Kyhmy rinnassa - Klinik.fi

VALITUT OIREET (1)

Kyhmy rinnassa

Päivitetty: 20.09.2018

Rintakyhmyllä tarkoitetaan sormin tunnettavaa pattia rintarauhasessa. Yleisimpiä hyvänlaatuisia kyhmyn aiheuttajia ovat maitotiehyistä alkunsa saaneet fibrokystiset muutokset, sidekudoksesta syntyneet fibroadenoomat tai rasvakudosta sisältävät lipoomat. Vaihdevuosi-ikää lähestyttäessä myös rintasyövän mahdollisuus kasvaa. Kyhmy rinnassa on yleinen oire: kolmasosa naisista havaitsee sellaisen itseltään jossain vaiheessa elämäänsä.

MILLOIN HOITOON?

Suositellaan jatkotutkimusta

Rinnasta havaittu kyhmy on aina aihe jatkotutkimuksille. Myös nännistä tuleva poikkeava erite, nännin tai ihon sisäänvetäytyminen tai rinnan ihon muuttuminen vaativat tarkempia tutkimuksia.

Rintakyhmyn aiheuttajat ja tutkimukset

Kyhmy rinnassa eli rintarauhasessa löytyy yleensä naisen itsensä tekemän rintojen tunnustelun myötä. Tavallisesti itse kyhmy on melko aristamaton. Joidenkin kyhmyjen (kuten hyvin yleisten fibroadenoomien) koko voi vaihdella kuukautiskierron mukaan. Niinpä ennen kuukautisia havaittu aristava ja kyhmymäinen kohta rinnassa kannattaa tutkia uudelleen noin viikko kuukautisten jälkeen.

Vaikka suurin osa rintarauhasen kyhmyistä on hyvänlaatuisia, rintasyövän mahdollisuus lisääntyy vaihdevuosi-ikää lähestyttäessä. Rintasyövällä ei ole mitään varmoja tuntomerkkejä, mutta mahdollisia pahanlaatuisuuteen viittaavia oireita ovat kiinteä, aristamaton ja alustaansa kiinnittynyt kyhmy, rinnan ihossa oleva sisäänvetäytymä tai verenvuoto nännistä (katso erillinen artikkeli rintasyöpä).

Kyhmy rinnassa havaitaan yleensä itse, mutta kyhmyn tarkempi tutkiminen vaatii käyntiä yleislääkärin tai gynekologin vastaanotolla. Lääkärin suorittamaan perustutkimukseen kuuluu rintojen tarkastelu ja systemaattinen tunnustelu. Lisäksi lääkäri tunnustelee kainalon alueen mahdollisten suurentuneiden imusolmukkeiden varalta. Keskeisin jatkotutkimus on rintojen röntgen-kuvaus eli mammografia. Tavallisesti käytetään myös ultraäänitutkimusta, jonka ohjaamana kyhmystä voidaan ottaa koepala ohutta neulaa käyttämällä.

Rintakyhmyn hoito

Mikäli rintarauhasen kyhmy todetaan hyvänlaatuiseksi, se ei tavallisesti vaadi hoitoa. Suureksi kasvaneita rakkulamaisia kyhmyjä (kyten fibrokystisiä muutoksia) voidaan joskus tyhjentää neulan avulla.

Pahanlaatuiset kyhmyt (katso rintasyöpä) pyritään hoitamaan leikkauksella. Leikkaus voi olla säästävä tai rinta voidaan poistaa kokonaan – riippuen kyhmyn tyypistä. Mikäli rinta päädytään poistamaan kokonaan, voidaan tilalle harkinnan mukaan muovata uusi rinta plastiikkakirurgisella leikkauksella.

Rintakyhmyn ehkäisy ja rintojen tutkiminen

Omat rinnat olisi hyvä tarkastaa säännöllisin väliajoin. Paras aika tähän on noin viikko kuukautisten loppumisen jälkeen. Tutkimuksen ensimmäinen vaihe on rintojen tarkastelu peilin edessä kädet sivuilla ja ylös ojennettuina. Huomiota tulisi kiinnittää rintojen muotoon, ihon kuntoon sekä nännin tai ihon mahdollisiin sisäänvetäytymiin. Toisessa vaiheessa rinnat tunnustellaan järjestelmällisesti kämmenellä painellen; ensin rinnan puoleinen käsi vartalon myötäisesti, sitten sivulle vietynä ja lopuksi niskan taaksen laitettuna. Huomiota kiinnitetään mahdollisiin kyhmyihin, rinnan poikkeavaan arkuuteen sekä nännistä puristamalla mahdollisesti tulevaan eritteeseen.

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja