Kuivat silmät - Klinik.fi

VALITUT OIREET (5)

Kuivat silmät

Päivitetty: 20.09.2018

Kyynelneste toimii silmän pinnan voiteluaineena. Kuivat silmät eli kuivasilmäisyys tarkoittaa vähentynyttä kyynelnesteen eritystä silmissä. Yleisimmin vaiva johtuu iän mukanaan tuomista muutoksista, mutta kuivasilmäisyyttä voivat aiheuttaa myös jotkin sairaudet tai lääkkeet. Silmien kuivuus on yleinen vaiva iäkkäämmillä ihmisillä; erityisen yleinen se on vaihdevuodet ohittaneilla naisilla.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Kuivia silmiä voi turvallisesti hoitaa itsehoidolla, mikäli silmissä ei ole kipua tai rähmimistä.

Suositellaan jatkotutkimusta

Mikäli itsehoidosta huolimatta oireet häiritsevät arkielämää tai esiintyy muita oireita, kuten silmäkipua tai rähmimistä, on hyvä kääntyä lääkärin puoleen.

Kuivien silmien oireet ja tutkiminen

Kuivat silmät aiheuttavat mm. silmien kirvelyä, poltetta ja roskantunnetta. Silmä voi myös punoittaa tai olla valonarka. Usein silmän pinnan kuivuus tai roskantunne aiheuttavat reaktiona kyynelnesteen lisääntymistä. Tällöin silmät voivat vetistää kovasti, vaikka taustalla oleva vaiva onkin päinvastaisesti silmien kuivuus.

Tavallisesti oireet ovat hankalimmillaan aamuisin, koska yöllä kyynelnesteen eritys on vähäistä. Myös tuuli, sisätilojen ilmastointi, pölyinen ilma sekä silmien tarkkuutta vaativat tehtävät (kuten television katsominen tai lukeminen) voivat pahentaa oireilua.

Mikäli silmä rähmii selvästi tai kutiaa kovasti, kyseessä voi olla bakteerin tai allergian aiheuttama silmätulehdus.

Kuivasilmäisyyden tarkempi tutkiminen tapahtuu yleislääkärin tai silmälääkärin vastaanotolla. Lääkäri tutkii yleensä silmät silmälampun avulla sekä tarvittaessa silmän uloimman rakenteen (sarveiskalvon) tilan fluoreseiini-värjäyksellä. Värjäyksen avulla voidaan havaita mm. mahdolliset haavaumat sarveiskalvolla. Kyyneleritystä voidaan tutkia ns. Schirmerin kokeella. Tällöin silmäluomen alle laitetaan pieni paperilappu, jonka avulla voidaan tutkia kyynelnesteen muodostumista.

Kuivien silmien itsehoito ja kostutustipat

Ikääntymisen aiheuttamaan kuivasilmäisyyteen ei ole parantavaa hoitoa, mutta sen aiheuttamia oireita voidaan lievittää. Apteekista on saatavilla ilman reseptiä kostutustippoja tai –geelejä, joita laitetaan silmään useita kertoja päivässä, aluksi jopa alle puolen tunnin välein. Esim. kirjaa luettaessa silmiä voi olla hyvä pitää välillä kiinni tai räpytellä silmiä tavallista useammin. Myös oireilua pahentavien tekijöiden (kuten voimakas ilmastointi) välttäminen on hyödyksi. Jos kuivien silmien oireilu on hankalampaa tai mukana on allergista silmäoireilua, voi hoidoksi kokeilla myös ilman reseptiä saatavia allergia-silmätippoja.

Kuivien silmien asiantuntijahoito

Mikäli itsehoito ei tuota tulosta, on hyvä kääntyä lääkärin puoleen. Jos taustalla on jokin kuivasilmäisyyttä aiheuttava sairaus, hoidetaan vaiva sen mukaan. Jos taas kyseessä on jonkin muun lääkkeen haittavaikutus, voidaan kokeilla lääkkeen vaihtoa toiseen valmisteeseen. Lisäksi lääkäri voi tarvittaessa kirjoittaa resepti-silmätippoja vaivaa helpottamaan.

Jos oireilu on kovin vaikeaa, voidaan kyynelten poistumista silmän pinnalta estää mm. erillisten kyyneltietulppien avulla.

Kuivien silmien ehkäisy

Tarkkuutta vaativat tehtävät (kuten television katsominen tai lukeminen) voivat aiheuttaa kuivasilmäisyyttä, jos silmiä räpytellään tällöin liian harvoin. Kuivia silmiä voikin yrittää ennaltaehkäistä lisäämällä silmien räpyttelyä esim. lukiessa. Silmien pitäminen kiinni hetken aikaa voi myös ehkäistä kuivasilmäisyyttä.

Muun muassa siitepölyallegia tai eläinallergia voivat aiheuttaa kuivasilmäisyyttä. Tällöin allergioiden hyvä hoito allergiasilmätipoilla ja muilla allergialääkkeillä ehkäisee myös kuivasilmäisyyttä. Allergialääkkeitä saa apteekeista myös ilman reseptiä.

Joidenkin lääkkeiden haittavaikutuksena voi ilmetä silmien kuivuutta. Tällaisia ovat mm. beetasalpaajat, nesteenpoistolääkkeet eli diureetit, jotkin unilääkkeet sekä psyykenlääkkeet (ns. neuroleptit). Mikäli lääkityksen aiheuttamasta kuivasilmäisyydestä herää epäily, on tilanteesta hyvä keskustella hoitavan lääkärin kanssa.