Osuvimmat tulokset: Ihon punoitus

Ihottuma tarkoittaa jonkin ihon osan ärtymystilaa tai tulehdusta. Ihottumia on tuhansia eri tyyppejä, ja ne voivat olla joko itsenäisiä tauteja tai vain oire jostakin muusta sairaudesta. Ihottuman tunnistaminen ja tutkiminenIhottuma voi aiheuttaa iholle yksittäisiä paukamia tai laajempia ihottuma-alueita. Tyypillisiä oireita ovat myös kutina, ihon arkuus ja punoitus. Mikäli ihottuma tulehtuu, oireena voi olla kuumotusta ja turvotusta.Tyypillisiä ihottumia ovat muun muassa nokkosihottumat eli urtikariat, akne sekä atooppinen iho. Ihotulehduksista tavallisimpia ovat bakteerien aiheuttamat ruusu ja märkärupi, viruksen aiheuttama herpes sekä sienikasvuston aiheuttama silsa. Psoriaasi aiheuttaa yleensä läiskäisen ja hilseilevän ihottuman.Yleislääkärin tai ihotautilääkärin perustutkimuksen lisäksi allergista reaktiota tutkivat ihotestit tai verikokeet voivat joissakin tilanteissa olla tarpeellisia. Epäselvissä tilanteissa esim. ihotautilääkäri voi ottaa ihottumasta myös näytepalan, jota voidaan tutkia mikroskoopin avulla.

Palovamma tarkoittaa ihon tai syvempien kudosten vaurioitumista lämmön, säteilyn tai syövyttävien aineiden vaikutuksesta. Vaurion vakavuuteen vaikuttavat aiheuttajan voimakkuus (esim. lämpötila) sekä altistumisen kesto. Tyypillinen palovamman aiheuttaja on kuuma vesi, mutta myös mm. aurinko voi polttaa ihoa ja aiheuttaa palovamman. Lievät palovammat ovat melko yleisiä, vakavammat taas melko harvinaisia.Palovamman oireet ja tutkimuksetPalovammat on perinteisesti totuttu jakamaan syvyyden ja vakavuuden perusteella kolmeen eri asteeseen. Käytännön kannalta luokittelu pinnallisiin ja syviin palovammoihin on kuitenkin toimiva.Pinnallinen palovamma (1. asteen vammat ja suurin osa 2. asteen vammoista) aiheuttaa ihon kipua ja punoitusta. Ihon tunto on kuitenkin säilynyt, haavapinta on kostea ja se kalpenee painettaessa (ns. kapillaarireaktio). Myös rakkuloita voi esiintyä, mutta ne ilmaantuvat tavallisesti vasta usean tunnin kuluttua vammasta. Pinnallinen palovamma parantuu yleensä itsestään viikon kuluessa, eikä se jätä arpia.Syvä palovamma (syvemmät 2. asteen ja kaikki 3. asteen vammat) vaurioittaa ihon kaikkia kerroksia ja vauriot voivat ulottua myös syvempiin kerroksiin. Tällöin vamma-alueen tunto on alentunut tai kokonaan poissa. Kipua voi kuitenkin esiintyä vamma-alueen reunaosissa. Alueelle voi myös kehittyä nopeasti nesterakkuloita. Lisäksi vaurioitunut iho on usein harmaa tai tumma ja pinnaltaan kuiva. Syvien palovammojen paraneminen kestää kauan ja vaatii aina lääkärin hoitoa, usein myös ihosiirteitä.Palovamman laajuutta arvioidaan vamma-alueen osuutena koko kehon pinta-alasta: kämmen vastaa 1 %, yläraaja ja pää 9 % , alaraaja 18 % ja ylävartalo 36 % ihon kokonaispinta-alasta. Yli 10 % laajuiset palovammat sekä kaikki syvät palovammat vaativat aina erikoishoitoa.Lääkärin tutkimukset ja hoitotoimet riippuvat palovamman laajuudesta ja tilanteen vakavuudesta. Lievemmissä palovammoissa lääkäri arvioi palovamman syvyyttä ja laajuutta mm. ihotuntoa sekä verenkierron tilaa tutkimalla. Jos kyseessä on esim. onnettomuuden aiheuttama laajempi palovamma, keskittyvät lääkärin toimenpiteet elintoimintojen (kuten hengityksen) turvaamiseen.

Nokkosihottuma eli urtikaria tarkoittaa äkillistä, ihosta kohoavaa ja enintään vuorokauden kestävää ihottumaa. Vaivaa kutsutaan myös nokkosrokoksi, koska ihottuma muistuttaa tyypiltään nokkosten polttamia. Yleensä urtikarian aiheuttajana on jokin normaali virustulehdus, mutta myös allerginen reaktio voi aiheuttaa nokkosihottumaa. Urtikaria on yleinen vaiva: jossain vaiheessa elämäänsä sen kokee joka viides suomalainen. Nokkosihottuman eli urtikarian oireet ja tutkiminenNokkosihottuma aiheuttaa nopeasti ilmaantuvaa, ihosta hieman koholla olevaa ja kutisevaa ihottumaa. Ihottumaläiskät ovat läpimitaltaan muutamasta millimetristä yli kymmeneen senttimetriin ja ne voivat myös yhdistyä laajoiksi yhtenäisiksi alueiksi. Yleensä läiskät häviävät yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin, viimeistään kuitenkin vuorokauden kuluessa. Rakkuloita, haavaumia tai kuumetta ei nokkosihottumassa esiinny.Joskus urtikaria voi pitkittyä. Tällöin läiskät voivat olla iholla jopa kuukausia. Pitkittynyttä nokkosihottumaa voi aiheuttaa mm. autoimmuuniurtikaria ja usein pitkittyneen nokkosihottuman syy jää epäselväksi.Nokkosihottumaan eli nokkosrokkoon voi liittyä myös turvotusta (ns. angioedeemaa), joka aistitaan jonkinlaisena paikallisena poltteena tai kipuna. Sen tyypillisiä paikkoja ovat huulten tai silmäluomien alue. Angioedeemaan liittyvä turvotus laskee kuitenkin yleensä viimeistään kolmanteen päivään mennessä.Nokkosihottuma diagnosoidaan yleislääkärin, lastenlääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimukseksi riittää yleensä ihon tarkastelu, eikä muita tarkempia tutkimuksia (kuten verikokeita) yleensä tarvita nokkosihottuman toteamiseksi.Pitkittyneissä tilanteissa voi joskus tulla kyseeseen koepalan ottaminen ihottuma-alueelta sekä muutamien verikokeiden tarkastaminen.

Punkin purema tarkoittaa yleensä puutiaisen (Ixodex ricinus -punkin) puremaa iholla. Usein purema aiheuttaa vain lievän paikallisen ihoreaktion, mutta puutiainen voi levittää myös vaarallisempia sairauksia kuten Lymen borrelioosi (aiheuttaja: borrelia burgdorferi -bakteeri), puutiaisaivokuume eli Kumlingen tauti (aiheuttaja: virus) ja harvoin jänisrutto eli tularemia (aiheuttaja: Francisella tularensis -bakteeri). Borrelia-tartuntoja havaitaan Keski-Suomen korkeudelle ja länsirannikolla aina Kemin korkeudelle saakka, kun taas puutiaisaivokuumetta esiintyy eniten Ahvenanmaalla sekä Lounais-Suomen saaristossa. Punkin puremat ovat yleisiä, mutta borrelioosin saa niistä Suomessa vuosittain arviolta noin 6000 henkilöä ja puutiaisaivokuumeen vain noin 30 henkilöä. Punkin pureman ja borrelioosin oireet ja tutkiminen Puutiainen on kooltaan hyvin pieni. Nuori punkki (ns. nymfi) voi olla vain noin puolen millimetrin kokoinen ja aikuinenkin punkki vain 2-3 millimetriä. Puutiaisen pisto on kivuton ja pistäessään puutiainen jää usein ihoon kiinni. Suurin osa punkin puremista aiheuttaa vain paikallisen, parin senttimetrin kokoisen punoituksen pistokohtaan. Punoitus asettuu yleensä muutaman päivän kuluessa.  Borrelioosi voidaan jaotella taudin leviämisen perusteella äkilliseen eli akuuttiin paikalliseen sekä levinneeseen tautiin. Levinnyt borrelioosi jaetaan sen keston perusteella varhaiseen ja myöhäiseen. Punkin pureman jälkeen iholle jää usein pieni punoitus, joka voi joskus heti ensimmäisenä päivänä levitä usean senttimetrin kokoiseksi. Borrelioosille tyypillinen niin sanottu erythema migrans (EM) –ihottuma muodostuu aikaisintaan kahden vuorokauden kuluttua punkin puremasta. Ihottuma on rengasmainen ja se voi punoittaa koko alueeltaan tai vain reunoiltaan. Ihottuma ei kuitenkaan kutise. Ihottuma saattaa levitä joillakin jopa useiden kymmenien senttimetrien suuruiseksi, jonka jälkeen se haalistuu pois muutamassa viikossa ilman hoitoakin. Taudin äkillisessä vaiheessa muita oireita voivat olla kuume, päänsärky, muut epämääräiset säryt, väsymys ja paikallinen imusolmukkeiden suureneminen. Borrelioosiin voi liittyä niveltulehdus, joka voi ilmaantua joko heti taudin akuutissa vaiheessa tai yleensä vasta kuukausien kuluttua tartunnasta. Niveloireet voivat pitkittyä tai esiintyä jaksoittain, jolloin oireisia jaksoja seuraa aina oireeton vaihe. Borrelioosiin liittyvän niveltulehduksen oireita ovat nivelalueen kipu, turvotus ja liikerajoitus. Lapsilla niveltulehdus on yleensä polvessa tai useammassa nivelessä yhtäaikaisesti ja niihin liittyy usein myös lihassärkyjä. Borrelioosin aiheuttamat niveltulehdukset ovat Suomessa kuitenkin harvinaisia. Joskus harvoin borrelian myöhäismuotoon voi liittyä sydänoireina lisälyöntejä ja rytmihäiriöitä tai vielä harvemmin silmäoireita ja -löydöksiä, jotka todetaan yleensä tautiin liittyvän seurantakäynnin yhteydessä. Hermostoon levinnyttä borrelioosia kutsutaan neuroborrelioosiksi, jonka saa korkeintaan joka kolmas borrelioosiin sairastuneista. Neuroborrelioosi voi aiheuttaa sekä ääreishermojen että keskushermoston oireita. Lapsilla yleisin neuroborrelioosin muoto on kasvohermohalvaus. Suomessa 25-50 % lapsen kasvohermohalvauksista on borrelioosin aiheuttamia. Lisäksi neuroborrelioosi voi aiheuttaa lapsilla aivokalvojen ja aivokudoksen tulehduksen (meningiitti tai enkefaliitti). Muiden aivohermojen tai ääreishermojen tulehduksia tavataan lapsilla vain harvoin. Borrelioosia levittävien punkkien bakteerikantajuudessa on suuria paikallisia eroja, mutta tietyillä alueilla jopa puolet punkeista saattaa kantaa borreliabakteeria. Sekä punkkien nuoruusmuodot että aikuisikäiset punkit levittävät borreliaa. Suuren osan infektioista ajatellaan kuitenkin tarttuvan nymfien välityksellä, sillä ne jäävät helposti huomaamatta. Puutiaisaivokuume eli ns. Kumlingen tauti aiheuttaa yleensä kaksiosaisen oireilun. Noin viikko punkin puremasta ilmaantuu flunssan kaltaisia oireita, kuten kuumetta. Tätä seuraa noin viikon oireeton jakso, jonka jälkeen ilmaantuu tyypillisiä aivotulehduksen oireita, kuten kuumetta, tajunnan häiriöitä tai sekavuutta sekä päänsärkyä. Tularemiassa eli jänisrutossa oireet alkavat yleensä muutama päivä puutiaisen piston jälkeen, joskus jopa kolmen viikkoa pistosta. Oireina voi esiintyä mm. kuumetta, päänsärkyä ja vilunväristyksiä sekä imusolmukkeiden turpoamista. Punkin purema havaitaan yleensä itsenäisesti, mutta vaivan tarkempi tutkiminen vaatii käyntiä yleislääkärin, lastenlääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat punkin purema-alueen tutkiminen sekä ihon laajempi tarkastaminen. Mikäli lääkäri toteaa selkeän, borrelioosiin viittaavan punoittavan ihottuman, tarkempia tutkimuksia ei tarvita. Tulehdusarvot (kuten CRP) eivät yleensä kohoa borreliassa. Borrelioosia voidaan tutkia myös verestä otettavien vasta-ainetutkimusten avulla. Haasteena on kuitenkin se, että vasta-aineita voidaan havaita vasta muutamia viikkoja piston jälkeen. Lisäksi myös oireettomilla henkilöillä voi olla kohonneita vasta-ainearvoja. Tämän vuoksi vasta-aineiden tutkimusta ei käytetä tuoreissa pistoksissa eikä oireettomilla henkilöillä. Sen sijaan borrelioosin myöhäisoireita epäiltäessä vasta-ainetutkimukset ovat tärkeä osa diagnoosin tekemistä ja tällöin tutkimuksista vastaakin yleensä infektiotautien erikoislääkäri. Neuroborrelioosissa vasta-aineita voidaan todeta veren lisäksi aivo-selkäydinnesteestä. Vasta-aineiden lisäksi borreliaa voidaan etsiä erillisellä PCR-menetelmällä muun muassa aivo-selkäydinneste-, nivelneste- tai kudospalanäytteistä. PCR-testin herkkyys ei kuitenkaan ole kovin hyvä taudin myöhäisvaiheessa. Puutiaisaivokuumetta epäiltäessä voidaan tulehdus todeta aivosähkökäyrän avulla. Tarvittaessa pään tietokonetomografian tai magneettikuvauksen avulla voidaan sulkea pois muita sairauksia. Tularemian eli jänisruton toteaminen tapahtuu verestä otettavien vasta-ainemääritysten avulla. Kuten borrelioosissa, jänisrutossakin vasta-aineet kehittyvät vasta myöhemmin, noin 1-2 viikon kuluttua tartunnasta. Yleensä taudin toteamiseksi otetaankin pari verinäytettä noin 2-3 viikon välein, jolloin voidaan havaita vasta-ainemäärien nousu veressä.

Karvatupen tulehdus eli follikuliitti tarkoittaa ihokarvan kiinnittymiskohdan paikallista tulehdustilaa. Se muistuttaa aknea ja voi esiintyä kaikkialla ihon karvoitusalueilla. Yleensä karvatuppitulehduksen aiheuttaa iholla normaalistikin elävä bakteeri (Staphylococcus aureus), mutta joskus myös muu bakteeri tai hiiva voi olla karvatupen tulehduksen taustalla. Satunnainen ja lievä karvatupen tulehdus on hyvin yleinen ja vaaraton vaiva varsinkin teini-ikäisillä nuorilla. Pienillä lapsilla tulehdus on harvinaisempi. Karvatupen tulehduksen oireet ja tutkiminen Karvatupen tulehdus aiheuttaa ihokarvan ympärille muutaman millimetrin kokoisen, punoittavan märkäpaiseen, joka on arka, kipeä tai kutittava. Ihomuutos muistuttaa aknessa tavattavaa märkäpäätä eli finniä. Tulehdus voi levitä lähialueelle ja tulehtuneita karvatuppia ilmestyä useampia. Usein oireet alkavat kuitenkin pikkuhiljaa itsestään laantua muutamassa päivässä ja märkäpaiseet häviävät tavallisesti parin viikon sisällä. Karvatuppitulehduksen syvemmässä muodossa tulehdus ulottuu syvälle karvan juureen, jolloin märkänäpyt kasvavat isommiksi tulehtuneiksi kohoumiksi ja niitä ympäröivä tulehtunut ihoalue laajenee. Tällöin puhutaan paiseesta eli furunkkelista. Jos tulehdus leviää ympäröivään kudokseen laajemmalle alueelle ihonsisäisten käytävien välityksellä, muodostuu isompi paiseryhmä eli karbunkkeli.  Karvatupen tulehdus syntyy herkemmin rasvaisille ihoalueille, kuten päänahkaan, hartioihin, parran tai nivusten alueelle.  Karvatupen tulehdus on helppo todeta itsekin: pienen, punoittavan märkäpaiseen keskellä kasvaa aina karva. Yleis- tai ihotautilääkärin arvio voi olla tarpeen pitkittyneissä tai hankalissa tapauksissa, jolloin otetaan huomioon myös muiden ihotautien mahdollisuus.

Vaippaihottuma tarkoittaa vauvan vaippa-alueen ihon ärtymystilaa, joka johtuu virtsan tai ulosteen aiheuttamasta ihon hautumisesta ja ärsytyksestä. Se on yleisimmillään kiinteään ruokaan siirtyneillä vajaan vuoden ikäisillä vauvoilla, koska tällöin ulosteen koostumus muuttuu. Vaippaihottumaa voi kuitenkin olla jo muutaman viikon ikäisellä vauvalla.Vaippaihottuman oireet ja tutkiminenVaippaihottuma aiheuttaa yleensä helposti tunnistettavat oireet: iho punoittaa ja aristaa vaipan peittämältä alueelta, jossa eritteet pääsevät hautumaan ja ärsyttämään ihoa. Vauva voi myös aristella vaipanvaihtoa. Mikäli ihottuma leviää vaippa-alueen ulkopuolelle, mukana saattaa olla ihon sienitulehdusta. Lyhytkestoinenkin ripuli voi pahentaa vaippaihottumaa (esim. vatsatautiin tai antibioottikuuriin liittyvä). Vaippaihottuma on helposti todettavissa itsekin. Tarvittaessa vaippaihottuman tarkempi tutkiminen tapahtuu lastenneuvolassa tai yleislääkärin, lastenlääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Perustutkimuksena silmämääräinen ihon tarkastelu yleensä riittää, eikä tarkempia tutkimuksia tarvita.