Virtsatiekivet - Klinik.fi

VALITUT OIREET (6)

Virtsatiekivet

Päivitetty: 20.09.2018

Virtsatiekivet ovat pieniä kivimäisiä virtsahapon ja virtsan sisältämän kalkin muodostamia kovettumia, jotka ilmaantuvat jonnekin virtsateiden alueelle eli munuaisiin, virtsajohtimiin, virtsarakkoon tai joskus virtsaputkeen. Vaiva aiheuttaa usein äkillisen ja kovan oireilun, mutta kiviä voidaan todeta myös sattumalöydöksenä kuvantamistutkimuksissa. Ruokavalio ja sukutausta voivat altistaa virtsatiekiville. Virtsatiekivistä kärsii jopa 5-15 % suomalaisista jossakin vaiheessa elämää. Eniten vaivaa todetaan keski-ikäisillä miehillä. Vaivasta voidaan käyttää myös nimitystä munuaiskivet tai virtsakivitauti.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Joskus harvemmin virtsatiekivi on niin pieni, että se aiheuttaa vain lieviä oireita yleistilan pysyessä hyvänä. Yleensä oireilu jatkuu kuitenkin pidempään tai on sen verran voimakasta, että vaiva pakottaa hakeutumaan lääkärin tutkittavaksi.

Suositellaan jatkotutkimusta

Lääkärin arvio on paikallaan, mikäli oireilu jatkuu pidempään, vaikka kipu olisikin vain lievää.

Kiireellinen

Äkillinen kova kipu alaselässä tai alavatsalla on aina syy hakeutua päivystyksellisesti lääkärin arvioon, tarvittaessa soittamalla hätänumeroon 112. 

Virtsatiekivien oireet ja toteaminen

Oireilevat virtsatiekivet aiheuttavat tyypillisesti äkillisen ja kovan kipukohtauksen, joka syntyy kun virtsaputki kuristuu siinä olevan virtsatiekiven ympärille. Kova kipu tuntuu yleensä toispuoleisesti alaselässä tai alavatsalla ja voi säteillä nivusia tai sukuelimiä kohti. Kipu voi olla aaltomaista ja paikallaan pysyminen voi olla hankalaa kovan kivun vuoksi. Kivun lisäksi voi esiintyä pahoinvointia ja oksentelua. Joskus virtsassa voi näkyä verta. 

Virtsatiekivet todetaan joko ultraäänitutkimuksella tai usein nykyisin tietokonekuvauksella. Munuaisten alue voi olla arka tunnustellen tai koputellen. Perusverikokeista ja munuaisten toiminnasta kertovasta kreatiniini-arvosta (krea) voi olla virtsatiekivien selvittelyssä hyötyä.

Virtsatiekivien itsehoito

Joskus hyvin harvoin virtsatiekivi voi olla niin pieni ja sopivassa paikassa, että se aiheuttaa vain lievää oireilua. Tällöin kiven poistumista voi yrittää edesauttaa runsaalla juomisella. Usein oireilu on kuitenkin niin kovaa, ettei itsenäinen hoito riitä.

Virtsatiekivien hoito ja toimenpiteet

Virtsatiekivikohtauksessa kovaa kipua voidaan hoitaa joko lihakseen tai suoneen annettavalla kipulääkkeellä, jolla pyritään rentouttamaan virtsaputken lihasta. Virtsatiekivien hoitoon vaikuttavat muun muassa todetun kiven koko ja sijainti. Pienet, alle 5 millimetrin kokoiset kivet voivat poistua itsestään. Isompia kiviä voidaan poistaa kehonulkoisella murskaustekniikalla (ns. ESWL, extracorporeal shock wave lithotripsy) tai tähystystoimenpiteen avulla. Murskauksessa kivi hajotetaan pienemmiksi palasiksi sähkömagneettisen energia-aallon avulla, jotta palaset voisivat poistua itsestään.

Virtsatiekivien ehkäisy ja aiheuttajat

Virtsatiekiviä ei ole tarvetta ehkäistä, jos kiviä ei aikaisemmin ole ollut eikä sukurasitus ole selkeä. Virtsatiekivet ovat useimmiten kalsiumkiviä, harvemmin virtsahappokiviä. Joskus kivet liittyvät virtsatietulehduksiin. Usein kivet pyritään saamaan talteen näytteiksi, jotta kiven koostumus voidaan selvittää. 

Riittävä nesteiden nauttiminen on ensisijaisen tärkeää virtsatiekivien ehkäisemisessä. Lisäksi olennainen tekijä on ruokavalio, jossa säänneltäviä aineita voivat olla kalsium, oksalaatti tai valkuaisen saanti, riippuen tilanteesta ja todetusta kivestä. Eläinperäiset proteiininlähteet (kuten liha) voivat lisätä riskiä kivien synnylle. Myös perimällä on vaikutusta virtsatiekivien esiintymiseen.

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit