Suonikohjut - Klinik.fi

VALITUT OIREET (3)

Suonikohjut

Päivitetty: 20.09.2018

Suonikohjut tarkoittavat jalkojen pinnallisten laskimoiden laajentumista. Vaiva johtuu laskimoissa sijaitsevien läppien haurastumisesta, jolloin mm. pidempään seistessä veri pakkautuu alaraajoihin ja laskimopaine nousee. Tavallisimmin suonikohjuja esiintyy pohkeen ja säären alueella. Suonikohjut ovat hyvin yleisiä; niistä kärsii jopa 40 % aikuisista ja ne yleistyvät iän myötä. Naisilla vaiva on yli kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Pelkät suonikohjut ilman jalkojen turvotusta tai kipua eivät ole terveydelle haitallisia. Niitä voi turvallisesti hoitaa itsehoidolla.

Suositellaan jatkotutkimusta

Lääkäriin on hyvä hakeutua, jos turvotusta ilmaantuu jalkateriin tai säären alueelle eikä se pysy kurissa erikseen valmistettujen hoitosukkien avulla. Jos jalan turvotuksen lisäksi esiintyy muita oireita (kuten hengenahdistusta, kuumetta tai ihon kuumotusta), on hyvä hakeutua lääkärin tutkimuksiin nopeammin.

Kiireellinen

Jos suonikohjuihin liittyy selvästi myös äkillisesti alkanutta pohkeen turvotusta tai arkuutta, kyseessä saattaa olla laskimotukos. Tällöin on syytä hakeutua lääkäriin välittömästi.

Suonikohjujen oireet ja tutkiminen

Suonikohjut on tyypillisesti helppo tunnistaa: säären, pohkeen tai joskus reidenkin alueelle ilmaantuu väriltään hieman sinertäviä laskimopahkuroita. Pystyasento ja pidempi seisominen pahentavat oireita. Aluksi suonikohjut ilmaantuvat päivän mittaan ja painuvat pois yön aikana. Myöhemmin kohjut ovat selvästi nähtävissä myös aamuisin. Muina oireina voi esiintyä lievää kipua, ihon kutinaa sekä paineen tai kiristyksen tunnetta jalassa.

Pinnallisten laskimoiden vajaatoimintaan voi liittyä myös syvempien laskimoiden laajenemista ja vajaatoimintaa. Tällöin suonikohjujen lisäksi oireena voi olla jalkojen turvotus. Pidempään jatkunut syvien laskimoiden vajaatoiminta voi haitata jalkojen verenkiertoa ja aiheuttaa mm. ihon tummumista tai jopa säärihaavan.

Lääkärin perustutkimuksiin suonikohjujen vuoksi kuuluvat jalan ihon sekä verenkierron tutkiminen. Jalkojen laskimoiden tilaa voidaan selvittää mm. ultraäänitutkimuksen avulla. Joissakin tapauksissa voi laskimoiden varjoainekuvauksesta olla hyötyä.

Suonikohjujen itsehoito

Suonikohjuihin liittyviä oireita voidaan helpottaa liikunnalla ja välttämällä pitkäaikaista seisomista. Ylipainoisilla laihduttaminen parantaa verenkiertoa jaloissa ja vähentää oireilua myös suonikohjujen osalta.

Suonikohjujen itsehoidon perustana on yksilöllinen, jalan mittojen mukaan tehty tukisukka (ns. lääkinnällinen hoitosukka). Sen ideana on puristaa kevyesti jalkaa ja tällä tavalla parantaa laskimoverenkiertoa. Usein hoitosukkaa suositellaan käytettäväksi aamusta iltaan. Lääkinnällisiä, erikseen mitattuja hoitosukkia saa mm. hyvinvointiliikkeistä ja joistain apteekeista.

Suonikohjujen asiantuntijahoito ja toimenpiteet

Jos itsehoito ei tuota tulosta ja oireet ovat hankalia, tulee kääntyä asiantuntijoiden puoleen. Neuvoja itselle sopivan liikuntamuodon löytämiseen ja painonhallinnan tukemiseen saa mm. fysioterapeuteilta ja ravitsemusterapeuteilta. Jalkaterapeutit puolestaan osaavat auttaa lääkinnällisten hoitosukkien valinnassa.

Suonikohjuista voi päästä eroon suonikohjutoimenpiteen avulla. Perinteinen keino on poistaa tai sulkea laajentuneita pinnallisia laskimoita leikkauksen avulla. Nykyisin suonikohjuja voidaan hoitaa myös laser- tai vaahtoruiskutushoidolla: toimenpide on nopea ja se tehdään vastaanottohuoneessa paikallispuudutuksessa. Hoitotoimenpiteistä on kerrottu tarkemmin erillisessä artikkelissa suonikohjujen hoito: toimenpiteet ja vaahtoruiskutus.

Suonikohjujen ehkäisy

Alttius suonikohjuille on pitkälti perinnöllistä. Synnytys ja ylipaino voivat kuitenkin altistaa suonikohjuille, joten ylipainon välttäminen saattaa ehkäistä suonikohjujen syntyä. Tarvittaessa neuvoja painonhallintaan saa mm. ravitsemusterapeuteilta ja kuntosaliohjaajilta.

Seisomatyöllä ja suonikohjuilla ei tutkimuksissa ole havaittu yhteyttä.

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja