Suupielen haavauma - Klinik.fi

VALITUT OIREET (3)

Suupielen haavauma

Päivitetty: 20.09.2018

Suupielen haavauma tarkoittaa tulehdustilaa, jossa suupielet punoittavat ja halkeilevat. Vaiva voi johtua mm. atooppisesta ihosta tai ihon kuivumisesta eri vuodenaikoina, mutta joskus myös kosketusallergiasta tai vitamiinipuutoksista (rauta ja B-vitamiinit). Lisäksi suun haavaumaa saattaa ylläpitää alueen jatkuva nuolaisu kielellä.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Ohimenevä suupielen haavauma on hyvin yleinen vaiva, joka korjaantuu yleensä täysin itsehoidolla. 

Suositellaan jatkotutkimusta

Jos apteekista saatavat itsehoitotuotteet tai rasvat eivät tuo vaivaan helpotusta viikon kuluessa, on syytä hakeutua lääkärin tai hammaslääkärin tutkimuksiin.

Suupielen haavauman aiheuttajat ja tutkiminen

Suupielen haavauma näkyy tyypillisesti suupielen rikkoutuneena ihona. Lisäksi oireena voi olla suupielten kirvelyä ja kutinaa.

Muut oireet vaihtelevat haavauman aiheuttajan mukaan. Esimerkiksi atooppinen iho voi aiheuttaa ihon kuivuutta ja ihottumalaikkuja mm. taipeisiin ja kasvoihin. Raudan tai tietyn B-vitamiinin puutos voi puolestaan altistaa anemialle. Suun hiivasieni eli sammas voi aiheuttaa suupielihaavaumien lisäksi myös suun tai kielen kipua ja polttelua.   

Lääkärin tai hammaslääkärin perustutkimukseen kuuluvat mm. suupielen tutkiminen ja mahdollisen atooppisen eli kuivan ihotyypin arviointi. Bakteeri- tai sieniviljelynäytteen ottaminen suupielistä ei yleensä ole tarpeellista. Hyvin harvoin haavaumien taustalla voi olla raudan tai B-vitamiini puute. Näiden pitoisuus elimistössä on mahdollista mitata verikokeella.

Suupielen haavauman itsehoito

Suupielen haavaumat voi yleensä hoitaa itsehoidolla. Pesun ja huolellisen kuivaamisen jälkeen suupieliin levitetään kortisonipitoista voidetta – mukana voi olla myös mikrobien kasvua ehkäisevää ainetta. Apteekeista on saatavilla myös hiivatulehduksiin suunniteltuja voiteita ja puutereita (esim. mikonatsoli), joita voi kokeilla suupieliin. Niitä ei tulisi kuitenkaan käyttää pitkäaikaisesti ilman varmuutta hiivan esiintymisestä suupielissä.

Suupielen haavauman asiantuntijahoito

Mikäli itsehoito ei auta, lääkäri voi kirjoittaa bakteeri- tai hiivatulehduksiin suunniteltuja voiteita myös reseptillä. Luonnollisesti myös mahdollinen haavaumille altistava perusvaiva (atooppinen iho, raudan- tai B-vitamiinin puute) pyritään korjaamaan. Mikäli käytössä on hammasproteesi, hammaslääkäri voi tarvittaessa tarkistaa proteesin kunnon.

Suupielen haavauman ehkäisy ja huulivoiteet

Mikäli suupielen haavaumiin on taipumusta, vaivaa voi yrittää ennaltaehkäistä erilaisilla huulivoiteilla. Myös ylipainon on todettu lisäävän suupielen haavaumia, joten normaalista painosta huolehtimalla voi ennaltaehkäistä myös suupielten oireita.

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja