Osuvimmat tulokset: Hikoilu

Vaihdevuodet tarkoittavat naisen munasarjojen toiminnan hiipumista, jolloin mm. estrogeenin eli naishormonin tuotanto vähenee ja kuukautisvuodot loppuvat. Suomalaisilla naisilla viimeiset kuukautiset eli menopaussi ajoittuu keskimäärin 51 vuoden ikään, mutta yksilöllistä vaihtelua voi olla 45–55 vuoden välillä.Vaihdevuodet ja vaihdevuosioireet - oireet ja tutkiminenVaihdevuosioireilu alkaa tavallisesti jo ennen kuukautisten loppumista. Yleisiä oireita ovat kuukautisten epäsäännöllisyys, kuumat aallot, päivä- ja yöhikoilu sekä unihäiriöt. Lisäksi voi ilmaantua nivel- tai lihaskipuja sekä emättimen limakalvojen ohentumista, joka puolestaan voi altistaa virtsatietulehduksille tai yhdyntäkivuille. Oireilu on hyvin yksilöllistä.Vaihdevuosien aiheuttamat unihäiriöt ja yöhikoilu vaikuttavat yleiseen jaksamiseen ja tätä kautta myös mielialaan. Vähentyvällä estrogeenin määrällä voi olla myös suoria vaikutuksia henkiseen hyvinvointiin, jolloin seurauksena saattaa olla seksuaalista haluttomuutta, ahdistuneisuutta tai jopa masennusta. Vaihdevuosien toteamiseen ei yleensä tarvita erityisiä tutkimuksia, vaan yleislääkäri tai gynekologi voi tehdä diagnoosin tyypillisten oireiden perusteella. Epäselvissä tilanteissa voidaan esim. follikkelia stimuloivaa hormonia (FSH) mitata verikokeiden avulla, mikä kertoo tarkemmin munasarjojen toiminnasta ja tilanteesta.

Paniikkihäiriö on ahdistuneisuushäiriön muoto, jolle on tyypillistä kohtauksittaisuus (ns. paniikkikohtaukset) sekä pelko kohtausten uusiutumisesta. Paniikkihäirin taustalla on usein monia eri tekijöitä, kuten elämän vastoinkäymisiä, stressiä tai hankalia ristiriitatilanteita. Tyypillisesti ensimmäinen kohtaus ilmenee nuoruudessa tai nuorella aikuisiällä. Paniikkihäiriöstä kärsii noin 3 000 henkilöä / 100 000 suomalaista kohti. Naiset kärsivät vaivasta noin kaksi kertaa miehiä useammin.Paniikkihäiriön oireet ja tutkiminenPaniikkihäiriö aiheuttaa kohtauksia, joiden aikana kehossa voi tuntua hyvinkin erilaisia oireita: hengenahdistusta, huimauksen tunnetta, puutumista tai pistelyä, hikoilua, vapinaa tai sydämen tykytystä. Myös rintakipua tai pahoinvointia voi esiintyä. Näiden lisäksi kohtaukseen voi liittyä kuolemanpelkoa, pelkoa sekoamisesta tai epätodellista oloa. Oireet alkavat usein muutamassa minuutissa ja kestävät tavallisesti joitakin kymmeniä minuutteja.Jos paniikkikohtaukset toistuvat, voi pelko kohtausten uusiutumisesta kasvaa. Tällöin henkilö saattaa muuttaa käyttäytymistä tilanteissa, joissa hän pelkää paniikkikohtausten tulevan. Tämä voi johtaa esimerkiksi julkisten paikkojen välttelyyn.Epäily paniikkihäiriöstä voi herätä oireiden perusteella, mutta varma diagnoosin tekeminen edellyttää yleislääkärin tai psykiatrin vastaanottoa. Lääkärin perustutkimuksiin paniikkihäiriötä mietittäessä kuuluu kattava oireilun selvittely tutkittavan kanssa keskustelemalla. Jotkin elimistön sairaudet (kuten kilpirauhasen liikatoiminta tai lisämunuaisen sairaudet) saattavat aiheuttaa samankaltaista oireilua. Tällöin verikokeista voi olla hyötyä muiden vaivojen poissulkemiseksi.

Stressi tarkoittaa normaalista poikkeavaa henkistä kuormitusta, joka saa aikaan hallitsematonta ja epämiellyttävää ruumiillisen vireystilan nousua. Stressi voi olla tilapäistä tai pitkäkestoista. Tilapäinen stressi voi olla myös myönteinen ilmiö, jolla elimistö mahdollistaa suoriutumisen haastavissa tilanteissa. Erillisiin stressihäiriöihin luokitellaan äkillinen eli akuutti stressihäiriö sekä traumaperäinen stressihäiriö. Kyselytutkimuksissa itsensä stressaantuneeksi kokee noin joka viides suomalaisaikuinen.Stressin oireet ja tutkimuksetStressi voidaan kokea sekä henkisenä että ruumiillisena oireiluna. Henkisinä oireina voi esiintyä ahdistuneisuuden, jännittyneisyyden tai levottomuuden tunnetta, mielialan vaihtelua tai unihäiriöitä.  Ruumiilliset oireet ovat seurausta elimistön ylivirittyneisyydestä: mm. sydämentykyttelyä, huimauksen tunnetta, pahoinvointia tai päänsärkyä voi esiintyä.Akuutissa stressihäiriössä jokin vaikeaksi koettu tilanne tai tapahtuma laukaisee oireilun. Tällöin yllä mainitut oireet voivat kestää parista päivästä muutamaan viikkoon.Traumaperäisessä stressihäiriössä stressin oireet jatkuvat usein hieman lievempänä, mutta yli kuukauden. Lisäksi traumaperäiseen stressihäiriöön liittyy mm. ahdistavat muistikuvat, unet ja toistumiskokemukset tapahtumasta, jatkuvat ylivirittyneisyyden oireet (nukahtamisvaikeudet, ärtyneisyys, säpsähtely) sekä tapahtumaan liittyvien asioiden (kuten paikkojen tai keskustelun) välttely. Traumaperäinen stressihäiriö voi haitata vakavasti sekä sosiaalista elämää että työpaikalla selviämistä.Pitkittyneen stressin tarkempi selvittely vaatii käyntiä yleislääkärin tai psykiatrin vastaanotolla. Perustutkimuksiin kuuluu henkilön haastattelu mahdollisista stressin aiheuttajista sekä elämäntilanteesta. Traumaperäistä stressihäiriötä epäiltäessä oireita voidaan kartoittaa myös erillisten oirelomakkeiden avulla. Yleensä muita tutkimuksia ei tarvita.

Kilpirauhasen liikatoiminta (hypertyreoosi) tarkoittaa kilpirauhashormonin eli tyroksiinihormonin liiallista tuotantoa kilpirauhasessa. Yleisin kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttaja on Basedowin tauti, jossa elimistö tuottaa vasta-aineita kilpirauhasta kohtaan. Tämä johtaa liialliseen tyroksiinin tuotantoon. Hypertyreoosia voi aiheuttaa myös kyhmystruuma, jolloin kilpirauhaseen kasvaneet pienehköt kyhmyt tuottavat tyroksiinia. Vaiva on yleisin 30-40-vuotiailla, ja siitä kärsii noin 2 % naisista ja 0.2 % miehistä. Kilpirauhasen liikatoiminnan oireet ja tunnistaminenTyroksiini on hormoni, joka vaikuttaa elimistön aineenvaihduntaan. Hypertyreoosin aiheuttama tyroksiinin liikatuotanto saa aikaan aineenvaihdunnan kiihtymisen, mikä voi johtaa moninaisiin iho-, suolisto-, sydän- ja silmäoireisiin. Myös yleisoireita, kuten väsymystä, kuumottavaa oloa, hermostuneisuutta, janon tunnetta, käsien tärinää ja painon laskua voi esiintyä.  Kilpirauhasen liikatoiminnan tyypillisiä iho-oireita ovat hikoilu ja punoitus. Iho voi tuntua myös poikkeuksellisen kostealta ja lämpimältä. Tyypillisiä suolisto-oireita ovat nopeutunut suolen toiminta ja ripuli. Sydänoireisiin kuuluvat nopealyöntisyys ja joskus myös rytmihäiriöt. Silmien kuivumiseen liittyvää roskan tunnetta voi esiintyä kaikissa hypertyreoosin tyypeissä, mutta erityisen tyypillisiä silmäoireet ovat Basedowin taudissa. Se voi aiheuttaa mm. kaksoiskuvia tai näön huononemista sekä silmien lievää pullistumista ulospäin. Kilpirauhastulehdus eli ns. subakuutti tyreoidiitti voi myös aiheuttaa ohimenevän kilpirauhasen liikatoiminnan. Sen muita tyypillisiä oireita ovat kaulakipu, kuume ja kilpirauhasen aristus. Hypertyreoosi-vaihetta seuraa kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi. Kilpirauhasen liikatoimintaa epäiltäessä yleislääkäri, sisätautilääkäri tai endokrinologi tunnustelee kilpirauhasen. Hypertyreoosin toteamiseksi otetaan verikokeita (T4V ja TSH), jotka kertovat kilpirauhasen hormonitoiminnasta. Subakuuttia tyreoidiittia epäiltäessä mitataan myös elimistön tulehdusarvot (La ja CRP). Tietyissä tilanteissa erilaiset vasta-ainetutkimukset voivat olla hyödyksi, mutta muita tutkimuksia ei yleensä tarvita.

Hikoilu on elimistön normaali reaktio, jonka tarkoituksena on säädellä ruumiinlämpöä. Ihon lämpötila laskee, kun hikirauhasista erittyvä hiki haihtuu ihon pinnalta. Normaalisti ihon pinnalta haihtuukin jopa puoli litraa nestettä vuorokauden aikana. Joskus hikoilu voi kuitenkin olla haittaavaa: yöhikoilu, liikahikoilu ja vähentynyt hikoilu tai hikoilun puute voivat häiritä eri tavoin. Yleensä häiritsevälle hikoilulle ei löydetä selkeää syytä, mutta joskus se voi olla myös jonkin sairauden tai vaivan aiheuttamaa. Yöhikoilu ja lievä liikahikoilu ovat melko yleisiä oireita, kun taas vain harvat kärsivät vähentyneestä hikoilusta tai hikoilun puutteesta.Poikkeavan hikoilun aiheuttajat ja tutkiminenYöhikoilu tarkoittaa liiallista hikoilua yöaikaan. Hikoilu on yleensä niin runsasta, että hiukset, vuodevaatteet ja yöasu ovat selvästi märät. Joskus yöhikoiluun voi liittyä myös liiallista päiväaikaista hikoilua. Vaiva johtuu yleensä liian korkeasta makuuhuoneen lämpötilasta tai liian paksusta peitosta, mutta myös vaihdevuodet, lihavuus, uniapnea sekä runsaampi alkoholin käyttö voivat aiheuttaa yöhikoilua. Joskus harvoin myös tietyt syövät (kuten imusolmukesyöpä tai leukemia) voivat olla uutena oireena alkaneen yöhikoilun taustalla. Tällöin vaivaan liittyy yleensä kuitenkin myös muita selkeästi uusia oireita kuten yleistä väsymystä tai suurentuneita imusolmukkeita.Liikahikoilu tarkoittaa niin runsasta hikoilua, että se haittaa päivittäistä elämää. Eniten hikoilevia paikkoja ovat mm. kädet, jalat, kainalot ja vartalon alue – joskus myös kasvot ja pää. Käsien runsaan hikoilun voi tuntea kädenpuristuksessa selkeästi nihkeänä tai märkänä puristuksena. Jalkojen tai vartalon runsas hikoilu voi kastella vaatteet läpimäriksi, jopa käyttökelvottomiksi. Hikoilu voi myös aiheuttaa hajuhaittoja.Liikahikoilu voi olla osittain perinnöllistä, jolloin jännitys tai henkinen stressi lisäävät hikoilua yleensä selvästi. Usein liikahikoilulle ei löydy selkeää syytä, mutta joskus sen aiheuttajana voivat olla mm. vaihdevuodet, kilpirauhasen liikatoiminta tai diabetes. Myös paniikkihäiriö voi aiheuttaa runsasta hikoilua. Vähentynyt hikoilu ja hikoilun puute ovat selkeästi yllä mainittuja vaivoja harvinaisempia. Oireena on lämpimässä tilassa tai liikkuessa kehittyvä tukala olo ja ihon punoitus, koska elimistön hukkalämpö ei pääse poistumaan hikoilun kautta. Usein nämä oireet ovat kuitenkin lieviä, eivätkä täten myöskään aiheuta haittaa päivittäisessä elämässä. Vähentynyt hikoilu voi johtua mm. ihon kehityshäiriöstä (hikirauhasia selkeästi normaalia vähemmän) tai tietyistä lääkkeistä (mm. epilepsialääke topimaraatti sekä vanhemman polven masennuslääkkeet). Niin sanotussa itsesyntyisessä hikoiluhäiriössä hikoilu voi olla normaalia esimerkiksi jännitystilanteessa, mutta ihon lämpötilan nousu ei laukaisekaan hikoilureaktiota. Tällöin hikoilu on vähentynyt mm. liikunnan tai saunomisen yhteydessä. Poikkeavan hikoilun vuoksi lääkäri suorittaa niin sanotun yleistutkimuksen, johon kuuluvat mm. keuhkojen ja sydämen kuuntelu, verenpaineen mittaus, karkea hermoston tutkimus sekä ihon, imusolmukkeiden ja kilpirauhasen tarkastus. Tarvittaessa lisätutkimuksina voidaan ottaa verikokeita yleistutkimusten mahdollisten löydösten ohjaamana (mm. hemoglobiini, kilpirauhasarvot, verensokeri ja tulehdusarvot).