Häntäluu sijaitsee pakara-alueen keskiosassa (pakaravaon yläosassa) selkärangan jatkona. Häntäluukipu tarkoittaa tällä alueella tuntuvaa arkuutta. Usein kivun aiheuttaa jokin vamma (esim. putoaminen istualleen), mutta myös pitkäkestoinen rasitus voi aiheuttaa häntäluukipua. Häntäluun kipu korjaantuu yleensä ajan kanssa ja oikealla hoidolla, mutta kivun täydellinen poistuminen voi viedä aikaa.
MILLOIN HOITOON?
Itsehoidollinen
Jos häntäluukipu alkaa istualleen putoamisen tai istumisen seurauksena, eikä muita oireita ole, vaivaa voi turvallisesti lievittää itsehoidolla.
Suositellaan jatkotutkimusta
Mikäli ilman selvää syytä syntynyt oireilu ei helpota parissa viikossa tai itsehoito ei auta, on hyvä hakeutua lääkäriin. Lääkäriin täytyy mennä myös silloin, jos tapaturman jälkeen esiintyy säteilykipua esim. alaraajoihin.
Häntäluukivun aiheuttajat ja tutkiminen
Häntäluun kipu sijoittuu pakara-alueen keskiosiin (pakaravaon yläosaan) lantionpohjan alueelle. Kipu tuntuu usein istuttaessa ja erityisesti taaksepäin nojatessa, koska tällöin vartalon paino kohdistuu juuri häntäluun alueelle. Tyypillisesti vaiva alkaa istualleen putoamisen seurauksena, jolloin myös häntäluun murtuma on mahdollinen. Lisäksi pitkään tai väärässä asennossa istuminen ja polkupyörällä ajaminen voivat altistaa häntäluukivulle. Myös synnytyksen aikaiset tapahtumat voivat aiheuttaa häntäluun kipua tai jopa häntäluun murtuman.
Häntäluun alueelle paikallistuvaa kipua voivat aiheuttaa myös muut vaivat. Tällaisia vaivoja ovat mm. hermojen säteilykipu sekä pakaran alueen lihaskipu.
Häntäluukipu on helppo todeta itsekin, mutta vaivan tarkempi tutkiminen tapahtuu yleislääkärin, ortopedin tai fysiatrin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimukseen kuuluu mm. pakaroiden ja lantionpohjan alueen tunnustelu. Naisten kohdalla gynekologinen tutkimus voi olla avuksi. Vaikka kyse olisi tapaturmasta, ei kuvantamistutkimuksia yleensä tarvita.
Häntäluukivun itsehoito
Häntäluukivun itsehoito koostuu lähinnä häntäluuta ärsyttävien tekijöiden välttämisestä ja kipulääkityksestä. Häntäluukipua voidaan helpottaa käyttämällä häntäluun painetta vähentäviä istuintyynyjä. Tällaisia istuintyynyjä on saatavilla mm. hyvinvointiliikkeistä ja joistain apteekeista. Jos oireilun on aiheuttanut jokin tietty rasitus (kuten pyöräily), sitä on hyvä välttää kunnes kipu helpottaa.
Kipua voidaan lievittää apteekeista saatavilla itsehoitolääkkeillä. Tehokkaimmin kipua ja paikallista turvotusta vähentävät tulehduskipulääkkeet (esim. ibuprofeeni tai ketoprofeeni) muutamien päivien kuureina. Jos tulehduskipulääkkeitä ei voida käyttää, myös parasetamoli lievittää häntäluukipua.
Häntäluukivun asiantuntijahoito
Pitkittynyt häntäluukipu voi olla hankala hoidettava. Tarvittaessa lääkäri voi kirjoittaa reseptillä tehokkaampia tulehduskipulääkkeitä vaivan hoitamiseksi. Myös lääkärin antamia kortisonipistoksia häntäluun seutuun käytetään.
Jos taustalla on häntäluun murtuma, hoito on valtaosassa tapauksista sama kuin häntäluun kivussakin. Vain hyvin harvoin saatetaan turvautua murtumakappaleen poistamisen leikkauksella.
Korvaukset
Mikäli häntäluun kipu on seurausta tapaturmasta, voivat korvaukset olla mahdollisia esimerkiksi tapaturma-, liikenne- tai matkavakuutuksen kautta.