Runsaat kuukautiset - Klinik.fi

VALITUT OIREET (1)

Runsaat kuukautiset

Päivitetty: 20.09.2018

Runsaat kuukautiset eli menorragia tarkoittaa kuukautisvuotoja, jotka ovat kierroltaan säännölliset, mutta joissa vuodon määrä on normaalia suurempi (yli 0.8 desilitraa yhden kierron aikana). Runsaiden kuukautisten yleisimpiä aiheuttajia ovat myooma eli kohdun lihaskyhmy ja tavallisen kuparikierukan käyttö. Muita harvinaisempia syitä ovat mm. erilaiset hyytymishäiriöt (mm. von Willebrandin tauti), kilpirauhasen vajaatoiminta ja huonossa tasapainossa oleva diabetes. Noin puolessa tapauksista mitään erityistä syytä ei kuitenkaan löydetä (ns. essentiaalinen menorragia). Runsaista kuukautisista kärsii jatkuvana vaivana noin joka kymmenes nainen, mutta jossakin elämänsä vaiheessa jopa joka kolmas nainen. 

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Runsas kuukautisvuoto silloin tällöin on melko yleinen vaiva ja menee usein itsestään ohi. Siksi yksittäisen tai ajoittaisen runsaan kuukautisvuodon vuoksi ei välttämättä tarvitse hakeutua lääkäriin, jos vaiva ei haittaa normaalia elämää.

Suositellaan jatkotutkimusta

Jos runsaat kuukautiset ovat toistuvia tai ne haittaavat normaalia elämää, on hyvä varata aika lääkärille. Ennen lääkäriaikaa olisi hyvä pitää kirjaa vuotojen määrästä ja haittaavuudesta.

Runsaiden kuukautisten aiheuttajat ja tutkiminen

Runsaiden kuukautisten keskeisiä piirteitä ovat säännöllinen kuukausikierto, korkeintaan 7 vrk kestävä vuotoaika ja runsas kuukautisveren määrä. Käytännössä runsaiden kuukautisten määrittäminen tapahtuu arvioimalla vuodon määrää ja haittaavuutta erillisen kyselylomakkeen avulla: tarvitaanko kahta sidesuojaa päällekkäin, pitääkö siteitä vaihtaa tiheään, onko vuodon mukana hyytymiä jne. Muista oireista yleisimpiä ovat kuukautiskivut ja verenhukan aiheuttama hemoglobiinin lasku (katso oireet tarkemmin artikkelista anemia).

Muista gynekologisista vuorohäiriöistä on kerrottu erillisessä artikkelissa gynekologiset vuotohäiriöt.

Runsaat kuukautiset voi todeta itsenäisestikin, mutta niiden syyn selvittäminen vaatii yleislääkärin tai gynekologin (naistentautien erikoislääkäri) vastaanottoa. Perustutkimuksiin kuuluu gynekologinen tutkimus, veren hemoglobiinitason tarkistaminen (perusverenkuva eli PVK) ja usein myös emättimen kautta tehtävä ultraäänitutkimus. Joskus voi olla tarpeen tarkistaa myös veren hyytymistekijöitä tai ottaa papa-koe tai näyte kohdun limakalvolta.

Runsaiden kuukautisten itsehoito

Kuukautisvuodon määrään ei sinällään voi vaikuttaa itsehoidolla. Jos kuukautisvuodot ovat runsaita ja ne toistuvat, on hyvä kuitenkin varmistaa riittävä raudan saanti joko ruokavalion tai rautatablettien avulla. 

Rautatabletteja saa apteekeista myös ilman reseptiä. Niiden sisältämä yleisin rautamäärä on 100 milligrammaa tabletissa, ja annos 1-2 tablettia vuorokaudessa. Lisärauta tulisi ottaa vähintään puoli tuntia ennen ateriaa esim. C-vitamiinipitoisen mehun kanssa, sillä samanaikainen ruoka mahalaukussa vähentää raudan imeytymistä jopa 50 %:lla.

Runsaiden kuukautisten hoito ja lääkkeet

Mikäli runsaat kuukautiset haittaavat elämää tai vuoto on hyvin runsasta, vuodon määrää voidaan vähentää lääkityksen avulla. Lääkäri voi kirjoittaa reseptillä traneksaamihappoa, joka vähentää tehokkaasti vuodon määrää. Myös tulehduskipulääkkeet (kuten ibuprofeeni) tai yhdistelmäehkäisypillerit vähentävät vuotoja jonkin verran. Hormonikierukka on erittäin tehokas vuotojen vähentäjä, jos toiveena on samanaikainen pitkäkestoinen ehkäisy. 

Leikkaus voi tulla kyseeseen vaikeammissa tapauksissa, jos vuotoja ei yllä mainituilla lääkehoidoilla saada vähenemään. Jos runsaiden vuotojen taustalla on kohdun myoomia, niitä voidaan poistaa tai pienentää. Myös normaalia kohdun limakalvoa voidaan poistaa joko mekaanisesti tai lämmön avulla. Joskus jopa täydellinen kohdunpoisto voi olla aiheellinen.

Runsaiden kuukautisten ehkäisy

Nykytiedon perusteella varmoja keinoja runsaiden kuukautisten ehkäisyyn ei ole. Kuitenkin tupakointi ja ylipaino ovat joidenkin tutkimusten mukaan yhteydessä runsaisiin kuukautisiin, joten tupakoinnin ja ylipainon välttämisellä saattaa olla runsaita kuukautisia ehkäisevää vaikutusta.  

Joskus runsaat kuukautiset voivat olla seurausta normaalin kuparikierukan käytöstä. Tällöin runsaita kuukautisvuotoja voidaan ehkäistä vaihtamalla kuparikierukan tilalle hormonikierukka.

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja