Osuvimmat tulokset: Kipu

Jalan murtuma tarkoittaa alaraajan luuhun syntyvää halkeamaa. Jalan luiden murtuma voi sijaita reisiluussa, sääriluussa, nilkassa, jalkapöydässä tai varpaiden luissa. Murtuman voi aiheuttaa esim. kaatuminen, jalan vääntyminen tai painavan esineen osuminen jalkaan. Joissakin tapauksissa pitkäaikainen kuormitus voi synnyttää rasitusmurtuman. Jalan murtuman oireet ja tutkiminen Jalan murtuman yleisin oire on välittömästi syntyvä kipu. Yleensä murtuneella jalalla onkin heti vamman syntymisen jälkeen mahdotonta tai hyvin kivuliasta kävellä. Muita jalkamurtuman oireita ovat mm. turvotus ja mustelmat. Loukkaantuneen jalanosan poikkeava asento eli virheasento on yleensä aina merkki murtumasta. Jalan murtuma todetaan lääkärin vastaanotolla. Perustutkimukseen kuuluu jalan tutkiminen tunnustelemalla sekä luun murtuman osoittava röntgenkuvaus.

Lonkan nivelrikko eli artroosi on yksi yleisimmistä lonkkakivun syistä. Nivelrikossa nivelen rustopinta vaurioituu, mikä johtaa nivelruston ohentumiseen ja lopulta osittaiseen häviämiseen. Nivelrikon tarkkaa syytä ei tunneta, mutta sen syntyyn vaikuttavat mm. ikääntyminen, ylipaino sekä nivelvammat. Kyse on iän myötä yleistyvästä vaivasta: alle 45-vuotiailla lonkan nivelrikkoa ei esiinny juuri lainkaan, mutta yli 65-vuotiaista sitä sairastaa jo yli joka kymmenes. Lonkan nivelrikon oireet ja tutkimuksetLonkan nivelrikon tyypillinen oire on jomottava kipu, joka ilmaantuu rasituksessa ja helpottuu levossa. Useimmiten kipu tuntuu etureiden yläosissa nivusen alapuolella, mutta kipu voi myös säteillä taka- tai ulkoreiteenkin. Aamujäykkyyttä tai liikkeellelähtöjäykkyyttä voi esiintyä. Myöhemmin kävely voi vaikeutua, etenkin rapuissa, ja pitemmälle edenneessä lonkan nivelrikossa pukeutuminenkin voi olla vaikeaa.Yleensä nivelrikko voidaan todeta lääkärin tutkimuksella sekä röntgenkuvauksella. Lääkärin tutkimukseen sisältyy mm. lonkkanivelen liikelaajuuksien tutkiminen.

Lonkan ulkolaidan kiputila sijaitsee yleensä lonkkaluun ison sarvennoisen (trochanter) alueella. Tämän vuoksi vaivaa kutsutaan myös nimellä GTPS (greater trochanteric pain syndrome). Lonkan limapussin tulehdus eli trochanterbursiitti on yksi vaivan aiheuttajista, mutta ei kuitenkaan niin yleinen kuin ennen on luultu. Lonkan ulkolaidan kiputila on hyvin yleinen vaiva etenkin keski-iän ohittaneilla naisilla. Lonkan ulkolaidan kiputilan oireet ja tutkiminen Lonkan ulkolaidan kiputila tarkoittaa tilaa, jossa lonkan ison sarvennoisen alue eli lonkan ulko-osa kipeytyy. Kipu voi säteillä ulkoreiteen tai pakaran alueelle, joskus mutta harvoin polven alapuolelle ulkosäärtä pitkin. Usein kipu on kovimmillaan öisin nukuttaessa kyljellään kipeän lonkan puolella. Vaiva saattaa oireilla myös pidempään istuttaessa tai rasituksessa - erityisesti ylämäessä tai portaita noustessa. Nykyisin lonkan ulkolaidan kiputilan taustalla ajatellaan olevan etenkin keskimmäisen ja pienen pakaralihaksen (gluteus medius ja minimus) rasitus- ja ärsytystilat. Aikaisemmin hyvin yleisenä pidetty lonkan limapussin tulehdus (trochanterbursiitti) on nykytiedon valossa harvinainen joskin mahdollinen tila vaivan taustalla. Lonkan ulkolaidan kiputilan voi todeta itsekin, jos paineluarkuus on selvästi ison sarvennoisen alueella. Varma diagnoosi vaatii kuitenkin käyntiä vastaanotolla. Lääkäri tunnustelee muun muassa lonkan alueen sekä tutkii lonkan liikkeet. Usein lonkan ääriliikkeet ovat rajoittuneet lonkan ulkolaidan kiputilassa. Tunnustellessa havaitaan tavallisesti painelukipu lonkan ulkosivulla, ison sarvennoisen päällä. Tarkempia kuvantamis- tai laboratoriotutkimuksia ei yleensä tarvita, mutta joskus esimerkiksi alueen ultraäänitutkimus tai lonkan röntgenkuvaus voi selventää hankalia tapauksia.

Lonkkakipu tarkoittaa lonkan seudussa tuntuvaa aristusta tai kipua. Sen tyypillisin paikka on lonkan ulko-osassa, mutta kipu voi säteillä myös esim. etureiden yläosiin. Yleisimpiä lonkkakivun aiheuttajia ovat lonkan nivelrikko sekä lonkan ulkolaidan kiputila. Muita mahdollisia aiheuttajia ovat mm. lihasten vammat, tapaturmat (mm. lonkkamurtuma) sekä selästä säteilevä kipu. Lonkkakivun aiheuttajat ja tutkiminen Äkillinen lonkkakipu on usein kaatumisen tai muun tapaturman seurausta. Erityisesti vanhuksilla kaatumisen aiheuttamat lonkan seudun luunmurtumat ovat melko tavallisia. Tällöin painon laittaminen jalalle tai käveleminen ei onnistu. Mikäli vamma on lihaksessa, kipu on yleensä lievempää ja jomottavaa – tällöin käveleminen saattaa onnistua lähes normaalisti. Lonkan ulkolaidan kiputilassa lonkkakipu paikallistuu tarkasti tiettyyn alueeseen: lonkan isoon sarvennoiseen eli lonkan ulko-osaan. Kipu voi kuitenkin säteillä ulkoreiteen tai pakaran alueelle. Usein kipu on kovimmillaan öisin nukuttaessa kyljellään kipeän lonkan puolella, mutta voi oireilla myös rasituksessa. Lisätietoa löytyy artikkelista lonkan ulkolaidan kiputila. Lonkkanivelrikon oireet ilmaantuvat yleensä aluksi rasituksessa ja helpottuvat levossa, myöhemmin voi esiintyä myös lepokipua. Tyypillisin oire on jomottava kipu lonkan alueella. Useimmiten kipu tuntuu etureiden yläosissa nivusen alapuolella, mutta kipu voi myös säteillä taka- tai ulkoreiteenkin. Aamu- tai liikkeellelähtöjäykkyyttä sekä kävelyn vaikeutumista voi esiintyä. Katso tarkemmin lonkan nivelrikko. Selkäperäisiä lonkkakivun aiheuttajia ovat mm. välilevytyrä sekä selkärankareuma. Yleensä välilevytyrä oireilee pääsääntöisesti selän alueella, mutta joskus pääasiallinen oire voi olla pelkkä lonkan alueen kipu. Selkärankareumassa tyypillinen kipupaikka on alhaalla ristiselässä, mutta joskus kipu voi esiintyä kovempana lonkan seudussa. Muita harvinaisempia lonkkakivun aiheuttajia ovat mm. pakarassa sijaitsevan piriformin-lihaksen puristustila (piriformis-syndrooma) sekä vatsaontelon tai lantion erilaiset sairaudet (kuten nivustyrä tai paksusuolen sairaudet). Lääkärin perustutkimuksiin lonkkakivun vuoksi kuuluvat mm. lonkan alueen tunnustelu sekä lonkan ja jalan liikkeiden tutkiminen. Lonkan ulkolaidan kiputilassa lonkan ulkosivulla on yleensä selkeää paineluarkuutta. Selkäperäistä vaivaa epäiltäessä lääkäri voi lisäksi tunnustella selän ja tarkastaa sen liikkuvuuden sekä tutkia jalkojen jänneheijasteet eli refleksit. Usein myös röntgenkuvaus kuuluu perustutkimuksiin, kuten murtumaa tai nivelrikkoa epäiltäessä. Harvinaisempia syitä epäiltäessä lääkäri voi ottaa myös verikokeita. Mikäli lonkkakivun syynä on jalkaterän poikkeava toiminta, jalkaterapeutti voi tutkia vaivaa tarkemmin. Myös erillisestä askel- ja alaraaja-analyysistä voi olla hyötyä.

Fibromyalgia tarkoittaa pitkäaikaista kipu-uupumusoireyhtymää, jolle on tyypillistä eri puolilla kehoa tuntuva kipu, päiväaikainen väsymys ja virkistämätön yöuni. Fibromyalgian tarkkaa syntytapaa ei tunneta, mutta sen taustalla on ainakin kivunsäätelyjärjestelmän herkistymistä ja tahdosta riippumattoman hermoston toimintahäiriöitä. Fibromyalgiaa sairastaa noin 2-4 % väestöstä; yhdeksän kymmenestä diagnoosin saaneesta on naisia. Fibromyalgian oireet ja tutkiminen Fibromyalgian tyyppioire on eri puolilla kehoa tuntuva kolottava kipu ja arkuus. Tyypillisimpiä kipupaikkoja ovat lihasten kiinnityskohdat mm. pakaroissa, selässä ja niskoissa (mm. jännitysniska), mutta fibromyalgiakipua voi olla muuallakin. Jotta diagnoosi voidaan asettaa, kipuja tuleekin todeta sekä vartalon vasemmalla ja oikealla puolella että vyötärön ylä- ja alapuolella. Fibromyalgian muita keskeisiä oireita ovat heti aamusta alkava väsymys ja uupuminen sekä virkistämätön yöuni, joka koetaan katkonaisena. Lisäksi voi esiintyä vatsavaivoja, turvotuksen tunnetta, huimausta ja puutumista. Fibromyalgia vaikuttaa myös mielen toimintaan: mieliala voi olla masentunut tai ahdistunut, lisäksi voi esiintyä mm. keskittymiskyvyttömyyttä ja muistiongelmia. Fibromyalgian tarkempi tutkiminen vaatii käyntiä yleislääkärin, fysiatrin tai reumalääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimukseen kuuluu potilaan tarkan haastattelun lisäksi tyypillisten, fibromyalgiaan liittyvien kipupisteiden tunnustelu. Itse diagnoosi ei vaadi erityistutkimuksia, mutta joskus muiden uupumusta aiheuttavien sairauksien (kuten anemia tai kilpirauhasen vajaatoiminta) poissulkeminen verikokeilla on tarpeen.

Reisikivulla tarkoitetaan reiden alueelle paikallistuvaa arkuutta tai kipua. Reisikivun yleisimpiä aiheuttajia ovat mm. erilaiset lihasvammat, selästä säteilevä kipu, lonkan limapussitulehdus sekä nivusjänteen alta kulkevan hermon pinnetila. Reisikivun aiheuttajat ja tutkiminenTyypillisin äkillisen reisikivun syy on reiden lihaksistoon tullut vamma esim. kaatumisen tai venähdyksen seurauksena. Myös lonkan seudun vammat voivat säteillä reiteen, mutta tällöin pahin kipu tuntuu kuitenkin yleensä lonkassa (katso tarkemmin lonkkakipu).Reisikipu voi johtua myös lonkan seudun muista vaivoista. Esim. lonkan limapussin tulehduksessa pahin kipu tuntuu lonkan ison sarvennoisen alueella, mutta kipu voi säteillä myös reiden ulkosivulle. Myös lonkan nivelrikko voi aiheuttaa reisikipua, useimmiten etureiden yläosissa nivusen alapuolella, joskus myös taka- tai ulkoreidessä.Selkäperäisistä reisikivun aiheuttajista tavallisin on välilevytyrä ja iskias. Yleensä välilevytyrä oireilee pääsääntöisesti selän alueella, mutta joskus pääasiallinen oire voi olla pelkkä etureiden tai takareiden kipu.Nivusjänteen ali kulkeva cutaneus lateralis -niminen tuntohermo voi jäädä pinteeseen nopeista painonmuutoksista tai raskaudesta johtuen. Tällöin oireena on polttava kipu ja puutuminen noin kämmenenkokoisella alueella reiden etu-sivupuolella (ns. meralgia paraestetica), jota polven koukistaminen (kantapää kohti pakaraa) ja nivusjänteen painaminen pahentavat. Jos reisikipua halutaan tutkia tarkemmin, se tapahtuu yleislääkärin, fysiatrin tai liikuntalääketieteen erikoislääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat mm. reiden lihaksiston tunnustelu sekä lonkan ja jalan liikkeiden tutkiminen. Limapussitulehduksessa lonkan ja reiden ulkosivulla on yleensä selkeää paineluarkuutta. Selkäperäistä vaivaa epäiltäessä lääkäri voi lisäksi tunnustella selän ja tarkastaa sen liikkuvuuden sekä tutkia jalkojen jänneheijasteet eli refleksit. Jos reisikipuun yhdistyy ihon puutumista, myös ihotunto testataan.Jos lääkäri epäilee murtumaa tai lonkan nivelrikkoa, röntgenkuvaus kuuluu perustutkimuksiin. Jos oireet viittaavat nivusjänteen alta kulkevan hermon pinnetilaa, voidaan pitkittyneissä tilanteissa kyseeseen tulla myös ENMG- eli hermoratatutkimus.

Nivuskipu tarkoittaa vatsan ja reiden raja-alueelle paikallistuvaa arkuutta tai kipua. Nivuskivun yleisimpiä aiheuttajia ovat mm. erilaiset lihasvammat ja venähdykset, lonkkanivelestä ja kivespussista säteilevä kipu, nivustyrät sekä nivusjänteen alta kulkevan hermon pinnetila.Nivuskivun aiheuttajat ja tutkiminenYleisimmin nivuskipu johtuu lihasperäisistä syistä. Reiden koukistaja- ja lähentäjälihakset kiinnittyvät nivusalueelle, jolloin kipu tyypillisesti pahenee etureittä venyttäessä ja vastustetussa lonkan koukistuksessa. Myös vatsalihasten alaosat voivat rasittua niin, että säteilykipua tulee nivusen alueelle.Nivuskipu voi johtua myös nivustyrästä. Tällöin vatsaontelon sisältöä pääsee pullistumaan nivuskanavaan aiheuttaen tyypillisen pahkuran nivusen seudussa. Yleensä vaiva pahentuu esim. ponnistelun tai yskimisen yhteydessä. Joskus tyräalue voi ahtautua (ns. kureutuminen), jonka oireena on nopeasti paheneva kova kipu. Tällöin lääkäriin tulee hakeutua päivystyksellisesti. Muita nivusseudun arkuutta ja tunnusteltavia patteja aiheuttavia syitä ovat mm. suurentuneet imusolmukkeet (katso artikkeli patti nivusessa). Alle murrosikäisillä lapsilla tavataan lonkan nivelkapselin tulehdusta esim. flunssan jälkitautina, johon liittyy lonkan liikuttelukipu sekä nivuseen säteilevä arkuus. Myös reisiluun pään ongelmat voivat lapsilla säteillä nivusiin. Erityisesti varusmiehillä tavataan lisäksi reisiluun pään tai häpyluun rasitusmurtumia. Ikäihmisillä puolestaan lonkan nivelrikko on tavallinen, ja siinä kipusäteily nivusiin on yleistä. Nivusjänteen ali kulkeva tuntohermo (cutaneus lateralis) voi jäädä pinteeseen nopeista painonmuutoksista tai raskaudesta johtuen. Tällöin oireena voi olla myös nivuskipua ja puutumista noin kämmenenkokoisella alueella reiden etu-sivupuolella (ns. meralgia paraestetica). Miehillä myös eturauhastulehdus tai lisäkivestulehdus voivat säteillä nivusten alueelle.Nivuskipu on helppo tunnistaa omatoimisesti, mutta vaivan syyn tarkempi tutkiminen saattaa vaatia käyntiä esimerkiksi yleislääkärin, fysiatrin, ortopedin tai liikuntalääketieteen erikoislääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimukseen kuuluvat mm. nivusseudun tunnustelu, lonkkanivelen liikkeiden tutkiminen sekä miehillä tarvittaessa eturauhasen ja kivespussin tutkiminen.Jatkotutkimuksina käytetään tarvittaessa lonkkanivelen röntgenkuvausta ja ultraäänitutkimusta. Tulehduksellista syytä epäiltäessä tarkastetaan laboratoriokokeista mm. perusverenkuva eli PVK ja tulehdusarvo (CRP).

Nivustyrä syntyy, kun vatsaontelon sisältöä työntyy vatsanseinämän läpi nivuskanavan alueelle aiheuttaen tyrälle tyypillisen pullistuman ihon alle. Syynä voi olla synnynnäisesti heikko kohta vatsanseinämässä tai iän aiheuttama nivuskanavan kalvon heikkeneminen. Usein nivustyrän laukaisevana tekijänä on lisäksi jokin vatsaontelon painetta lisäävä tapahtuma, kuten ponnistelu tai yskiminen. Nivustyrä on yleisin tyrätyyppi, ja se lisääntyy selkeästi iän myötä. Kyseessä on pääasissa miesten vaiva: miehistä nivustyrän saa elinaikanaan joka neljäs, naisista vain noin 3 %. Nivustyrän oireet ja tutkimuksetNivustyrä tuntuu ja näkyy tavallisesti pullistumana nivusen alueella tai miehillä kivespussin yläosassa. Pullistumapaikka voi olla mm. nivuskanavassa tai sen alapuolella, ja paikan suhteen nivustyrät voidaankin luokitella ns. suoraan ja epäsuoraan nivustyrään sekä reisityrään. Yleensä pullistumassa tuntuu jonkinlaista kipua tai arkuutta, mutta nivustyrä voi olla myös kivuton.Nivustyrälle on tyypillistä, että pullistuma ja arkuus tulevat esille erityisesti seisoessa, ponnistettaessa tai yskiessä, koska tällöin vatsaontelon paine nousee ja vatsaontelon sisältöä työntyy helpommin heikentyneen vatsanseinämän läpi. Makuulla pullistuma voi hävitä kokonaan. Kuten muutkin tyrät, myös nivustyrä voi ahtautua ja kureutua, jolloin se täytyy leikata päivystyksellisesti. Tällöin nivustyrä on kuitenkin erittäin kivulias eikä pullistumaa saa edes painamalla takaisin sisäänpäin.Muista nivusen alueen pullistumista ja kyhmyistä on kerrottu tarkemmin erillisessä artikkelissa patti nivusessa.Nivustyrä on melko helppo tunnistaa oireiden perusteella, mutta nivustyrän tarkempi tutkiminen ja hoidosta päättäminen tapahtuu yleislääkärin, yleiskirurgin tai gastrokirurgin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimukseen nivustyrää epäiltäessä kuuluu nivusen alueen ja pullistuman tunnustelu seisoma-asennossa ja makuulla. Usein jo tämä perustutkimus riittää, eikä tarkempia tutkimuksia tarvita. Tyrää voidaan tutkia tarkemmin ultraäänitutkimuksella, mutta tämän menetelmän käyttö on viime vuosina vähentynyt tulosten epäluotettavuuden vuoksi.

Pinnallinen laskimotulehdus tarkoittaa yleensä jaloissa esiintyvää pinnallisen laskimon pientä tukosta ja tästä aiheutuvaa ärsytysperäistä tulehdustyyppistä reaktiota. Tila on hyvin harvoin varsinainen bakteerin aiheuttama tulehdus. Vaivalle altistavat pitkäaikainen laskimoiden vajaatoiminta ja suonikohjut, hyytymishäiriöt sekä pinnallinen iskuvamma. Vaiva on vaarattomampi ja yleisempi kuin syvä laskimotukos.Pinnallisen laskimotulehduksen oireet ja toteaminenPinnallinen laskimotulehdus eli tromboflebiitti aiheuttaa usein oirealueelle tyypillisiä ärsytysperäisen tulehduksen oireita, kuten kipua, punoitusta, kuumotusta ja melko pienelle alueelle ilmaantuvaa turvotusta. Oireileva laskimokohta voi olla aristava ja kovemman tuntuinen. Etenkin laajempiin laskimotulehduksiin voi liittyä kuumeilua.Oireilu voi kestää kolmesta neljään viikkoa, mutta kovempi kohta laskimossa voi tuntua jopa kuukausia. Yleisimmin laskimotulehdus syntyy jalkoihin, mutta se voi ilmaantua myös muualle kehoon kuten kaulalle tai käsiin.Pinnallinen laskimotulehdus on sitä vaarattomampi mitä pienemmällä alueella se on. Laajemmat (halkaisijaltaan yli 5 cm) ja ylempänä eli lähempänä nivusta olevat laskimotulehdukset voivat olla haitallisempia, koska ne voivat johtaa joskus syvään laskimotukokseen tai vielä harvemmin keuhkoveritulppaan.Lievän pinnallisen laskimotulehduksen voi todeta itsekin yllämainittujen oireiden avulla. Epävarmassa tilanteessa lääkärin perustutkimus riittää yleensä vaivan toteamiseen. Laajemmissa ja etenkin polven yläpuolisissa tulehduksissa syvä laskimotukos voidaan sulkea pois laskimoiden ultraäänitutkimuksella. Verikokeista ei ole hyötyä pinnallisen laskimotulehduksen ja syvän laskimotukoksen erottelussa.

Lihasrevähdys tarkoittaa lihaksen vammaa, jossa lihassäikeitä katkeaa. Revähdyksessä voi katketa vain pari lihassäiettä tai lihas voi revetä kokonaan. Lihasrevähdykset ovat hyvin yleisiä ja niitä esiintyy tyypillisimmin urheilulajien yhteydessä. Iso osa tavallisista revähdyksistä paranee itsekseen eikä tarvitse ammattilaisen hoitoa, mutta joskus revähdys voi aiheuttaa merkittävääkin haittaa lihakselle ja sen toiminnalle.Lihasrevähdyksen oireet ja toteaminenLihasrevähdys syntyy yleensä lihaksen käytön eli kuormituksen ja jännityksen yhteydessä. Lihasrevähdykset ilmaantuvat usein urheilusuorituksen aikana, mutta niitä voi esiintyä myös muiden aktiviteettien, kuten työtehtävien tai tapaturmien yhteydessä. Revähdyksiä esiintyy yleisimmin takareiden, pohkeen ja vatsalihasten alueella, mutta lihasrevähdys on periaatteessa mahdollinen missä lihaksessa tahansa. Revähdys aiheuttaa usein revähdysalueen äkillisen, kovan kivun. Lihasrevähdyksen jälkeisiä tyyppioireita ovat lihasaristus ja kipu lihasta jännitettäessä tai venytettäessä. Lihassäikeiden repeäminen voi aiheuttaa lihaksessa verenvuotoa, joka voi näkyä paikallisena ihopullotuksena tai laajempana ihoalueen mustelmana. Laajempi repeämä voi haitata lihaksen toimintaa, mikä näkyy lihasvoiman heikentymisenä. Joskus koko lihas voi revetä, jolloin repeämäkohdassa on havaittavissa selkeä kuoppa. Hauislihaksen repeämä on melko yleinen etenkin iäkkäämmillä henkilöillä. Lihasrevähdyksen ensioireet rauhoittuvat revähdyksen laajuudesta riippuen usein jo parin päivän kuluessa eivätkä oireet enää useinkaan estä arkipäiväisiä toimia. Laajemmissa revähdyksissä tai repeämissä oireet voivat olla voimakkaampia ja jatkua pidempään. Lihasrevähdyksen paraneminen kestää yleensä kahdesta viikosta kuuteen viikkoon.Tyypillisen lihasrevähdyksen pystyy usein toteamaan oireiden ja vamman syntytapahtuman perusteella. Lihasvoiman heikkous voi olla tunnettavissa, mutta aluksi jo pelkkä kipukin voi estää lihaksen jännittämisen. Laajempi lihasvaurio voidaan todeta tarvittaessa ultraäänitutkimuksen tai magneettikuvantamisen avulla.

Katkokävely on tyypillinen alaraajojen valtimotaudin oire. Katkokävelyllä tarkoitetaan kävellessä ilmaantuvaa yleensä toisen pohkeen alueen kipua, voimattomuutta ja puutumista, joka pakottaa lopettamaan kävelemisen ja helpottuu hetki pysähtymisen jälkeen. Oireilu johtuu valtimoiden ahtautumisesta ja verenkierron heikkenemisestä. Alaraajojen valtimotauti on yksi valtimotaudin muodoista ja yleensä sitä tavataan keski-iän ylittäneillä henkilöillä. Alaraajojen valtimotaudin oireet ja tutkiminen Alaraajojen valtimotaudin tyypillisin oire on katkokävely. Oireilu ilmaantuu kävellessä, jolloin jalkojen lihakset tarvitsevat suuremman määrän happea verenkierrosta kuin levossa. Valtimon ahtautuminen heikentää verenkiertoa ja vähentää lihasten hapensaantia. Pysähtyminen helpottaa oireilua, mutta kävelyn jatkaminen tuo oireet taas esiin. Alaraajojen valtimotauti aiheuttaa usein pohkeen alueen oireita, koska pohje tarvitsee melko paljon verenkiertoa ja valtimo on normaalistikin siellä jo valmiiksi melko kapea. Myös selkäydinkanavan ahtauma eli spinaalistenoosi voi aiheuttaa katkokävelyä, mutta tällöin oireilu esiintyy yleensä ylempänä pakaroiden tai reisien alueella. Tarkemmin selkäydinkanavan ahtaumasta on kerrottu artikkelissa spinaalistenoosi. Katkokävely ilmaantuu nopeammin kovemmassa rasituksessa kuten ylämäkeä käveltäessä. Verenkierron huononemisen vuoksi jalat voivat tuntua kylmiltä ja niitä voi paleltaa herkemmin.  Katkokävelyoireilu pahenee vain harvalla ajan myötä ja yleensä oireilu pysyy samanlaisena pitkäänkin. Joskus alaraajojen valtimotauti voi aiheuttaa äkillisiä oireita, mikäli valtimo tukkeutuu kokonaan. Tällöin oireina on usein äkillinen pohjekipu, jalan viileys, tunnottomuus ja ihon kalpeus. Alaraajojen valtimotautia epäiltäessä lääkäri tunnustelee jalkojen pulssit. Tarkempaa tietoa jalkojen valtimoista saadaan ns. doppler-ultraäänitutkimuksella, jossa verrataan nilkkojen ja olkavarsien verenkiertoa ja verenpaineita. Myös kuvantamisia, kuten magneetti- tai tietokonekuvantamisia varjoaineen kanssa, voidaan käyttää.