Osuvimmat tulokset: Ihon punoitus

Ruusu eli erysipelas on streptokokki-bakteerin aiheuttama ihon tulehdus. Ruusu sijaitsee yleisimmin alaraajassa ja saa tavallisesti alkunsa rikkoutuneen ihon kautta. Joskus ruusua voi esiintyä myös yläraajoissa tai pään alueella.Ruusun oireet ja tutkiminenRuusun oireet ovat melko helposti tunnistettavia: tulehtunut kohta turpoaa ja punoittaa sekä tuntuu kuumottavalta ja kipeältä - myös ihon rakkulointia voi esiintyä. Yleisoireitakin voi esiintyä, kuten korkeaa kuumetta, vatsakipua, oksentelua, pahoinvointia tai yleiskunnon laskua.Tyypillinen taudinkuva johtaa joskus taudin toteamiseen ilman lisätutkimuksia, mutta usein lääkäri määrää diagnoosin varmistamiseksi laboratoriokokeita mm. kohonneen tulehdusarvon (CRP) toteamiseksi.

Ihottuma tarkoittaa jonkin ihon osan ärtymystilaa tai tulehdusta. Ihottumia on tuhansia eri tyyppejä, ja ne voivat olla joko itsenäisiä tauteja tai vain oire jostakin muusta sairaudesta. Ihottuman tunnistaminen ja tutkiminenIhottuma voi aiheuttaa iholle yksittäisiä paukamia tai laajempia ihottuma-alueita. Tyypillisiä oireita ovat myös kutina, ihon arkuus ja punoitus. Mikäli ihottuma tulehtuu, oireena voi olla kuumotusta ja turvotusta.Tyypillisiä ihottumia ovat muun muassa nokkosihottumat eli urtikariat, akne sekä atooppinen iho. Ihotulehduksista tavallisimpia ovat bakteerien aiheuttamat ruusu ja märkärupi, viruksen aiheuttama herpes sekä sienikasvuston aiheuttama silsa. Psoriaasi aiheuttaa yleensä läiskäisen ja hilseilevän ihottuman.Yleislääkärin tai ihotautilääkärin perustutkimuksen lisäksi allergista reaktiota tutkivat ihotestit tai verikokeet voivat joissakin tilanteissa olla tarpeellisia. Epäselvissä tilanteissa esim. ihotautilääkäri voi ottaa ihottumasta myös näytepalan, jota voidaan tutkia mikroskoopin avulla.

Märkärupi tarkoittaa bakteerin aiheuttamaa ihon pinnallista tulehdusta. Sen yleisimpiä aiheuttajia ovat stafylokokki- ja streptokokkibakteerit, joita on ihon pinnalla normaalistikin. Märkäruven ne aiheuttavat päästessään ihon sisempiin osiin ihorikkojen kautta. Yleensä märkärupi sijoittuu kasvojen (erityisesti sierainten tai suupielten) alueelle. Se on yleinen lapsilla ja tarttuu erittäin helposti mm. päiväkodeissa ja kouluissa, joskus se voi tarttua myös aikuiseen. Märkäruven oireet ja toteaminen Märkärupi aiheuttaa tulehduksen tavallisimmin sierainten ja suupielten alueelle, leukaan tai laajemmin kasvojen alueelle. Märkärupea voi kuitenkin esiintyä missä päin kehoa tahansa, mm. hiusrajassa, pakaroissa ja käsissä. Märkäruven tyypillinen oire on rupimainen ihomuutos, joka voi erittää nestettä tai märkää. Ennen rupien muodostumista alueelle voi ilmaantua rakkuloita, jotka ehtivät kuitenkin yleensä puhjeta ennen kuin niitä ehditään huomata. Pientä epämukavuuden tunnetta, kipua tai kutinaa voi myös esiintyä. Yleensä ihomuutos on enimmillään noin kahden euron kolikon kokoinen, mutta märkärupi voi myös levitä laajemmaksi. Pienillä lapsilla märkärupi voi levitä ns. satelliittipesäkkeinä eri puolille vartaloa. Paikalliset imusolmukkeet voivat turvota ja aristaa. Laaja-alaisessa märkäruvessa voi esiintyä lisäksi kuumetta. Toistuvan märkäruven syynä on useimmiten sieraimiin jäänyt bakteeri, josta lapsi kaivaa sen sormella toistuvasti esiin. Jos märkärupi uusii kaulan ja hiuspohjan alueilla, on syytä muista päätäin mahdollisuus. Vastasyntyneillä märkärupi voi olla vakava infektio eli tulehdustauti. Yleensä lääkäri voi todeta märkäruven sen tyypillisen taudinkuvan ja ulkonäön perusteella, eikä erityistutkimuksia tarvita. Mikäli aiheuttajasta on epäselvyyttä tai tulehdus uusiutuu herkästi, voivat tarkemmat laboratoriokokeet (kuten bakteeriviljelynäyte tai herpesnäyte) auttaa taudin toteamisessa. Kasvojen alueen herpes-tulehdusta eli yskänrokkoa voi olla vaikea erottaa märkäruvesta. Laajassa infektiossa saattavat muutkin laboratoriokokeet olla tarpeellisia.

Pistiäisallergia tarkoittaa allergista reaktiota ampiaisen, mehiläisen tai kimalaisen pistoon. Pistiäisten pisto aiheuttaa aina ns. normaalin myrkkyreaktion, joka saa aikaan lievän, vaarattoman oireilun. Yleensä tämä tarkoittaa rajatun pistoalueen punoitusta ja kutiamista. Vakavampi ja laajempi allerginen reaktio kehittyy vain pienelle osalle ihmisistä. Pistiäisallergian oireet ja tutkiminenPistiäisen pisto aiheuttaa aina ns. normaalin myrkkyreaktion: pistokohdan ympäristö turpoaa ja muuttuu punoittavaksi muutaman senttimetrin alueelta. Oireilu häviää yleensä parissa tunnissa ja viimeistään vuorokauden kuluessa.Pistiäisallergia aiheuttaa allergisen reaktion, jossa punoitus ja turvotus leviävät laajemmalle alueelle. Lisäksi voi esiintyä nokkosihottumaa eli urtikariaa. Joillekin voi ilmaantua myös yleisoireita: äänen käheyttä, palan tunnetta kurkussa, hengityksen vaikeutumista tai pahoinvointia. Yleisoireet kehittyvät yleensä puolen tunnin sisällä ja viittaavat ns. anafylaksiaan eli elimistön allergiseen yleisreaktioon, joka voi olla henkeä uhkaava.Pistiäisallergian tarkempi tutkiminen vaatii käyntiä lääkärin vastaanotolla. Allergioiden tutkimiseen erikoistuneita lääkäreitä ovat mm. ihotautilääkärit, lastenlääkärit sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärit. Monilla on myös allergologian erityispätevyys. Vastaanoton perustutkimuksiin kuuluvat mm. yleisvoinnin tarkastaminen, ihon tutkiminen sekä tarvittaessa mm. verenpaineen ja pulssin mittaaminen. Jatkotutkimuksina käytetään mm. verikokeita tai ihopistokokeita. Joskus voidaan tarvita tarkempia tutkimuksia iho- ja allergiasairaalassa tai –poliklinikalla.

Palovamma tarkoittaa ihon tai syvempien kudosten vaurioitumista lämmön, säteilyn tai syövyttävien aineiden vaikutuksesta. Vaurion vakavuuteen vaikuttavat aiheuttajan voimakkuus (esim. lämpötila) sekä altistumisen kesto. Tyypillinen palovamman aiheuttaja on kuuma vesi, mutta myös mm. aurinko voi polttaa ihoa ja aiheuttaa palovamman. Lievät palovammat ovat melko yleisiä, vakavammat taas melko harvinaisia.Palovamman oireet ja tutkimuksetPalovammat on perinteisesti totuttu jakamaan syvyyden ja vakavuuden perusteella kolmeen eri asteeseen. Käytännön kannalta luokittelu pinnallisiin ja syviin palovammoihin on kuitenkin toimiva.Pinnallinen palovamma (1. asteen vammat ja suurin osa 2. asteen vammoista) aiheuttaa ihon kipua ja punoitusta. Ihon tunto on kuitenkin säilynyt, haavapinta on kostea ja se kalpenee painettaessa (ns. kapillaarireaktio). Myös rakkuloita voi esiintyä, mutta ne ilmaantuvat tavallisesti vasta usean tunnin kuluttua vammasta. Pinnallinen palovamma parantuu yleensä itsestään viikon kuluessa, eikä se jätä arpia.Syvä palovamma (syvemmät 2. asteen ja kaikki 3. asteen vammat) vaurioittaa ihon kaikkia kerroksia ja vauriot voivat ulottua myös syvempiin kerroksiin. Tällöin vamma-alueen tunto on alentunut tai kokonaan poissa. Kipua voi kuitenkin esiintyä vamma-alueen reunaosissa. Alueelle voi myös kehittyä nopeasti nesterakkuloita. Lisäksi vaurioitunut iho on usein harmaa tai tumma ja pinnaltaan kuiva. Syvien palovammojen paraneminen kestää kauan ja vaatii aina lääkärin hoitoa, usein myös ihosiirteitä.Palovamman laajuutta arvioidaan vamma-alueen osuutena koko kehon pinta-alasta: kämmen vastaa 1 %, yläraaja ja pää 9 % , alaraaja 18 % ja ylävartalo 36 % ihon kokonaispinta-alasta. Yli 10 % laajuiset palovammat sekä kaikki syvät palovammat vaativat aina erikoishoitoa.Lääkärin tutkimukset ja hoitotoimet riippuvat palovamman laajuudesta ja tilanteen vakavuudesta. Lievemmissä palovammoissa lääkäri arvioi palovamman syvyyttä ja laajuutta mm. ihotuntoa sekä verenkierron tilaa tutkimalla. Jos kyseessä on esim. onnettomuuden aiheuttama laajempi palovamma, keskittyvät lääkärin toimenpiteet elintoimintojen (kuten hengityksen) turvaamiseen.

Psoriaasi tarkoittaa pitkäaikaista ihon ja nivelten tulehdussairautta. Usein se aiheuttaa oireita pelkästään iholle, jolloin kyseessä on ihopsoriaasi. Vastaavasti niveloireisessa muodossa (nivelpsoriaasi) ei välttämättä esiinny iho-oireita lainkaan. Tarkkaa syytä psoriaasin syntyyn ei tunneta, mutta kyse on ainakin osittain perinnöllisestä vaivasta, joka ei voi tarttua toiseen henkilöön esim. kosketuksesta. Psoriaasista kärsii noin 2 000 henkilöä / 100 000 suomalaista kohti. Psoriaasin oireet ja tutkiminenPsoriaasi voi aiheuttaa iho- ja niveloireita. Lisäksi ihopsoriaasi luokitellaan vielä alatyyppeihin. Tyypillisin muoto on läiskäpsoriaasi eli ns. tavallinen psoriaasi (psoriasis vulgaris), jossa iholle ilmaantuu paksuja, punaisia, hilseileviä ja tarkkarajaisia läiskiä. Yleensä läiskät myös kutiavat. Läiskäpsoriaasin tyypillisiä paikkoja ovat mm. kyynärpäiden ja polvien alueet sekä hiuspohja. Läiskien koko vaihtelee, mutta yleensä ne ovat useamman senttimetrin kokoisia.Pisarapsoriaasi (psoriasis guttata) ilmaantuu tyypillisesti nuorille esim. nielurisatulehduksen jälkeen. Läiskät ovat tavallisesti pieniä, pilkkumaisia muutoksia, jotka voivat myös hilseillä hieman. Pisarapsoriaasi voi hävitä puhkeamisensa jälkeen pidemmäksi ajaksi tai muuttua tavalliseksi psoriaasiksi. Taivepsoriaasia (psoriasis inversa) puolestaan esiintyy mm. nivusten alueella sekä rintojen alla tai kainaloissa. Taivepsoriaasissa tarkkarajaiset läiskät eivät kuitenkaan yleensä hilseile.Psoriaasissa voi esiintyä myös niveloireita joko iho-oireisiin liittyneenä tai ilman iho-oireita. Tällöin kyseessä on nivelpsoriaasi eli psoriaasiartropatia. Vaiva muistuttaa reumatulehdusta: nivelissä voi esiintyä aamujäykkyyttä, arkuutta ja turvotusta (katso tarkemmin nivelreuma). Yleisimmin nivelpsoriaasia esiintyy sormien ja varpaiden kärkinivelissä.Psoriaasiin voi liittyä myös kynsioireita, kuten kynnen paksuuntumista, värin muutoksia tai pieniä pistemäisiä kuoppia. Kynsimuutokset on hieman yleisempiä nivelpsoriaasista kärsivillä.Psoriaasi todetaan yleislääkärin, ihotautilääkärin tai reumalääkärin (nivelpsoriaasi) vastaanotolla. Lääkärin perustutkimuksiin psoriaasia epäiltäessä kuuluvat ihon sekä tarvittaessa nivelten ja kynsien tutkiminen. Ihopsoriaasi todetaankin yleensä ihon tarkastelun perusteella eikä esim. laboratoriotutkimuksia käytetä. Epäselvissä tilanteissa muutoksista voidaan kuitenkin ottaa pieni koepala, jota voidaan tutkia mikroskoopin avulla.Nivelpsoriaasin toteamiseenkaan ei ole olemassa yksittäistä tutkimusta, mutta muita syitä voidaan sulkea pois mm. röntgenkuvaksen tai magneettikuvauksen avulla.

