Palan tunne kurkussa - Klinik.fi

VALITUT OIREET (1)

Palan tunne kurkussa

Päivitetty: 20.09.2018

Palan tunne kurkussa eli globusoire tarkoittaa keskellä kurkkua tuntuvaa paineen, epämukavuuden tai palan tunnetta. Sen tarkkaa syytä ei tunneta, mutta usein oire liittyy stressaaviin elämäntilanteisiin. Kyse on vaarattomasta vaivasta, jota esiintyy yleisimmin nuorilla naisilla.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Jos palan tunne kurkussa on lievää ja ohimenevää, voi vaivaa turvallisesti seurata muutamien päivien ajan.

Suositellaan jatkotutkimusta

Mikäli palan tunne ei häviä itsestään 1-2 viikon kuluessa, tarkemmat lääkärin tutkimukset ovat tarpeen.

Palan tunteen aiheuttajat ja tutkiminen

Palan tunne kurkussa tuntuu tyypillisimmillään keskellä kaulaa, kurkunpään takana epämääräisenä palan tai epämukavuuden tunteena. Yleensä palan tunnetta ei huomaa syödessä, vaan sen tuntuu pääasiassa tyhjää nielaistaessa.

Mikäli palan tunteen taustalla on happaman mahansisällön nouseminen ruokatorveen (refluksitauti), muina oireina on tyypillisesti aterian jälkeen tai levossa tuntuva polttava tunne rintalastan takana sekä happaman nesteen nouseminen suuhun. Myös kilpirauhasen liikakasvuun (katso kilpirauhasen vajaatoiminta) voi liittyä palan tunnetta kurkussa. Tällöin muina oireina voi esiintyä mm. väsymystä, palelua ja ihon kuivuutta.

Mikäli ruuan nieleminen tuntuu pahentavan oiretta tai ruoka ei etene nielaistaessa normaalisti ruokatorvea pitkin vaan tuntuu takertuvan kiinni, kyseessä on nielemiseen liittyvä ongelma, josta on kerrottu erillisessä artikkelissa nielemisvaikeus.

Palan tunne on helppo todeta omatoimisesti, mutta vaivan syyn selvittäminen vaatii käyntiä yleislääkärin tai KNK-lääkärin (korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri) vastaanotolla. Lääkärin suorittamaan yleistutkimukseen kuuluvat mm. kaulan alueen tunnustelu, suun ja nielun tarkastelu sekä kurkunpään tähystäminen pienen peilin avulla. Röntgenkuvausta sekä kilpirauhasen ultraäänitutkimusta voidaan käyttää apuna. Pitkittyneissä tilanteissa KNK-lääkäri voi suorittaa kurkunpään ja ruokatorven erityistähystyksen.

Palan tunne kurkussa - itsehoito

Palan tunne kurkussa on kiusallinen mutta onneksi vaaraton oire. Usein jo vaivan toteaminen hyvänlaatuiseksi helpottaa oloa.

Tarvittaessa itsehoitona voidaan käyttää 1-2 viikon ajan apteekista saatavia antasideja (happamuutta neutraloivia lääkkeitä) tai mahalaukun haponeritystä vähentäviä lääkkeitä (happopumpun salpaajat).

Palan tunne kurkussa - asiantuntijahoito

Jos itsehoito ei tuota tulosta, lääkäri voi kirjoittaa reseptillä tehokkaampia happopumpun salpaajia. Myös Voice Massage -terapiaa eli kurkunpään ulkopuolisten lihasten rentoutusta voidaan kokeilla.

Mikäli palan tunteen taustalla on refluksitauti, kilpirauhasongelma tai voimakas henkinen stressi, ne hoidetaan asianmukaisesti (katso närästys ja refluksitauti, kilpirauhasen vajaatoiminta, stressi).

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja