Äänen käheys aiheutuu äänihuulten poikkeavasta toiminnasta, jonka aiheuttavat joko äänihuulten turpoaminen tai niiden liikkuvuuden häiriintyminen. Tällöin ilmaa pääsee liikkumaan äänihuulten välistä edestakaisin kaikissa puhumisen vaiheissa. Useimmiten äänen käheys on ohimenevä ja johtuu kurkunpään tulehduksesta, mutta myös muita syitä voi olla taustalla.
MILLOIN HOITOON?
Itsehoidollinen
Ohimenevä äänen käheys esim. flunssaan tai voimakkaaseen äänen käyttöön liittyen on vaaraton ilmiö, jota voi turvallisesti lievittää itsehoidolla muutamien päivien ajan.
Suositellaan jatkotutkimusta
Jos äänen käheys jatkuu yli viikon itsehoidosta huolimatta, on hyvä kääntyä lääkärin puoleen äänihuulten tilanteen tutkimiseksi.
Kiireellinen
Lapsella äänen käheys yhdistettynä haukkuvaan ja kuivaan yskään tai hengityksen vaikeutumiseen viittaa lapsen kurkunpääntulehdukseen. Tällöin lääkäriin tulee hakeutua välittömästi.
Äänen käheyden aiheuttajat ja tutkiminen
Äänen käheys johtuu yleisimmin viruksen aiheuttamasta äänihuulten turvotuksesta ja tulehduksesta. Tällöin oireiluun voi liittyä flunssan oireita, kuten yskää ja nuhaa. Erityisesti alle 2-vuotiailla lapsilla esiintyy erityistä kurkunpääntulehdusta, jonkä tyyppioireena on äänen käheyden lisäksi kumea ja "haukkuva" yskä (katso tarkemmin lapsen kurkunpääntulehdus).
Muita ohimeneviä äänen käheyden aiheuttajia ovat runsas ja pitkäaikainen äänen käyttö, raju yskiminen tai äänihuulten kuivuminen esimerkiksi ripulin ja nestehukan vuoksi. Aamuun painottuva käheys voi johtua happaman mahansisällön noususta ruokatorvea pitkin kurkunpäähän (närästys eli refluksitauti). Pitkittyneen äänen käheyden taustalla voi olla tupakointi, pölyinen ilma tai allergia. Myös vanheneminen voi aiheuttaa äänihuulten ohenemisen myötä äänen käheyttä. Harvinaisempia syitä käheydelle ovat äänihuulten halvaus sekä kasvaimet.
Joskus käheyden taustalla voi olla toiminnallinen vika. Tällaiset vaivat ilmaantuvat usein paljon ääntä käyttävillä.
Pitkittyneen käheä-äänisyyden syyn selvittäminen tapahtuu yleislääkärin, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin (KNK-lääkäri) tai äänihäiriöiden erikoislääkärin (foniatri) vastaanotolla. Lääkäri tutkii kurkunpään ja äänihuulten tilannetta pienen peilin avulla. Tällöin kieltä vedetään hellävaraisesti ulospäin paremman näkyvyyden saamiseksi. KNK-lääkäri voi tarkistaa kurkunpään ja äänihuulten tilanteen myös erityisen mikroskooppitähystyksen avulla äänen käheyden aiheuttajan selvittämiseksi. Joissakin tilanteissa foniatri voi tutkia tarkemmin äänen käyttöä ja äänihuulten toimintaa.
Äänen käheyden itsehoito
Flunssan yhteydessä äänen säästäminen ja tilanteen rauhoittaminen yleensä riittää käheän äänen itsehoidoksi. Myös höyryhengitys voi helpottaa oireita. Kuiskaaminen rasittaa äänihuulia ja sitä tulisi välttää.
Äänen käheyden asiantuntijahoito
Jos itsehoito ei auta, lääkäri voi kirjoittaa puhetyöläiselle lyhyen sairausloman äänihuulten säästämiseksi. Muuten äänen käheyden asiantuntijahoito riippuu vaivan aiheuttajasta (katso mm. lapsen kurkunpääntulehdus ja närästys eli refluksitauti).
Jos äänen käheys johtuu toiminnallisesta viasta, foniatri suosittaa yleensä puheterapiaa tai erityistä äänihierontaa (Voice Massage) oireen korjaamiseksi.
Äänen käheyden ehkäisy
Äänen käheyden ehkäisy riippuu vaivan aiheuttajasta. Tavallisia virustauteja voi ehkäistä käsien pesulla ja hyvällä hygienialla. Myös tupakoinnin välttäminen on tärkeää, sillä se ärsyttää voimakkaasti äänihuulia (tupakoinnin lopettamisesta katso tarkemmin tupakointi).
Joskus liian voimakas äänen käyttö, väärä laulutekniikka tai pitkittynyt yskiminen voivat aiheuttaa äänen käheyttä. Tällöin yskän syyn asianmukainen hoitaminen sekä tarvittaessa erityisen äänihieronnan (voice massage) tai puheterapian käyttäminen voivat ehkäistä äänen käheytymistä.