Kaularangan kulumat ja kaularankaoireyhtymä - Klinik.fi

VALITUT OIREET (8)

Kaularangan kulumat ja kaularankaoireyhtymä

Päivitetty: 20.09.2018

Kaularangan kulumat tarkoittavat muutoksia kaularangan luisissa nikamissa ja välilevyissä. Sen perimmäistä aiheuttajaa ei tiedetä. Nikamiin voi muodostua epätasaisuutta ja samalla nikamien välissä oleva välilevy madaltuu ja nikamien välinen liike vähentyy. Tällöin myös käsiin kulkevat hermot voivat ahtautua, jolloin vaivan nimenä on kaularankaoireyhtymä. Kyseessä on iän myötä lisääntyvä vaiva; yli 65-vuotiasta suurimmalla osalla voidaan röntgenkuvassa todeta alkavaa kaularangan rappeumaa. Suurimmalla osalla kulumamuutokset ovat kuitenkin oireettomia.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Ohimenevä niskakipu ja pään liikkeiden jäykkyys ovat hyvin yleisiä vaivoja. Mikäli kipu ei ole voimakasta eikä säteilyoireita käsiin ole, vaivaa voi turvallisesti lievittää itsehoidolla parin viikon ajan.

Suositellaan jatkotutkimusta

Lääkärin tutkimuksiin on hyvä hakeutua, jos niskan tai kaulan kipu on jatkuvaa tai se kestää useita viikkoja. Jos niskan alueen kipujen lisäksi esiintyy käden hermosäteilyoireita, on lääkäriin syytä hakeutua nopeammin.

Kiireellinen

Lääkäriin on hakeuduttava välittömästi, jos esiintyy käden lihasheikkoutta.

Kaularangan kulumat ja kaularankaoireyhtymä - oireet ja tutkimukset

Kaularangan kulumat aiheuttavat pään liikkeiden rajoittumista sekä niskoista kuuluvaa kivutonta ritinää tai rutinaa. Joskus voi esiintyä myös paikallista niskakipua. On kuitenkin huomattava, että samanlaisia oireita voi aiheuttaa myös hyvänlaatuinen ja ohimenevä lihasperäinen jännitysniska, johon ei liity kaularangan kulumamuutoksia.

Kaularankaoireyhtymä tarkoittaa vaivaa, jossa kaularangan kulumat aiheuttavat ahtautta käsiin kulkevien hermojen kulkureitillä. Tällöin voi esiintyä koko yläraajaan tai tietylle käden alueelle säteilevää kipua, puutumista tai pistelyä. Hankalimmillaan myös käden lihasvoimat saattavat heiketä. Oireiden sijainti yläraajassa riippuu ahtauman sijainnista kaularangassa. Kaularankaoireyhtymä kehittyy yleensä vähitellen; kaularangan välilevyn pullistuma sen sijaan aiheuttaa äkillisesti alkavia säteilyoireita.

Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat niska-hartiaseudun tunnustelu sekä kaularangan liikkeiden tutkiminen. Tarvittaessa lääkäri voi tutkia myös yläraajojen tuntoa, lihasvoimia sekä jänneheijasteita eli refleksejä. Reilut kaularangan kulumat ja ahtaumat näkyvät röntgenkuvassa, mutta tarkemmin kaularangan rakenteista saadaan tietoa magneettikuvauksella. Lisäksi hermoratatutkimuksella (ENMG-tutkimus) voidaan tutkia käden hermojen tilaa ja toimintaa.

Kaularangan kulumien ja kaularankaoireyhtymän itsehoito

Kaularangan kulumamuutoksia ei sinänsä voida parantaa, mutta kuluman aiheuttamia oireita voidaan usein helpottaa. Hyvät työasennot ja kaularangan liikeharjoitteet ovat itsehoidon kulmakiviä.

Tarvittaessa apteekeista on saatavilla hartioiden lämpöhoitoon sopivia tuotteita sekä tukikauluksia. Mikäli oireet pahenevat tilapäisesti, muutaman päivän kuuri tulehduskipulääkettä suun kautta (ibuprofeeni tai ketoprofeeni) tai paikallisgeelinä (diklofenaakki ja piroksikaami) auttaa oireisiin. Jos tulehduskipulääkkeitä ei voida käyttää, myös parasetamoli on tehokas kivun lievittäjä.

Kaularangan kulumien ja kaularankaoireyhtymän asiantuntijahoito

Jos itsehoito ei tuota tulosta, kaularangan kulumat ja kaularankaoireyhtymä saattavat vaatia esimerkiksi kiropraktikkojen, naprapaattien ja fysioterapeuttien antamaa fysikaalista hoitoa. He osaavat myös neuvoa sopivien omaharjoitteiden tekemisessä ja oikeassa työergonomiassa.

Hankalissa tilanteissa voidaan lisäksi harkita ahtauman neurokirurgista vapautusleikkausta, jossa tavoitteena on saada hermolle lisätilaa kaularangan alueella.

Eri ammattilaiset ja kuntoutuskeskukset järjestävät lKelan korvaamia kuntoutuskursseja pitkäaikaisista niska- ja hartiavaivoista kärsiville työikäisille. Kuntoutuskurssille hakeutuminen edellyttää hoitavan lääkärin kirjoittamaa lääkärinlausuntoa sekä omaa Kelalle toimitettavaa hakemusta. Kursseja toteuttavat useat eri palveluntuottajat.

Kaularangan kulumien ehkäisy

Kaularangan kulumaa ei sinänsä voida ennaltaehkäistä. Kulumamuutosten aiheuttamaa oireilua voidaan kuitenkin vähentää pitämällä niska-hartiaseudun lihakset hyvässä kunnossa ja huolehtimalla kaularangan hyvästä liikkuvuudesta. Tarvittaessa mm. fysioterapeutit, kiropraktikot, naprapaatit tai kuntosaliohjaajat voivat neuvoa liikeharjoittelussa.

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit