Osuvimmat tulokset: Kuume

Keuhkokuume eli pneumonia on vakava keuhkokudoksen tulehdus. Sen voi aiheuttaa bakteeri tai virus, ja se hoidetaan aina antibioottihoidolla. Keuhkokuumeeseen sairastuu vuosittain 1000-2000 henkilöä / 100 000 suomalaista kohti, ja se on yleisin lapsilla ja vanhuksilla.Keuhkokuumeen oireet ja tutkiminenYleisimpiä keuhkokuumeen oireita ovat kuume, yskä, hengenahdistus, kylki- tai vatsakipu sekä yleisvoinnin lasku. Sen sijaan nuha tai kurkkukipu eivät ole tyypillisiä keuhkokuumeen oireita. Iäkkäämmillä ihmisillä pelkkä väsymys ja yleisvoinnin huononeminen voivat olla ainoa oire keuhkokuumeesta.Lapsilla keuhkokuumeen yleisimpiä oireita ovat yskä ja kuume. Tavallisesta flunssasta keuhkokuumeen erottaa kuitenkin yleisvoinnin heikentyminen, voimakkaampi väsymys ja oireiden pitkittyminen. Erityisesti kouluikäisillä ja nuorilla aikuisilla yksi tavallisimmista keuhkokuumeen aiheuttajista on mykoplasma, jonka oireena voi olla pelkästään hyvin pitkäkestoinen yskä. Keuhkokuumeen luotettava tunnistaminen vaatii lääkärin tutkimuksen. Vastaanotolla diagnoosin asettaminen perustuu yleistutkimukseen, sekä erityisesti keuhkojen kuunteluun, tulehdusarvon (CRP) mittaamiseen verikokeella ja keuhkoröntgenkuvaan.

Flunssa eli nuhakuume on monien eri virusten aiheuttama hengitysteiden tulehdus. Alttius sairastua flunssaan vaihtelee, mutta useimmat aikuiset sairastavat nuhakuumeen muutaman kerran vuodessa. Lapsilla jopa kymmenen flunssajaksoa vuodessa ei ole harvinaista. Flunssan oireet ja tutkiminenFlunssa aiheuttaa tulehdusoireita koko hengitysteiden alueella: oireita voi olla nenässä, poskionteloissa, välikorvassa, nielussa, kurkunpäässä ja keuhkoputkissa. Tyypillisesti flunssa alkaa nielaistessa tuntuvalla kurkkukivulla ja nenän tukkoisuudella. Tämän jälkeen voi esiintyä nuhaa, äänen käheyttä, korvien lukkiutumista, kuumeista oloa ja lapsilla korkeaakin kuumetta (yli 38.5 astetta). Flunssaviruksen aiheuttavat usein myös keuhkoputkien tulehdusta, jonka oireena voi olla sitkeää yskää (katso tarkemmin keuhkoputkentulehdus). Yleiskunto ei kuitenkaan yleensä ole merkittävästi huonontunut. Tyypillisesti flunssa kestää 3-10 päivää, mutta oireilu voi joskus myös pitkittyä: puolella flunssaan sairastuneista yskä jatkuu 2 viikkoa tai pitempäänkin.Myös influenssa on viruksen aiheuttama tauti, mutta siinä oireilu on usein selkeästi rajumpaa kuin flunssassa (korkeampi kuume, jäsenten pakotus, yleisvoinnin heikkeneminen). Alle 2-vuotiailla lapsilla kurkunpääntulehdus voi aiheuttaa flunssan tapaan yskää, mutta siinä yskä on tyypillisen "hakkaavaa" tai "haukkuvaa" ja ääni muuttuu selkeästi käheäksi.Joskus oireiden taustalla voi olla myös bakteeriperäinen tauti. Esim. poskiontelotulehduksen tuntomerkkejä ovat yli viikon kestänyt nenän tukkoisuus ja yskä, johon liittyy kuumetta, painon tunnetta poskipäissä sekä märkäisen eritteen valumista nieluun (katso tarkemmin poskiontelotulehdus). Nielurisatulehdus eli angiina aiheuttaa oireita lähinnä kurkun alueelle, korvatulehdus korviin (kipu ja tukkoisuus), kun taas keuhkokuume aiheuttaa yleensä selkeästi hankalampia oireita kuin flunssassa, kuten yskää, hengenahdistusta, kuumetta ja yleisvoinnin heikkenemistä.Lisäksi on hyvä muistaa, että allergiakautena ilmenevä nuha ja väsynyt yleisvointi voivat johtua myös siitepölyallergiasta.Tavallinen flunssa on yleensä helppo tunnistaa ilman lääkärin vastaanottoakin. Vastaanotolla lääkärin perustutkimukseen kuuluvat mm. keuhkojen kuuntelu stetoskoopilla, kaulan imusolmukkeiden tunnustelu sekä nielun tarkastaminen. Lapsilla tutkitaan myös korvien tilanne korvalampulla. Tavallisen flunssan toteamisessa ei yleensä käytetä laboratoriotutkimuksia.Jos herää epäily esim. nielutulehduksesta (nielurisatulehdus eli angiina), keuhkokuumeesta tai poskiontelotulehduksesta, lääkäri voi määrätä mm. nieluviljelyn, mitata verikokeella tulehdusarvon (CRP) tai tutkia poskionteloiden tilannetta röntgenkuvauksen tai erityisen poskionteloiden tutkimiseen tarkoitetun ultraäänilaitteen avulla.

Keuhkoputkentulehdus eli bronkiitti tarkoittaa henkitorven ja keuhkoputkien limakalvojen ärtymystilaa. Sitä esiintyy usein mm. flunssan aikana. Valtaosa keuhkoputkentulehduksista on virusten aiheuttamia. Keuhkoputkentulehdus on hyvin yleinen vaiva: vuosittain sen sairastaa vähintään joka kymmenes suomalainen.Keuhkoputkentulehduksen oireet ja tutkiminenÄkillisen keuhkoputkentulehduksen oireita ovat yskä, kurkkukipu, äänen käheys ja kuume (varsinkin alkupäivinä). Yskä voi olla aluksi kuivaa ja muuttua myöhemmin limaisemmaksi. Kuume pysyttelee yleensä alle 38.5 asteessa eikä kestä paria päivää pitempää. Yskä voi kestää kolmekin viikkoa. Koska äkillinen keuhkoputkentulehdus liittyy usein flunssaan, muina oireina voi olla myös nuhaa ja korvien tukkoisuutta. Pitkäaikaisen keuhkoputkentulehduksen keskeisin oire on sitkeä yskä. Virustautiin sairastuminen voi joskus johtaa pahenemisvaiheeseen, jolloin voi lisäksi ilmaantua hengenahdistusta, limaisuuden lisääntymistä sekä kuumetta. Pitkäaikaisen keuhkoputkentulehduksen yleisimpiä aiheuttajia ovat astma ja keuhkoahtaumatauti. Lääkärin suorittamaan perustutkimukseen keuhkoputkentulehduksen vuoksi kuuluvat mm. keuhkojen kuuntelu stetoskoopilla, nielun tähystys, kaulan alueen imusolmukkeiden tunnustelu sekä tarvittaessa myös poskionteloiden tutkiminen. Yleensä keuhkoputkentulehduksen toteamiseksi ei tarvita tarkempia kuvantamistutkimuksia tai verikokeita. Tarvittaessa lääkäri voi määrätä kuitenkin verikokeita (kuten tulehdusarvo eli CRP) tai keuhkojen röntgenkuvauksen, jos keuhkokuumeen mahdollisuus halutaan sulkea pois.

Mykoplasma pneumoniae on pienikokoinen bakteeri, joka aiheuttaa normaalisti melko lieväoireisia hengitystietulehduksia. Tauti on tavallinen lapsilla ja nuorilla, ja se esiintyy usein epidemioina. Mykoplasman aiheuttama tulehdus parantuu normaalisti itsestään, mutta oireet voivat kestää jopa 2-3 viikkoa. Joskus hoidoksi voidaan tarvita myös antibiootteja. Mykoplasma-tulehduksen oireet ja tutkiminen Mykoplasma aiheuttaa hyvin samankaltaisia oireita kuin muutkin hengitystietulehdukset: kurkkukipua, yskää, kuumetta, tukkoisuutta, päänsärkyä sekä lihas- ja nivelkipuja. Pelkästään oireiden perusteella sitä onkin vaikea erottaa esim. flunssasta tai keuhkoputkentulehduksesta. Myös iho-, silmä-, vatsa- ja keskushermosto-oireita voi esiintyä.  Mykoplasma on mahdollinen, jos epidemia on meneillään tai jos potilaan lähipiirissä on todettu mykoplasma-tulehdus, ja oireet ovat samantyyppiset. Tavallisesti mykoplasmaa aletaan epäillä silloin, kun yskä ja muut oireet sekä rasituksessa aaltoileva kurkun karheus ja lievä kuumeilu jatkuvat pidempään. Silloin lääkärillä käynti voi olla paikallaan. Tulehduksesta voi seurata pidempikin alikuntoisuus, vaikka tauti itsessään on parantunut. Mykoplasma voi aiheuttaa myös keuhkokuumeen, ja huonosti hoidettuun tulehdukseen voi liittyä jälkitauteja, kuten poskiontelotulehdus, korvatulehdus tai jopa sydänlihastulehdus (myokardiitti). Lääkäri voi tutkimisen lisäksi tarkistaa yleiset tulehdusveriarvot. Ne voivat olla normaalit tai hieman koholla. Lisäksi voidaan mitata mykoplasma -vasta-aineita, joita on kahta eri muotoa: Taudin aktiivisessa vaiheessa nousevat IgM-luokan vasta-aineet ja pidemmäksi ajaksi koholle jäävät IgG-luokan vasta-aineet. Vasta-ainetasot voivat taudin alkuvaiheessa olla normaalit, ja nousua saattaa näkyä vasta parin viikon sisään otettavassa uudessa näytteessä, mikä varmistaa tuoreen tulehduksen. Joskus harvoin diagnoosi varmistuu yhdestä näytteestä. Myös mykoplasma-pikatestejä on olemassa, mutta niitä ei ole aina käytettävissä.  Mykoplasma-tulehdus ei anna pysyvää vastustuskykyä taudille, joten sairauden voi saada uudelleen. Hankalaksi mykoplasman diagnosoinnin tekee se, että uuden tulehduksen yhteydessä akuutin vaiheen vasta-aineet eivät välttämättä nouse samalla lailla kuin ensimmäisen tartunnan aikana. Joskus korkeiden IgG-luokan vasta-aineiden tulkitaan virheellisesti tarkoittavan tuoretta mykoplasma-infektiota, ja potilasta saatetaan hoitaa pitkälläkin antibioottikuurilla.

Vauvarokko eli kolmen päivän kuume (exanthema subitum) on lapsilla yleinen virussairaus, jonka aiheuttaa kaksi yleistä ihmisen herpesvirusta, HHV-6 ja HHV-7. Virus tarttuu ilmeisesti pisaratartuntana ja aika tartunnasta oireiden alkuun on 5-15 vuorokautta. Vauvarokko sairastetaan tyypillisesti 0,5-2 vuoden iässä.  Suurin osa lapsista saa virustartunnan kolmanteen ikävuoteen mennessä, mutta vain osa saa rokosta oireita. Vauvarokon oireet ja toteaminen Vauvarokolle on  tyypillistä korkea (39-40ºC), kolme vuorokautta kestävä kuume, johon kuumetta alentavat lääkkeet tehoavat melko huonosti. Lapsi voi myös kouristaa korkean kuumeen vuoksi (katso myös Lapsen kuumekouristus), mutta pääsääntöisesti yleistila pysyy hyvänä kuumeesta huolimatta. Lapsi voi olla ärtyisä. Lapsen päälaen lakiaukile voi pullottaa, jos se on vielä luutumatta. Niskan ja takaraivon imusolmukkeet voivat turvota ja joskus myös silmien sidekalvot punoittavat. Vauvarokossa kuume laskee nopeasti kestettyään kolme (kaksi-neljä) päivää. Kuumeen laskiessa erityisesti pään alueelle, vartalolle ja käsien iholle ilmaantuu hennosti punoittava, ruusunvärinen, pilkullinen ihottuma. Ihottuma voi olla ihosta koholla tai ihon tasalla ja se muuttuu valkoiseksi, kun sitä painaa sormella. Ihottuma säilyy muutamasta tunnista pariin päivään. Kaikki vauvarokkotapaukset eivät kuitenkaan aina noudata tätä tyypillistä taudinkulkua.  Vauvarokon oireet ovat tavallisimmillaan niin tyypilliset, että lääkäri voi todeta sen oireiden perusteella ilman laboratorio- tai muita tutkimuksia. Lääkärin tärkein tehtävä on kuitenkin poissulkea korkean kuumeen taustalla olevat vakavat bakteeri-infektiot eli tulehdukset. Virtsanäytteessä ei todeta infektioon viittaavaa. Taudin alkuvaiheessa verinäytteessä voidaan todeta virustaudille tyypillisesti valkosolujen vähäinen määrä. Jos tauti on kestänyt yli puoli vuorokautta, tulehdusarvon (CRP) määrityksestä on apua vakavien infektioiden poissulkemisessa, sillä CRP ei kohoa vauvarokossa. Aivokalvontulehduksen poissulkemiseksi lapselta voidaan joskus ottaa aivoselkäydinnestenäyte. Vauvarokon aiheuttajavirusta voidaan tarpeen mukaan tutkia myös geeninmonistusmenetelmällä (PCR) verestä tai aivoselkäydinnestenäytteestä.