Kilpirauhasen vajaatoiminta - Klinik.fi

VALITUT OIREET (5)

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Päivitetty: 20.09.2018

Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi) tarkoittaa kilpirauhashormonin eli tyroksiinin määrän vähenemistä elimistössä, mikä hidastaa aineenvaihduntaa ja voi aiheuttaa monenlaisia oireita. Syynä on yleensä elimistön oma reaktio kilpirauhaskudosta vastaan, mikä johtaa kilpirauhassolukon tuhoutumiseen (ns. autoimmuunityreoidiitti). Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsii noin 4 prosenttia väestöstä ja se on naisilla neljä kerta yleisempi kuin miehillä.

MILLOIN HOITOON?

Suositellaan jatkotutkimusta

Mikäli havaitsee itsellään useita yllä mainituista kilpirauhasen vajaatoiminnan oireista, on hyvä kääntyä lääkärin puoleen.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ja tutkiminen

Kilpirauhasen vajaatoiminnan tyypillisiä oireita ovat mm. painonnousu, ihon kuivuus, palelun tunne, väsymys, ummetus, runsas hiustenlähtö ja mielialan lasku. Myös turvotusta kasvoissa ja silmissä voi esiintyä. Oireilun kehittyminen voi kestää kauankin, jopa vuosia.

Lapsilla ja nuorilla kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa pituuskasvun hidastumista ja samanaikaista painon nousua. Muut oireet ovat samankaltaisia kuin aikuisillakin.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat usein melko epämääräisiä, joten vajaatoiminnan varma toteaminen vaatii yleislääkärin, endokrinologin tai yleissisätautilääkärin vastaanoton. Kilpirauhasen tunnustelun lisäksi lääkäri voi tutkia kilpirauhasen toimintaa verikokeiden avulla. Yleisimpiä mitattavia kilpirauhasarvoja ovat tyreotropiini (TSH) sekä tyroksiini (T4V). Tarvittaessa voidaan ottaa myös tarkempia kilpirauhasverikokeita, kuten vasta-ainetutkimuksia.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito

Kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitona on kilpirauhashormoni eli tyroksiini lääkkeenä suun kautta otettuna. Lääkitys on käytännössä aina elinikäinen, mutta säännöllisellä lääkityksellä vajaatoiminnan oireet saadaan yleensä täysin häviämään.

Taudin seurannassa mitataan kilpirauhasarvoja, ja tyroksiiniannos määrätään yksilöllisesti voinnin ja kilpirauhaskokeiden perusteella. Mikäli annosta muutetaan, kontrollikokeet otetaan tavallisesti 6-8 viikon kuluttua. Koska tyroksiini on elimistön itse tuottama hormoni, sen käyttöön ei liity haitta- tai sivuvaikutuksia. MIkäli lääkeannos on liian suuri, voi kuitenkin ilmaantua kilpirauhasen liikatoiminnalle tyypillisiä oireita, kuten sydämentykytystä, hikoilua, vapinaa, ripulia tai laihtumista. Tällöin on syytä ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin tyroksiiniannoksen säätämiseksi.

Korvaukset

Tyroksiini on halpa lääke, mutta Kelan asettamien vaatimusten täytyttyä lääkehoitoon on mahdollista saada 100 % lääkekorvausta. Tällöin hoitava lääkäri voi tehdä lääkärinlausunnon korvattavuuden hakemiseksi.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan ehkäisy

Yleisimmin kilpirauhasen vajaatoiminta johtuu elimistön omasta reaktiosta kilpirauhaskudosta vastaan. Perimmäistä syytä tähän ei tunneta, joten valitettavasti kilpirauhasen vajaatoiminnan ehkäisyynkään ei tunneta toimivia keinoja.

Aiemmin kilpirauhasen vajaatoimintaa syntyi myös ruoasta saatavan jodin puutteesta, mutta nykyisin tämä syy on lähes hävinnyt, sillä ruokasuolaan on lisätty jodia Suomessa vuodesta 1949 alkaen.

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit