ihon arkuus ja punoitus. Mikäli ihottuma tulehtuu, oireena voi olla kuumotusta ja turvotusta.

Tyypillisiä ihottumia ovat muun muassa nokkosihottumat eli urtikariat, akne sekä atooppinen iho. Ihotulehduksista tavallisimpia ovat bakteerien aiheuttamat ruusu ja märkärupi, viruksen aiheuttama herpes sekä sienikasvuston aiheuttama silsa. Psoriaasi aiheuttaa yleensä läiskäisen ja hilseilevän ihottuman.

Yleislääkärin tai ihotautilääkärin perustutkimuksen lisäksi allergista reaktiota tutkivat ihotestit tai verikokeet voivat joissakin tilanteissa olla tarpeellisia. Epäselvissä tilanteissa esim. ihotautilääkäri voi ottaa ihottumasta myös näytepalan, jota voidaan tutkia mikroskoopin avulla.

Ihottuman itsehoito ja kortisonivoiteet

Monissa ihottumissa itsehoidolla on suuri merkitys. Tällaisia ovat mm. nokkosihottuma, akne, atooppinen iho ja märkärupi.

Mikäli ihottuman taustalla ei ole bakteeri- tai sienitulehdusta, suurinta osaa ihottumista voi turvallisesti hoitaa apteekeista saatavilla kortisonivoiteilla. Niillä pyritään ihottumareaktion sammuttamiseen iholta. Yleisimmin käytetään 1 % hydrokortisonia 1-2 kertaa päivässä. Pikkulapsilla hoito samalle ihoalueelle saa kestää korkeintaan 2 viikkoa, kouluikäisillä ja aikuisilla tarvittaessa kolmekin viikkoa.

Ihottuman asiantuntijahoito

Ihottuman asiantuntijahoito määräytyy ihottumatyypin tai sitä aiheuttavan taudin mukaan. Esimerkiksi nokkosihottumaa voidaan hoitaa antihistamiinitableteilla ja atooppista ihottumaa kortisonivoiteilla. Lääkäri voi kirjoitaa märkärupeen tai akneen antibioottihoidon ja silsaan (ihon sienitulehdus) sienilääkityksen.

Myös erityiset ihon valohoidot auttavat useissa ihottumatyypeissä.

Ihottuman ehkäisy

Osaa ihottumista, kuten atooppisen ihon aiheuttamia oireita, voidaan ehkäistä hyvällä ihon perusrasvauksella. Kohtuullinen auringonvalolle altistuminen saattaa myös ehkäistä tai ainakin lievittää useimpia ihottumia.

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit