Solisluun murtuma - Klinik.fi

VALITUT OIREET (7)

Solisluun murtuma

Päivitetty: 20.09.2018

Solisluu on rintakehän yläosassa, kaulan ja olkapään välissä tuntuva poikittainen luu. Solisluun murtumalla tarkoitetaan solisluuhun tullutta halkeamaa. Tyypillisesti murtuma syntyy, kun kaadutaan käden päälle tai vartalon paino otetaan kaaduttaessa vastaan ojennetulla kädellä. Noin 40 % hartiaseudun murtumista on solisluun murtumia.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Jos solisluuhun on osunut vähäisempi isku, mutta käden liikuttelu onnistuu normaalisti eikä virheasentoa todeta, voi vaivaa hoitaa itsehoidolla muutaman päivän ajan. 

Suositellaan jatkotutkimusta

Mikäli tapaturman tai kaatumisen seurauksena kättä on vaikea liikuttaa, solisluun alue on kipeä tai sen asento on erilainen toiseen puoleen verrattuna, on hyvä hakeutua lääkärin tutkimuksiin.

Solisluun murtuman oireet ja tutkiminen

Solisluun murtuman oireita ovat kipu, turvotus ja mustelma solisluun alueella. Vaiva alkaa yleensä kaatumisen tai putoamisen seurauksena. Kättä voi olla vaikea liikuttaa ja lisäksi vammautuneen solisluun muoto voi näyttää erilaiselta toiseen solisluuhun verrattuna.

Solisluun murtuman tutkiminen ja hoito vaatii käyntiä lääkärissä. Vastaanotolla lääkäri tutkii käden ja solisluun alueen tunnustelemalla sekä tarkistaa käden liikkuvuuden. Röntgenkuvaus paljastaa mahdollisen murtuman, ja se kuuluukin aina perustutkimuksiin murtumaa epäiltäessä.

Solisluun murtuman itsehoito

Solisluun alueen kipua voi pyrkiä lievittämään käyttämällä apteekista saatavia itsehoitolääkkeitä. Parasetamoli on turvallisin vaihtoehto, ja se sopii kaiken ikäisille. Myös tulehduskipulääkkeitä (kuten ibuprofeeni tai ketoprofeeni) voi käyttää muutaman päivän kuurina, mikäli niiden käytölle ei ole esteitä (perussairaudet tai muut lääkitykset).

Solisluun murtuman asiantuntijahoito

Solisluun murtuma pyritään hoitamaan ilman leikkausta. Tällöin hoitona on käden pitäminen kantosidoksessa noin kolmen viikon ajan. Yleensä lääkäri kirjoittaa kivun hoitamiseen reseptillä tulehduskipulääkkeitä tai parasetamolia. Kuntoutus aloitetaan nopeasti ja mm. fysioterapeutti voi neuvoa käden liikeharjoittelussa.

Leikkaushoitoa harkitaan, jos murtumakappaleet ovat etäällä toisistaan tai solisluun alueen nivelsiteitä on vaurioitunut. Myös leikkauksen jälkeen liikeharjoittelu ja kuntoutus fysioterapeutin ohjaamana on tärkeää parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi.

Korvaukset

Korvaukset voivat olla mahdollisia esimerkiksi tapaturma-, liikenne- tai matkavakuutuksen kautta. Työaikana tapahtuneet solisluun murtumat kuuluvat työnantajan ottaman tapaturmavakuutuksen piiriin.

Solisluun murtuman ehkäisy

Solisluun murtuma syntyy usein kaatumisen tai putoamisen seurauksena. Erityisen usein solisluun murtumia tapahtuu jäisillä ja liukkailla keleillä – tällöin niiden esiintymistä voidaan vähentää mm. käyttämällä nastapohjaisia jalkineita.

Osteoporoosi eli luukato heikentää luiden kestävyyttä ja altistaa mm. solisluumurtumille.

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit