Osuvimmat tulokset: Ihon kutina

Atooppinen iho eli atooppinen ihottuma tarkoittaa tilaa, jossa veden haihtumista iholta estävien keramidien määrä on ihossa alentunut. Ihon kuivumisen seurauksena ihoon kehittyy tulehdusreaktio, joka ilmenee mm. kutinana ja ihon raapimisena. Atooppisesta ihosta sen eri muodoissaan kärsii arviolta 20-25 % väestöstä ja se on tyypillinen lasten pitkäaikainen kutinaa aiheuttava ihon tulehdustauti. Atooppinen ihottuma on vaaraton ja sille on tyypillistä pahenemisvaiheiden esiintyminen. Allergisen nuhan ja astman riski on suurentunut henkilöillä, joilla on atooppinen iho – yhdessä näitä sairauksia kutsutaankin atooppisiksi sairauksiksi. Atooppisen ihon oireet ja tutkiminen Atooppinen ekseema on kutiava, pitkäaikainen tai toistuva ihotulehdus sille tyypillisillä ihoalueilla. Ihottuma-alueella on usein nähtävillä punoitusta, tulehdusta, kutiavia näppylöitä, raapimajälkiä, ihon rikkoumia tai paksuuntumista. Atooppinen ihottuma on oma tautinsa, jota voivat pahentaa ruoka-allergiat (kuten maitoproteiiniallergia), mutta usein ihottuma ei kokonaan parane, vaikka allergiaa aiheuttava tekijä poistettaisiinkin ruokavaliosta. Vauvan atooppista ihottumaa kutsutaan joskus maitoruveksi, vaikka nimensä perusteella vaivaan ei liittyisikään maitoallergiaa. Sen oireita ovat hilse päänahassa sekä huonosti ilmastoituvien ihopoimujen (kaulan ihopoimut, kainalot, nivusseutu, pakaravako, reisien ja polvikuoppien poimut) punoitus ja hilseily. Ihottuma ei ilmeisesti kutia, koska vauva ei raavi sitä. Vaippa-alueella ei useinkaan ole kyse atooppisesta ihottumasta, vaan ulosteiden ja virtsan aiheuttamasta ärsytysihottumasta (vaippaihottuma). Maitorupi häviää tavallisesti 6-24 kuukauden iässä. Sen jälkeen atooppinen ihottuma jatkuu joka toisella lapsella taiveihottumana.  Leikki- ja kouluikäisillä tyypillinen ihottuman muoto on taiveihottuma, joka esiintyy taivealueilla (kuten kaula ja niska, kyynär- ja polvitaipeet, ranteet ja nilkat). Se voi esiintyä myös vartalolla, raajojen ojentajapuolilla, silmäluomissa, korvien takana tai suun alueella. Iho paksuntuu eli jäkälöityy usein ja voi tulehtua toistuvan raapimisen ja hankauksen seurauksena. Kouluikäisillä muita tavallisia ihottumia ovat atoopikon talvijalka ja käsien lumipalloihottuma. Käsi-ihottumaa esiintyy useammin pojilla kuin tytöillä. Ratsupaikkaihottumalla tarkoitetaan pakaroissa ja reisien sisäpinnoilla esiintyvää kuivaa, kutiavaa ihottumaa, joka rupeutuu ja tulehtuu helposti. Se on yleisempi tytöillä. Atooppinen ihottuma voidaan luokitella kolmeen vaikeusasteeseen: Lievä atooppinen ihottuma, jossa lapsella on kuivia ihoalueita, satunnaisesti ihon kutinaa ja punoitusta pienillä ihoalueilla. Keskivaikea atooppinen ihottuma, jossa lapsella on kuivia ihoalueita, toistuvaa ihon kutinaa ja punoitusta sekä mahdollisesti myös ihon rikkoutumista ja paksuuntumista. Vaikea atooppinen ihottuma, jossa iho on kuiva, kutina jatkuvaa ja punoitus laaja-alaista. Näiden lisäksi esiintyy ihorikkoumia, ihon huomattavaa paksuuntumista, verenvuotoa, vetistystä, karstoittumista ja värihäiriöitä. Myös monet muut ihotaudit voivat aiheuttaa punoittavia ihottumalaikkuja. Mikäli iholle ilmaantuu paksuja, tarkkarajaisia ja voimakkaasti hilseileviä laikkuja, kyseessä saattaa olla psoriaasi. Atooppisen ihon toteaminen ei vaadi yleensä erityistutkimuksia. Tarvittaessa yleislääkäri tai ihotautilääkäri voi tutkia ihoa tarkemmin. Tarkempia tutkimuksia vaivan, vaikeusasteen tai ennusteen arvioimiseksi ei toistaiseksi ole olemassa. Epäselvissä tapauksissa ihottumasta voidaan ottaa myös koepala. Allergiatutkimuksia voidaan harkita, jos lääkäri näkee ne aiheellisiksi. 

Luomi on yleisnimi laajalle joukolle erilaisia ihomuutoksia, jotka sisältävät pigmenttiä tuottavia ihosoluja (melanosyyttejä) sekä niin sanottuja neevussoluja. Luomia voi olla yhdellä henkilöllä muutamasta kappaleesta satoihin, ja niitä kehittyy vuosien varrella lisää aina 50.–60. ikävuoteen saakka. Suurin osa luomista on hyvänlaatuisia.Luomen ulkonäkö ja tutkiminenTyypillinen luomi sisältää pigmenttiä, josta se saa tavallisen, ruskean värinsä. Punaiset luomet ovat lähtöisin verisuonista. Yleensä luomi on oireeton, mutta jotkin luomet voivat kutista tai olla koholla ihosta, jolloin ne voivat ärsyyntyä tai vuotaa verta. Luomesta voi kasvaa myös ihokarvoja. Tavalliset, vaarattomatkin luomet voivat muuttaa väriään, muotoaan tai kokoaan.Vastasyntyneillä voi olla iholla (esim. nenänvarressa tai otsalla) tuliluomia, jotka ovat punaisia verisuonimuutoksia ihon pinnassa. Kyse on aina hyvänlaatuisesta, viimeistään muutamassa vuodessa häviävästä vaivasta. Itsestään häviäviä ovat myös ns. mansikkaluomet, jotka ovat aluksi vaaleita, mutta muuttuvat myöhemmin ihosta koholla oleviksi ja punaisiksi. Vaikka mansikkaluomet kasvavat ensikuukausina, ne häviävät itsestään muutaman vuoden kuluessa. Varsinkin vanhemmilla ihmisillä esiintyy ns. rasvaluomia (rasvasyylä, ”vanhuuden luomi”). Aluksi rasvaluomi on ihon värinen tai hieman ruskehtava ja aavistuksen koholla ihosta. Myöhemmin muutos tummenee ja alkaa joskus murentua reunoilta. Rasvaluomia syntyy erityisesti yläselkään ja rintakehälle, mutta myös kasvoihin ja päänahkaan. Rasvaluomi on aina hyvänlaatuinen.Mikäli luomi muuttaa muotoaan tai kasvaa kovin nopeasti, on tärkeää sulkea pois ihosyövän mahdollisuus. On kuitenkin syytä muistaa, että esim. melanooma kehittyy vain yhteen luomeen miljoonasta. Tarkemmin ihosyövistä ja melanoomasta on kerrottu erillisissä artikkeleissa (katso ihosyöpä ja melanooma). Muista ihomuutoksista on kerrottu artikkelissa ihomuutos.Epäilyttävän näköisiä luomia tai muutoksia on hyvä näyttää lääkärille tai ihotautilääkärille. Tarvittaessa epäilyttävistä muutoksista voidaan paikallispuudutuksessa ottaa koepala tai poistaa luomi kokonaan tarkempaa arviota varten. Jos lääkärin mielestä kyseessä on hyvänlaatuinen luomi, voidaan muutosta myös jäädä seuraamaan.

Psoriaasi tarkoittaa pitkäaikaista ihon ja nivelten tulehdussairautta. Usein se aiheuttaa oireita pelkästään iholle, jolloin kyseessä on ihopsoriaasi. Vastaavasti niveloireisessa muodossa (nivelpsoriaasi) ei välttämättä esiinny iho-oireita lainkaan. Tarkkaa syytä psoriaasin syntyyn ei tunneta, mutta kyse on ainakin osittain perinnöllisestä vaivasta, joka ei voi tarttua toiseen henkilöön esim. kosketuksesta. Psoriaasista kärsii noin 2 000 henkilöä / 100 000 suomalaista kohti. Psoriaasin oireet ja tutkiminenPsoriaasi voi aiheuttaa iho- ja niveloireita. Lisäksi ihopsoriaasi luokitellaan vielä alatyyppeihin. Tyypillisin muoto on läiskäpsoriaasi eli ns. tavallinen psoriaasi (psoriasis vulgaris), jossa iholle ilmaantuu paksuja, punaisia, hilseileviä ja tarkkarajaisia läiskiä. Yleensä läiskät myös kutiavat. Läiskäpsoriaasin tyypillisiä paikkoja ovat mm. kyynärpäiden ja polvien alueet sekä hiuspohja. Läiskien koko vaihtelee, mutta yleensä ne ovat useamman senttimetrin kokoisia.Pisarapsoriaasi (psoriasis guttata) ilmaantuu tyypillisesti nuorille esim. nielurisatulehduksen jälkeen. Läiskät ovat tavallisesti pieniä, pilkkumaisia muutoksia, jotka voivat myös hilseillä hieman. Pisarapsoriaasi voi hävitä puhkeamisensa jälkeen pidemmäksi ajaksi tai muuttua tavalliseksi psoriaasiksi. Taivepsoriaasia (psoriasis inversa) puolestaan esiintyy mm. nivusten alueella sekä rintojen alla tai kainaloissa. Taivepsoriaasissa tarkkarajaiset läiskät eivät kuitenkaan yleensä hilseile.Psoriaasissa voi esiintyä myös niveloireita joko iho-oireisiin liittyneenä tai ilman iho-oireita. Tällöin kyseessä on nivelpsoriaasi eli psoriaasiartropatia. Vaiva muistuttaa reumatulehdusta: nivelissä voi esiintyä aamujäykkyyttä, arkuutta ja turvotusta (katso tarkemmin nivelreuma). Yleisimmin nivelpsoriaasia esiintyy sormien ja varpaiden kärkinivelissä.Psoriaasiin voi liittyä myös kynsioireita, kuten kynnen paksuuntumista, värin muutoksia tai pieniä pistemäisiä kuoppia. Kynsimuutokset on hieman yleisempiä nivelpsoriaasista kärsivillä.Psoriaasi todetaan yleislääkärin, ihotautilääkärin tai reumalääkärin (nivelpsoriaasi) vastaanotolla. Lääkärin perustutkimuksiin psoriaasia epäiltäessä kuuluvat ihon sekä tarvittaessa nivelten ja kynsien tutkiminen. Ihopsoriaasi todetaankin yleensä ihon tarkastelun perusteella eikä esim. laboratoriotutkimuksia käytetä. Epäselvissä tilanteissa muutoksista voidaan kuitenkin ottaa pieni koepala, jota voidaan tutkia mikroskoopin avulla.Nivelpsoriaasin toteamiseenkaan ei ole olemassa yksittäistä tutkimusta, mutta muita syitä voidaan sulkea pois mm. röntgenkuvaksen tai magneettikuvauksen avulla.

Nokkosihottuma eli urtikaria tarkoittaa äkillistä, ihosta kohoavaa ja enintään vuorokauden kestävää ihottumaa. Vaivaa kutsutaan myös nokkosrokoksi, koska ihottuma muistuttaa tyypiltään nokkosten polttamia. Yleensä urtikarian aiheuttajana on jokin normaali virustulehdus, mutta myös allerginen reaktio voi aiheuttaa nokkosihottumaa. Urtikaria on yleinen vaiva: jossain vaiheessa elämäänsä sen kokee joka viides suomalainen. Nokkosihottuman eli urtikarian oireet ja tutkiminenNokkosihottuma aiheuttaa nopeasti ilmaantuvaa, ihosta hieman koholla olevaa ja kutisevaa ihottumaa. Ihottumaläiskät ovat läpimitaltaan muutamasta millimetristä yli kymmeneen senttimetriin ja ne voivat myös yhdistyä laajoiksi yhtenäisiksi alueiksi. Yleensä läiskät häviävät yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin, viimeistään kuitenkin vuorokauden kuluessa. Rakkuloita, haavaumia tai kuumetta ei nokkosihottumassa esiinny.Joskus urtikaria voi pitkittyä. Tällöin läiskät voivat olla iholla jopa kuukausia. Pitkittynyttä nokkosihottumaa voi aiheuttaa mm. autoimmuuniurtikaria ja usein pitkittyneen nokkosihottuman syy jää epäselväksi.Nokkosihottumaan eli nokkosrokkoon voi liittyä myös turvotusta (ns. angioedeemaa), joka aistitaan jonkinlaisena paikallisena poltteena tai kipuna. Sen tyypillisiä paikkoja ovat huulten tai silmäluomien alue. Angioedeemaan liittyvä turvotus laskee kuitenkin yleensä viimeistään kolmanteen päivään mennessä.Nokkosihottuma diagnosoidaan yleislääkärin, lastenlääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimukseksi riittää yleensä ihon tarkastelu, eikä muita tarkempia tutkimuksia (kuten verikokeita) yleensä tarvita nokkosihottuman toteamiseksi.Pitkittyneissä tilanteissa voi joskus tulla kyseeseen koepalan ottaminen ihottuma-alueelta sekä muutamien verikokeiden tarkastaminen.

Hyönteisten pistot ja puremat ovat yleensä hyttysten, polttiaisten, ampiaisten ja paarmojen aiheuttamia. Hyönteisten erittämät myrkkyaineet aiheuttavat joko suoran ärsytysreaktion iholla tai kyse voi olla allergisesta reaktiosta eli herkistymisestä hyönteisen erittämälle aineelle. Hyönteisten pistot ja puremat ovat erittäin yleisiä, mutta vakavista allergiaoireista kärsivät vain harvat. Hyönteisten puremat ja pistot - oireet ja tutkiminenHyönteisten pistot tai puremat aiheuttavat iholle punoittavan läiskän, jonka keskellä voi erottua pieni verenpurkauma. Läiskä voi laajentua ja muodostaa nokkosihottuman kaltaisen, kutiavan tai kivuliaan ihomuutoksen. Yleensä tällaiset muutokset lievenevät ja katoavat muutaman tunnin kuluessa.Eri hyönteiset voivat aiheuttaa toisistaan hieman poikkeavia oireita. Paarman purema aiheuttaa usein laajempia nokkosihottumaläiskiä ja turvotusta, jonka keskellä voi nähdä vetistävät pisteen. Hirvikärpäsen purema puolestaan voi aiheuttaa märkiviä, useita päiviä kestäviä ihomuutoksia. Pistiäisen (ampiainen, mehiläinen tai kimalainen) pistossa iho turpoaa ja muuttuu punoittavaksi muutaman senttimetrin alueelta. Pistoon liittyy myös melko voimakasta kipua. Pistiäisiin liittyvistä allergisista reaktioista on kerrottu omassa artikkelissa pistiäisallergia.Hyttysen pisto on luonteeltaan allerginen, vaikka se ei aiheutakaan yleensä voimakkaampia oireita. Allergisen luonteen vuoksi pistojen aiheuttamat oireet voivat olla alkukesästä voimakkaampia. Esimerkiksi silmän seudussa pisto voi aiheuttaa silmäluomen voimakkaankin turpoamisen. Elimistön tottuessa pistoihin kesän kuluessa reaktiot yleensä vaimenevat. Joillekin henkilöillä hyttysten pistot voivat aiheuttaa myös allergisen yleisreaktion eli anafylaksian. Tällöin kehittyy nopeasti yleisoireita, kuten palan tunnetta kurkkuun, hengenahdistusta tai hengityksen vinkumista (katso tarkemmin artikkeli anafylaksia).Hyönteisten pistot on yleensä helppo todeta ja hoitaa itse. Tarvittaessa hyönteisten puremien tarkempi tutkiminen tapahtuu yleislääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat ihon tutkiminen sekä tarvittaessa yleistutkimus (mm. sydämen ja keuhkojen kuuntelu). Yleensä muita tarkempia tutkimuksia ei tarvita.

Jalkasieni eli jalkasilsa tarkoittaa sienitulehdusta jalkaterän iholla. Yleensä sieni on varpaanväleissä, joskus myös jalkapohjassa tai päkiän seudussa. Jalkasieni tarttuu usein paikoista, joissa ollaan paljain jaloin, kuten uimahallin tai työpaikan pukuhuoneista. Jalkasieni on hyvin yleinen vaiva: siitä kärsii suurin osa suomalaisista jossain vaiheessa elämää.Jalkasienen oireet ja tutkiminenJalkasieni aiheuttaa ihon punoitusta, hilseilyä, halkeilua ja kutinaa. Vaivan tyypillisin paikka on kahdessa ulommaisimmassa varvasvälissä, mutta joskus jalkasieni voi iskeä myös päkiän ja jalkaholvin seutuun tai koko jalkapohjaan. Tällöin iholla voi näkyä myös pieniä rakkuloita tai koko jalkapohjan iho muuttuu paksuuntuneeksi ja hilseileväksi (ns. mokkasiinisilsa). Joskus harvoin jalkasieni voi aiheuttaa rakkuloita myös käsiin tai muualle iholle. Tämän arvellaan liittyvän kehon omaan reagointiin sientä kohtaan eikä siis välttämättä tarkoita, että sieni olisi levinnyt ärtyneille alueille.Usein jalkasieneen liittyy myös kynsisieni. Kynnen sienikasvusto voikin toimia lähteenä uusille sienitulehduksille jalan iholla, ellei kynsisientä hoideta.  Jalkasieni on yleensä helppo tunnistaa varvasväleistä itsekin. Sienen toteaminen silmämääräisesti muualla kuin varvasväleissä voi sen sijaan olla haastavaa myös lääkärille, koska myös muut ihotaudit (kuten psoriaasi sekä allerginen ihottuma) voivat aiheuttaa ihoreaktioita jaloissa. Epäselvissä tapauksissa yleislääkäri tai ihotautien erikoislääkäri voi ottaa sieninäytteen iholta. Sieniviljelyn vastauksen saannissa kestää useampia viikkoja.  Ennen mahdollista sieninäytteen ottoa paikallisia hoitotuotteita ei saisi käyttää kahteen viikkoon ja mahdollisia suun kautta otettuja sienilääkkeitä kahteen kuukauteen, koska sienilääkkeet häiritsevät sieninäytteiden tulkintaa.