Kynsivallin tulehdus - Klinik.fi

VALITUT OIREET (8)

Kynsivallin tulehdus

Päivitetty: 20.09.2018

Kynsivallin tulehdus tarkoittaa kynnen sivulla sijaitsevan kynsivallin ärtymys- ja tulehdustilaa. Tulehdus voi olla äkillinen ja ärhäkkä tai pitkäaikainen ja vähäoireisempi. Usein aiheuttajana on bakteeri, mutta mukana voi olla myös sienitulehdus. Äkilliselle tulehdukselle altistavat mm. kynsivallin haava tai sisäänpäin kasvanut kynsi, pitkäaikaiselle tulehdukselle taas kostea ympäristö, kuten varpaiden hautuminen kenkien sisällä. Kyseessä on yleinen vaiva, josta suuri osa ihmisistä kärsii ajoittain ainakin lievässä muodossa.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Lievä kynsivallin tulehdus on hyvin yleinen vaiva. Sitä voi turvallisesti hoitaa itsehoidolla, jos kynsivallissa ei ole märkimistä tai voimakasta kipua.

Suositellaan jatkotutkimusta

Lääkäriin on hyvä hakeutua, jos kynsivalli on kipeä, punoittaa ja märkii. Pitkäaikaisessa vaivassa lääkärin puoleen kannattaa kääntyä, mikäli oireet vaivaavat useamman viikon, eikä itsehoidosta ole apua.

Kynsivallin tulehduksen oireet ja toteaminen

Äkillinen kynsivallin tulehdus aiheuttaa kynnenvieruksen tai kynsivallin punoitusta, turvotusta, kuumotusta ja kipua. Kynnen alta voi tulla myös märkäeritettä. Joskus koko sormi tai varvas voi kuumottaa ja tuntua kipeältä.

Pitkäaikainen kynsivallin tulehdus aiheuttaa usein lievempää kynsivallin turvotusta tai punoitusta ja jopa kynsimuutoksia (kynsiin voi ilmaantua poikittaisia viivoja tai kuoppia).

Yleensä kynsivallin tulehduksen toteamiseen riittää lääkärin suorittama sormien tai varpaiden kynsien tarkastelu. Muita tutkimuksia ei tavallisesti tarvita.

Kynsivallin tulehduksen itsehoito

Kynsivallin tulehdus korjaantuu usein itsehoidolla. Äkillisessä lievässä tulehduksessa kylvetyshoitoa kannattaa kokeilla: tulehtunutta sormea tai varvasta kylvetetään 10-15 minuutin ajan esim. kaliumpermanganaattikylvyssä (ohjeita tähän saa mm. apteekeista). Tulehtuneelle alueelle on hyvä käyttää lisäksi paikallista antibioottivalmistetta (kuten basitrasiini-neomysiini-voidetta) pari kertaa päivässä. Jos tulehdusalueelta valuu märkää tai oireet ovat voimakkaita, on hyvä hakeutua lääkäriin.

Pitkäaikaisessa tulehduksessa tärkeää on oireilevan sormen tai varpaan hautumisen estäminen. Esimerkiksi suojakenkiä käyttävien olisi hyvä antaa jaloille ”ilmakylpyjä” tasaisin väliajoin. Käsiin voi kokeilla suojakäsineitä ja niiden alle esim. puuvillahansikkaita kosteuden välttämiseksi. Paikallisesti voi käyttää hydrokortisonin ja sieni- tai bakteerilääkkeen yhdistelmävoidetta muutaman viikon ajan, pari kertaa päivässä levitettynä. Voiteita saa apteekista myös ilman reseptiä.

Kynsivallin tulehduksen asiantuntijahoito

Jos itsehoito ei tuota tulosta, lääkäri voi kirjoittaa reseptillä suun kautta otettavan antibioottikuurin tai sienilääkkeitä.

Mikäli kynsivallin tulehdus johtuu selkeästi sisäänpäin kasvaneesta kynnestä, lääkäri voi poistaa pienen osan oireilevasta kynnestä. Toimenpide on pieni ja tehdään paikallispuudutuksessa. Myös jalkaterapeutit ja jalkojenhoitajat osaavat hoitaa sisäänpäin kasvaneita kynsiä; heiltä saa myös vinkkejä kynsivallien omatoimiseen hoitoon.

Kynsivallin tulehduksen ehkäisy

Kynsivallin tulehdusta voidaan ehkäistä rasvaamalla kynsinauhojen ja kynsivallin ihoa esim. perusrasvalla. Tämä vähentää ihon kuivuutta ja voi täten pienentää riskiä ihorikoille ja haavaumille. Perusrasvoja saa mm. apteekeista ilman reseptiä.

Toisaalta kynsinauhojen ”repiminen”, kynsien pureskelu tai liian lyhyeksi leikatut kynnet altistavat kynsivallintulehdukselle. Myös varpaiden tai sormien hautuminen voi aiheuttaa kynsivallintulehduksia. Tyypillisesti varpaat hautuvat käytettäessä huonosti hengittäviä kenkiä (kuten turvakenkiä) pitkään yhtäjaksoisesti, sormet taas työskenneltäessä esim. märissä oloissa.

Mikäli ongelmana on kynsivallin sisään kasvanut kynsi, jalkaterapeutit ja jalkojenhoitajat pystyvät usein auttamaan asiassa ja estämään kynsivallin tulehduksen muodostumisen.