Emätintulehdus - Klinik.fi

VALITUT OIREET (5)

Emätintulehdus

Päivitetty: 20.09.2018

Emätintulehdus tarkoittaa hiivan, bakteerin tai joskus viruksen aiheuttamaa emättimen tulehdustilaa. Vaihdevuosien jälkeen myös limakalvon ohenemisesta johtuva niin kutsuttu atrofinen emätintulehdus on mahdollinen. Emätintulehdukset ovat hyvin yleisiä kaikenikäisillä naisilla.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

16-60-vuotias nainen voi hoitaa emätintulehduksen itsehoidon avulla, mikäli tulehdus ei ole ensimmäinen, oireet ovat tyypilliset eikä muita oireita esiinny. Katso alempaa kohta Itsehoito.

Suositellaan jatkotutkimusta

Lääkärin arvioon on hyvä hakeutua, jos oireilu pitkittyy itsehoidosta huolimatta, tulehdukset toistuvat tiheästi tai muita oireita, kuten kipua tai kuumetta, esiintyy. Myös raskaana olevien, alle 16-vuotiaiden tai yli 60-vuotiaiden naisten suositellaan hakeutumaan lääkärin tutkimuksiin. Ensimmäistä kertaa emätintulehdusta todettaessa suositellaan aina lääkärin arviota.

Emätintulehduksen ja bakteerivaginoosin oireet ja toteaminen

Emätintulehduksen yleisimpiä oireita ovat lisääntynyt tai poikkeava valkovuoto sekä kutina ja kirvely ulkosynnyttimien alueella. Valkovuoto voi haista poikkeavalla tavalla tai olla paakkuuntunutta. Kirvelyä voi esiintyä myös virtsatessa. 

Hiivan aiheuttama emätintulehdus on hyvin usein Candida albicans –sienen aiheuttama. Hiivatulehdukseen viittaavat usein paakkuinen valkovuoto sekä reilu kutina, myös kirvelyä voi olla. Lievä kirvely ja kutina ovat mahdollista myös ilman selkeää tulehduksen aiheuttajaa. Oireilu voi tällöin johtua normaalista solujen hajoamisesta (sytolyysi), jolloin kyseessä ei ole varsinainen tulehdustila vaan emättimen alueen happamuuden lisääntyminen. Tarkemmin hiivan aiheuttamasta emätintulehduksesta on kerrottu artikkelissa Emättimen hiivatulehdus.

Bakteerivaginoosilla tarkoitetaan tilaa, jossa emättimen normaali bakteerikanta korvautuu haitallisilla bakteereilla. Hapellisissa olosuhteissa viihtyvät bakteerit korvautuvat hapettomissa oloissa viihtyvillä niin kutsutuilla anaerobisilla bakteereilla. Bakteerivaginoosin tyypillisin oire on pahanhajuinen valkovuoto. Myös lievää kutinaa tai kirvelyä voi esiintyä. Kuparikierukkaa käyttävät naiset kärsivät muita useammin bakteerivaginoosista. Tulehdus voi löytyä papa-kokeessa sattumalöydöksenäkin, mutta bakteerivaginoosia ei tarvitse hoitaa, mikäli siitä ei aiheudu oireita.

Atrofinen vaginiitti on yleensä vaihdevuosi-iän ohittaneiden naisten vaiva. Tällöin estrogeenin puute aiheuttaa emättimen limakalvon ohenemisen ja tätä kautta muutoksia muun muassa bakteerikannalle. Atrofisessa vaginiitissakin valkovuoto voi olla reilusti lisääntynyttä. Toisin kuin bakteerivaginoosissa, myös aerobiset eli hapellisessa ympäristössä viihtyvät bakteerit voivat aiheuttaa emätintulehduksen. Aerobisten bakteerien tulehdukset ovat kuitenkin melko harvinaisia muihin aiheuttajiin verrattuna. 

Lääkärin perustutkimuksiin kuuluu gynekologinen tutkimus, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti emättimen limakalvoihin sekä valkovuotoon. Tarvittaessa voidaan ottaa myös papa-koe tai hiivanäyte. Tarpeen mukaan lääkäri voi määrätä myös sukupuolitautikokeita otettavaksi. Emätintulehduksen voi todeta itsenäisestikin oireiden avulla, mikäli tulehdus on todettu aikaisemmin.

Emätintulehduksen itsehoito ja lääkkeet

Emättimen hiivatulehdusta ja lieviä oireita aiheuttavaa bakteerivaginoosia voidaan hoitaa apteekista saatavien itsehoitolääkkeiden avulla. Tarkemmin hiivan aiheuttaman tulehduksen hoidosta on kerrottu artikkelissa Emättimen hiivatulehdus.

Bakteerivaginoosin aiheuttamia lieviä oireita voi hoitaa apteekista saatavilla emättimeen asetettavilla maitohappobakteerikapseleilla tai C-vitamiinia sisältävillä kapseleilla. Oleellista on huolehtia myös hygieniasta. Liiallisia emätinpesuja ja saippuoiden käyttöä emättimen alueella ei kuitenkaan suositella. Atrofisesta vaginiitista kärsiville naisille suositellaan paikallisesti käytettäviä kosteusgeelejä tai estrogeeniä sisältäviä voiteita tai puikkoja limakalvoja hoitamaan yllämainittujen hygieniasuositusten lisäksi.

Emätintulehduksen asiantuntijahoito ja lääkkeet

Jos oireet eivät lievity itsehoitovalmisteilla tai ne voimistuvat, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Bakteerivaginoosin tai muiden bakteeritulehdusten hoitoon lääkäri voi kirjoittaa reseptillä saatavia antibioottilääkkeitä joko suun kautta otettuna tai paikallishoitona noin viikon kuurina. Jos tarkempia tutkimuksia on otettu, hoito määräytyy vastausten mukaan. Raskaana oleville suositellaan aina paikallishoitoja.

Emätintulehduksen ehkäisy ja ravinto

Emättimen hiivatulehdukselle voivat altistaa antibioottihoidot, runsas sokerin määrä ravinnossa sekä koholla oleva verensokeri. Toistuvasti antibioottihoitojen aikana esiintyvästä emätintulehduksesta voi keskustella hoitavan lääkärin kanssa. Kuparikierukkaa käyttävät naiset kärsivät muita useammin bakteerivaginoosista.