Glaukooma eli silmänpainetauti (myös ”viherkaihi”) tarkoittaa silmän näköhermoa vaurioittavaa sairautta. Yleisimmin sen syynä on kohonnut silmänsisäinen paine, joka vaurioittaa silmän rakenteita. Glaukooma voi kuitenkin kehittyä myös normaalipaineiseen silmään, jolloin näköhermo vaurioituu esim. verenkierron häiriöiden vuoksi. Glaukooma kehittyy yleensä hitaasti vuosien mittaan, mutta se voi olla myös äkillinen ja vaatia välitöntä hoitoa. Glaukooma yleistyy iän myötä ja yli 50-vuotiaista siitä kärsii jo noin 1,5 %.
MILLOIN HOITOON?
Suositellaan jatkotutkimusta
Kaikkien yli 40-vuotiaiden olisi hyvä käydä tarkistuttamassa silmiensä tilanne ajoittain silmälääkärissä. Erityisesti silmälääkäriin on hakeuduttava, jos herää epäily glaukoomasta tai ilmaantuu esim. näkökenttäpuutoksia.
Kiireellinen
Päivystykseen on mentävä välittömästi, mikäli esiintyy yllä mainittuja äkillisen silmänpainekohtauksen oireita. Yleensä ne alkavat hyvin voimakkaina ja äkillisesti.
Glaukooman oireet ja tutkiminen
Glaukooma ei useinkaan aiheuta oireita taudin alkuvaiheessa eikä pikkuhiljaa kohoavaa silmänpainetta tavallisesti tunne. Normaali silmänpaine on 10-21 elohopeamillimetriä (mmHg) ja mikäli paine nousee yli 30 mmHg:n, näköhermon vaurioitumisen eli glaukooman riski nousee monikymmenkertaiseksi.
Mikäli näköhermo vaurioituu ja kehittyy varsinainen glaukooma, sen oireita ovat mm. heikentynyt tai sumentunut näkö sekä näkökenttäpuutokset (vaikeus nähdä tiettyä osaa näköalueesta esim. toisella silmällä katsottaessa).
Äkillinen silmänpainekohtaus (ns. akuutti sulkukulmaglaukooma) on välitöntä hoitoa vaativa tila, jossa silmänpaine nousee äkillisesti hyvin korkealle. Nopea paineen nousu voi aiheuttaa mm. kovaa päänsärkyä, silmäkipua, pahoinvointia ja oksentelua. Lisäksi silmä voi punoittaa, näkö heikentyä ja valojen ympärille voi ilmaantua sädekehiä tai sateenkaarirenkaita. Kipeässä silmässä mustuainen voi olla paljon suurempi toiseen silmään verrattuna.
Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat mm. silmän sekä näön tutkiminen glaukoomaa epäiltäessä. Yleislääkärikin voi mitata silmänpaineen erillisen mittarin avulla. Toimenpide on täysin kivuton. Itse glaukooman toteamiseen silmänpaineen mittaus on kuitenkin riittämätön menetelmä, koska silmänsisäinen paine voi glaukoomassa olla myös normaali.
Varsinaiset glaukoomatutkimukset ovat silmälääkärin vastuulla. Apuna tutkimuksissa käytetään mm. erillistä silmämikroskooppia, ns. kammiokulman tarkistamista sekä näkökenttätutkimuksia.
Glaukooman hoito ja silmätipat
Käytännössä kaikki glaukooman hoitomuodot keskittyvät silmänpaineen alentamiseen. Yleisimmin käytetään erilaisia silmätippoja, mutta painetta voidaan alentaa myös suun kautta otettavilla lääkkeillä. Silmänpainelääkkeillä voi olla haittavaikutuksia (mm. suun kuivumista ja sykkeen hidastumista), joten niiden käytöstä on hyvä keskustella myös omalääkärin kanssa.
Mikäli lääkehoito ei alenna silmänpainetta riittävästi, voidaan hoitona käyttää myös mm. laserhoitoja ja silmäleikkauksia.
Äkillisessä silmänpainekohtauksessa on tärkeää saada alennettua silmänpainetta mahdollisimman nopeasti. Hoito voidaan aloittaa jo ensimmäisessä päivystyspisteessä (tarvittaessa silmälääkärin ohjeiden mukaan), mutta tavoitteena on päästä mahdollisimman pian silmälääkärin hoidettavaksi.
Glaukooman hoidossa on tärkeää tilanteen säännöllinen seuranta. Taudin toteamisen alkuvaiheessa silmälääkärin kontrollit voivat olla tarpeen jopa neljän kuukauden välein. Myöhemmin seurantavälit harvenevat.
Korvaukset
Glaukooman lääkitykseen saa Kelalta 100 %:n lääkekorvauksen. Tämä edellyttää kuitenkin hoitavan silmälääkärin kirjoittamaa lausuntoa.
Glaukooman ehkäisy ja altistavat tekijät
Glaukoomalle altistavat iän lisäksi mm. kohonnut silmänsisäinen paine ja likitaitteisuus eli myopia. Myös perimä eli sukurasitus voi nostaa riskiä glaukooman kehittymiselle. Näitä riskitekijöitä ei sinällään voida ennaltaehkäistä, mutta silmänpainetta voidaan alentaa ja täten pienentää glaukooman riskiä.
Koska glaukooma on usein oireeton alkuvaiheessa, yli 40-vuotiaille suositellaan säännöllisiä silmälääkärikäyntejä noin viiden vuoden välein, tarvittaessa tiheämminkin.