Nokkosihottuma eli urtikaria tarkoittaa äkillistä, ihosta kohoavaa ja enintään vuorokauden kestävää ihottumaa. Vaivaa kutsutaan myös nokkosrokoksi, koska ihottuma muistuttaa tyypiltään nokkosten polttamia. Yleensä urtikarian aiheuttajana on jokin normaali virustulehdus, mutta myös allerginen reaktio voi aiheuttaa nokkosihottumaa. Urtikaria on yleinen vaiva: jossain vaiheessa elämäänsä sen kokee joka viides suomalainen. Nokkosihottuman eli urtikarian oireet ja tutkiminenNokkosihottuma aiheuttaa nopeasti ilmaantuvaa, ihosta hieman koholla olevaa ja kutisevaa ihottumaa. Ihottumaläiskät ovat läpimitaltaan muutamasta millimetristä yli kymmeneen senttimetriin ja ne voivat myös yhdistyä laajoiksi yhtenäisiksi alueiksi. Yleensä läiskät häviävät yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin, viimeistään kuitenkin vuorokauden kuluessa. Rakkuloita, haavaumia tai kuumetta ei nokkosihottumassa esiinny.Joskus urtikaria voi pitkittyä. Tällöin läiskät voivat olla iholla jopa kuukausia. Pitkittynyttä nokkosihottumaa voi aiheuttaa mm. autoimmuuniurtikaria ja usein pitkittyneen nokkosihottuman syy jää epäselväksi.Nokkosihottumaan eli nokkosrokkoon voi liittyä myös turvotusta (ns. angioedeemaa), joka aistitaan jonkinlaisena paikallisena poltteena tai kipuna. Sen tyypillisiä paikkoja ovat huulten tai silmäluomien alue. Angioedeemaan liittyvä turvotus laskee kuitenkin yleensä viimeistään kolmanteen päivään mennessä.Nokkosihottuma diagnosoidaan yleislääkärin, lastenlääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimukseksi riittää yleensä ihon tarkastelu, eikä muita tarkempia tutkimuksia (kuten verikokeita) yleensä tarvita nokkosihottuman toteamiseksi.Pitkittyneissä tilanteissa voi joskus tulla kyseeseen koepalan ottaminen ihottuma-alueelta sekä muutamien verikokeiden tarkastaminen.

Hyönteisten pistot ja puremat ovat yleensä hyttysten, polttiaisten, ampiaisten ja paarmojen aiheuttamia. Hyönteisten erittämät myrkkyaineet aiheuttavat joko suoran ärsytysreaktion iholla tai kyse voi olla allergisesta reaktiosta eli herkistymisestä hyönteisen erittämälle aineelle. Hyönteisten pistot ja puremat ovat erittäin yleisiä, mutta vakavista allergiaoireista kärsivät vain harvat. Hyönteisten puremat ja pistot - oireet ja tutkiminenHyönteisten pistot tai puremat aiheuttavat iholle punoittavan läiskän, jonka keskellä voi erottua pieni verenpurkauma. Läiskä voi laajentua ja muodostaa nokkosihottuman kaltaisen, kutiavan tai kivuliaan ihomuutoksen. Yleensä tällaiset muutokset lievenevät ja katoavat muutaman tunnin kuluessa.Eri hyönteiset voivat aiheuttaa toisistaan hieman poikkeavia oireita. Paarman purema aiheuttaa usein laajempia nokkosihottumaläiskiä ja turvotusta, jonka keskellä voi nähdä vetistävät pisteen. Hirvikärpäsen purema puolestaan voi aiheuttaa märkiviä, useita päiviä kestäviä ihomuutoksia. Pistiäisen (ampiainen, mehiläinen tai kimalainen) pistossa iho turpoaa ja muuttuu punoittavaksi muutaman senttimetrin alueelta. Pistoon liittyy myös melko voimakasta kipua. Pistiäisiin liittyvistä allergisista reaktioista on kerrottu omassa artikkelissa pistiäisallergia.Hyttysen pisto on luonteeltaan allerginen, vaikka se ei aiheutakaan yleensä voimakkaampia oireita. Allergisen luonteen vuoksi pistojen aiheuttamat oireet voivat olla alkukesästä voimakkaampia. Esimerkiksi silmän seudussa pisto voi aiheuttaa silmäluomen voimakkaankin turpoamisen. Elimistön tottuessa pistoihin kesän kuluessa reaktiot yleensä vaimenevat. Joillekin henkilöillä hyttysten pistot voivat aiheuttaa myös allergisen yleisreaktion eli anafylaksian. Tällöin kehittyy nopeasti yleisoireita, kuten palan tunnetta kurkkuun, hengenahdistusta tai hengityksen vinkumista (katso tarkemmin artikkeli anafylaksia).Hyönteisten pistot on yleensä helppo todeta ja hoitaa itse. Tarvittaessa hyönteisten puremien tarkempi tutkiminen tapahtuu yleislääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat ihon tutkiminen sekä tarvittaessa yleistutkimus (mm. sydämen ja keuhkojen kuuntelu). Yleensä muita tarkempia tutkimuksia ei tarvita.

Punkin purema tarkoittaa yleensä puutiaisen (Ixodex ricinus -punkin) puremaa iholla. Usein purema aiheuttaa vain lievän paikallisen ihoreaktion, mutta puutiainen voi levittää myös vaarallisempia sairauksia kuten Lymen borrelioosi (aiheuttaja: borrelia burgdorferi -bakteeri), puutiaisaivokuume eli Kumlingen tauti (aiheuttaja: virus) ja harvoin jänisrutto eli tularemia (aiheuttaja: Francisella tularensis -bakteeri). Borrelia-tartuntoja havaitaan Keski-Suomen korkeudelle ja länsirannikolla aina Kemin korkeudelle saakka, kun taas puutiaisaivokuumetta esiintyy eniten Ahvenanmaalla sekä Lounais-Suomen saaristossa. Punkin puremat ovat yleisiä, mutta borrelioosin saa niistä Suomessa vuosittain arviolta noin 6000 henkilöä ja puutiaisaivokuumeen vain noin 30 henkilöä. Punkin pureman ja borrelioosin oireet ja tutkiminen Puutiainen on kooltaan hyvin pieni. Nuori punkki (ns. nymfi) voi olla vain noin puolen millimetrin kokoinen ja aikuinenkin punkki vain 2-3 millimetriä. Puutiaisen pisto on kivuton ja pistäessään puutiainen jää usein ihoon kiinni. Suurin osa punkin puremista aiheuttaa vain paikallisen, parin senttimetrin kokoisen punoituksen pistokohtaan. Punoitus asettuu yleensä muutaman päivän kuluessa.  Borrelioosi voidaan jaotella taudin leviämisen perusteella äkilliseen eli akuuttiin paikalliseen sekä levinneeseen tautiin. Levinnyt borrelioosi jaetaan sen keston perusteella varhaiseen ja myöhäiseen. Punkin pureman jälkeen iholle jää usein pieni punoitus, joka voi joskus heti ensimmäisenä päivänä levitä usean senttimetrin kokoiseksi. Borrelioosille tyypillinen niin sanottu erythema migrans (EM) –ihottuma muodostuu aikaisintaan kahden vuorokauden kuluttua punkin puremasta. Ihottuma on rengasmainen ja se voi punoittaa koko alueeltaan tai vain reunoiltaan. Ihottuma ei kuitenkaan kutise. Ihottuma saattaa levitä joillakin jopa useiden kymmenien senttimetrien suuruiseksi, jonka jälkeen se haalistuu pois muutamassa viikossa ilman hoitoakin. Taudin äkillisessä vaiheessa muita oireita voivat olla kuume, päänsärky, muut epämääräiset säryt, väsymys ja paikallinen imusolmukkeiden suureneminen. Borrelioosiin voi liittyä niveltulehdus, joka voi ilmaantua joko heti taudin akuutissa vaiheessa tai yleensä vasta kuukausien kuluttua tartunnasta. Niveloireet voivat pitkittyä tai esiintyä jaksoittain, jolloin oireisia jaksoja seuraa aina oireeton vaihe. Borrelioosiin liittyvän niveltulehduksen oireita ovat nivelalueen kipu, turvotus ja liikerajoitus. Lapsilla niveltulehdus on yleensä polvessa tai useammassa nivelessä yhtäaikaisesti ja niihin liittyy usein myös lihassärkyjä. Borrelioosin aiheuttamat niveltulehdukset ovat Suomessa kuitenkin harvinaisia. Joskus harvoin borrelian myöhäismuotoon voi liittyä sydänoireina lisälyöntejä ja rytmihäiriöitä tai vielä harvemmin silmäoireita ja -löydöksiä, jotka todetaan yleensä tautiin liittyvän seurantakäynnin yhteydessä. Hermostoon levinnyttä borrelioosia kutsutaan neuroborrelioosiksi, jonka saa korkeintaan joka kolmas borrelioosiin sairastuneista. Neuroborrelioosi voi aiheuttaa sekä ääreishermojen että keskushermoston oireita. Lapsilla yleisin neuroborrelioosin muoto on kasvohermohalvaus. Suomessa 25-50 % lapsen kasvohermohalvauksista on borrelioosin aiheuttamia. Lisäksi neuroborrelioosi voi aiheuttaa lapsilla aivokalvojen ja aivokudoksen tulehduksen (meningiitti tai enkefaliitti). Muiden aivohermojen tai ääreishermojen tulehduksia tavataan lapsilla vain harvoin. Borrelioosia levittävien punkkien bakteerikantajuudessa on suuria paikallisia eroja, mutta tietyillä alueilla jopa puolet punkeista saattaa kantaa borreliabakteeria. Sekä punkkien nuoruusmuodot että aikuisikäiset punkit levittävät borreliaa. Suuren osan infektioista ajatellaan kuitenkin tarttuvan nymfien välityksellä, sillä ne jäävät helposti huomaamatta. Puutiaisaivokuume eli ns. Kumlingen tauti aiheuttaa yleensä kaksiosaisen oireilun. Noin viikko punkin puremasta ilmaantuu flunssan kaltaisia oireita, kuten kuumetta. Tätä seuraa noin viikon oireeton jakso, jonka jälkeen ilmaantuu tyypillisiä aivotulehduksen oireita, kuten kuumetta, tajunnan häiriöitä tai sekavuutta sekä päänsärkyä. Tularemiassa eli jänisrutossa oireet alkavat yleensä muutama päivä puutiaisen piston jälkeen, joskus jopa kolmen viikkoa pistosta. Oireina voi esiintyä mm. kuumetta, päänsärkyä ja vilunväristyksiä sekä imusolmukkeiden turpoamista. Punkin purema havaitaan yleensä itsenäisesti, mutta vaivan tarkempi tutkiminen vaatii käyntiä yleislääkärin, lastenlääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat punkin purema-alueen tutkiminen sekä ihon laajempi tarkastaminen. Mikäli lääkäri toteaa selkeän, borrelioosiin viittaavan punoittavan ihottuman, tarkempia tutkimuksia ei tarvita. Tulehdusarvot (kuten CRP) eivät yleensä kohoa borreliassa. Borrelioosia voidaan tutkia myös verestä otettavien vasta-ainetutkimusten avulla. Haasteena on kuitenkin se, että vasta-aineita voidaan havaita vasta muutamia viikkoja piston jälkeen. Lisäksi myös oireettomilla henkilöillä voi olla kohonneita vasta-ainearvoja. Tämän vuoksi vasta-aineiden tutkimusta ei käytetä tuoreissa pistoksissa eikä oireettomilla henkilöillä. Sen sijaan borrelioosin myöhäisoireita epäiltäessä vasta-ainetutkimukset ovat tärkeä osa diagnoosin tekemistä ja tällöin tutkimuksista vastaakin yleensä infektiotautien erikoislääkäri. Neuroborrelioosissa vasta-aineita voidaan todeta veren lisäksi aivo-selkäydinnesteestä. Vasta-aineiden lisäksi borreliaa voidaan etsiä erillisellä PCR-menetelmällä muun muassa aivo-selkäydinneste-, nivelneste- tai kudospalanäytteistä. PCR-testin herkkyys ei kuitenkaan ole kovin hyvä taudin myöhäisvaiheessa. Puutiaisaivokuumetta epäiltäessä voidaan tulehdus todeta aivosähkökäyrän avulla. Tarvittaessa pään tietokonetomografian tai magneettikuvauksen avulla voidaan sulkea pois muita sairauksia. Tularemian eli jänisruton toteaminen tapahtuu verestä otettavien vasta-ainemääritysten avulla. Kuten borrelioosissa, jänisrutossakin vasta-aineet kehittyvät vasta myöhemmin, noin 1-2 viikon kuluttua tartunnasta. Yleensä taudin toteamiseksi otetaankin pari verinäytettä noin 2-3 viikon välein, jolloin voidaan havaita vasta-ainemäärien nousu veressä.

Auringosta maahan tuleva ultraviolettisäteily (UVA- ja UVB-säteily) saa aikaan ihon ruskettumisen, mutta voi myös vahingoittaa eli polttaa ihon pinnallisia solukerroksia palovamman tyyppisesti. Nämä vauriot ovat suurilta osin korjautuvia, mutta voivat aiheuttaa myös pidempiaikaisia haittoja ja altistaa monien vuosienkin päästä ilmenevälle ihosyövälle. Herkkyys ihon palamiselle ja ruskettumiselle vaihtelee ja riippuu mm. ihon vaaleudesta. Joka kymmenes suomalainen ei saa auringonpolttamaa juuri koskaan, kun taas noin 5 % väestöstä ei rusketu juuri lainkaan ja palaa erittäin herkästi.Auringonpolttaman oireet ja tutkiminenAuringon polttama iho on yksi ihon palovammatyypeistä. Muiden palovammojen tapaan myös se voidaan luokitella pinnalliseksi tai syväksi – vaikkakin auringon aiheuttamat syvät palovammat ovat onneksi harvinaisia.Tyypillinen auringonpolttama aiheuttaa ihon punoitusta ja aristusta , joka alkaa parin tunnin sisällä auringolle altistumisesta. Pahimmillaan oireet ovat noin 12 tunnin kohdalla. Punoitus kestää tavallisesti muutaman päivän ajan, mutta joskus palanut ihoalue voi alkaa myös hilseillä 1-2 viikon kuluessa.Toisen asteen pinnallisessa palovammassa palaminen saa aikaan iholle rakkuloita. Myös turvotus on mahdollista ja vilunväristyksiä tai palaneen ihoalueen kihelmöintiä voi esiintyä. Syvissä palovammoissa vauriot ulottuvat ihokerrosten läpi ja rakkulat ovat syvempiä.Auringon polttama iho on yleensä helppo todeta omatoimisesti. Vakavammassa auringonpolttamassa käynti yleislääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla saattaa kuitenkin olla tarpeen. Lääkärin tutkimukset riippuvat mm. auringonpolttaman laajuudesta ja vakavuudesta, mutta yleensä riittää ihon tarkastaminen sekä tarvittaessa mm. ihotunnon ja verenkierron tutkiminen.

Jalkasieni eli jalkasilsa tarkoittaa sienitulehdusta jalkaterän iholla. Yleensä sieni on varpaanväleissä, joskus myös jalkapohjassa tai päkiän seudussa. Jalkasieni tarttuu usein paikoista, joissa ollaan paljain jaloin, kuten uimahallin tai työpaikan pukuhuoneista. Jalkasieni on hyvin yleinen vaiva: siitä kärsii suurin osa suomalaisista jossain vaiheessa elämää.Jalkasienen oireet ja tutkiminenJalkasieni aiheuttaa ihon punoitusta, hilseilyä, halkeilua ja kutinaa. Vaivan tyypillisin paikka on kahdessa ulommaisimmassa varvasvälissä, mutta joskus jalkasieni voi iskeä myös päkiän ja jalkaholvin seutuun tai koko jalkapohjaan. Tällöin iholla voi näkyä myös pieniä rakkuloita tai koko jalkapohjan iho muuttuu paksuuntuneeksi ja hilseileväksi (ns. mokkasiinisilsa). Joskus harvoin jalkasieni voi aiheuttaa rakkuloita myös käsiin tai muualle iholle. Tämän arvellaan liittyvän kehon omaan reagointiin sientä kohtaan eikä siis välttämättä tarkoita, että sieni olisi levinnyt ärtyneille alueille.Usein jalkasieneen liittyy myös kynsisieni. Kynnen sienikasvusto voikin toimia lähteenä uusille sienitulehduksille jalan iholla, ellei kynsisientä hoideta.  Jalkasieni on yleensä helppo tunnistaa varvasväleistä itsekin. Sienen toteaminen silmämääräisesti muualla kuin varvasväleissä voi sen sijaan olla haastavaa myös lääkärille, koska myös muut ihotaudit (kuten psoriaasi sekä allerginen ihottuma) voivat aiheuttaa ihoreaktioita jaloissa. Epäselvissä tapauksissa yleislääkäri tai ihotautien erikoislääkäri voi ottaa sieninäytteen iholta. Sieniviljelyn vastauksen saannissa kestää useampia viikkoja.  Ennen mahdollista sieninäytteen ottoa paikallisia hoitotuotteita ei saisi käyttää kahteen viikkoon ja mahdollisia suun kautta otettuja sienilääkkeitä kahteen kuukauteen, koska sienilääkkeet häiritsevät sieninäytteiden tulkintaa.

Karvatupen tulehdus eli follikuliitti tarkoittaa ihokarvan kiinnittymiskohdan paikallista tulehdustilaa. Se muistuttaa aknea ja voi esiintyä kaikkialla ihon karvoitusalueilla. Yleensä karvatuppitulehduksen aiheuttaa iholla normaalistikin elävä bakteeri (Staphylococcus aureus), mutta joskus myös muu bakteeri tai hiiva voi olla karvatupen tulehduksen taustalla. Satunnainen ja lievä karvatupen tulehdus on hyvin yleinen ja vaaraton vaiva varsinkin teini-ikäisillä nuorilla. Pienillä lapsilla tulehdus on harvinaisempi. Karvatupen tulehduksen oireet ja tutkiminen Karvatupen tulehdus aiheuttaa ihokarvan ympärille muutaman millimetrin kokoisen, punoittavan märkäpaiseen, joka on arka, kipeä tai kutittava. Ihomuutos muistuttaa aknessa tavattavaa märkäpäätä eli finniä. Tulehdus voi levitä lähialueelle ja tulehtuneita karvatuppia ilmestyä useampia. Usein oireet alkavat kuitenkin pikkuhiljaa itsestään laantua muutamassa päivässä ja märkäpaiseet häviävät tavallisesti parin viikon sisällä. Karvatuppitulehduksen syvemmässä muodossa tulehdus ulottuu syvälle karvan juureen, jolloin märkänäpyt kasvavat isommiksi tulehtuneiksi kohoumiksi ja niitä ympäröivä tulehtunut ihoalue laajenee. Tällöin puhutaan paiseesta eli furunkkelista. Jos tulehdus leviää ympäröivään kudokseen laajemmalle alueelle ihonsisäisten käytävien välityksellä, muodostuu isompi paiseryhmä eli karbunkkeli.  Karvatupen tulehdus syntyy herkemmin rasvaisille ihoalueille, kuten päänahkaan, hartioihin, parran tai nivusten alueelle.  Karvatupen tulehdus on helppo todeta itsekin: pienen, punoittavan märkäpaiseen keskellä kasvaa aina karva. Yleis- tai ihotautilääkärin arvio voi olla tarpeen pitkittyneissä tai hankalissa tapauksissa, jolloin otetaan huomioon myös muiden ihotautien mahdollisuus.