Osuvimmat tulokset: Huimaus

Kohonnut eli korkea verenpaine määritetään tilaksi, jossa systolinen eli yläverenpaine on yli 140 tai diastolinen eli alaverenpaine yli 90 elohopeamillimetriä (mmHg). Verenpainetauti on kyseessä, kun verenpaine on pysyvästi koholla. Kohonnut verenpaine on hyvin yleistä: siitä kärsii työikäisistä miehistä noin puolet ja naisistakin kolmasosa. Verenpainetaudin oireet ja tutkiminenIhmisen elimistö voi tottua korkeisiinkin verenpaineisiin, jos verenpaine on kohonnut pitkän ajan kuluessa. Tämän vuoksi verenpainetauti voi olla pettävän vähäoireinen. Hyvin korkeat verenpaineet, kuten yläverenpaine yli 200 tai alaverenpaine yli 130, voivat kuitenkin aiheuttaa mm. päänsärkyä tai huimausta.Pitkään koholla ollut verenpaine altistaa muille sairauksille, kuten sydänsairauksille (katso sepelvaltimotauti ja sydämen vajaatoiminta) ja aivohalvaukselle (katso aivoinfarkti ja aivoverenvuoto), ja tätä kautta myös näiden aiheuttamille oireille. Verenpainetauti todetaan lääkärin vastaanotolla. Lääkärin yleistutkimukseen kuuluu mm. verenpaineen mittaaminen olkavarresta ja sydämen kuuntelu stetoskoopilla. Verenpaine tulisi mitata rauhallisessa tilanteessa, istuvassa asennossa ja tuloksena käytetään kahden mittauksen keskiarvoa. On myös tärkeää saada tietoa verenpainetasosta pidemmällä aikavälillä, jolloin henkilön itsensä suorittamat säännölliset kotimittaukset ovat avainasemassa.Henkilön kokonaistilannetta arvioitaessa mitataan usein myös muita valtimotaudin riskitekijöitä, joita ovat mm. koholla oleva kolesteroliarvo, tupakointi sekä diabetes eli sokeritauti. Verikokeita käytetään myös muiden kohonnutta verenpainetta aiheuttavien sairauksien poissulkemiseen. Sydämen tilaa voidaan tutkia sydänfilmin (EKG) avulla.

Huimaus tarkoittaa kiertävää tai kaatavaa tunnetta, johon usein liittyy myös tunne tasapainon katoamisesta. Huimaus johtuu häiriöstä vartalon tasapainoa ja asentoa aistivassa sisäkorvassa tai tasapainotietoa käsittelevissä pikkuaivoissa.Huimauksen aiheuttajat ja tutkiminenHuimaus koetaan yleensä kiertävänä ja kaatavana olona. Pitkittyessään siihen voi liittyä myös pahoinvointia. Huimausta voivat aiheuttaa mm. jännityspäänsärky, niska-hartiaseudun lihasjännitys, korvaperäiset sairaudet (kuten Ménièren tauti), aivorungon tai pikkuaivojen verenkierron häiriöt sekä tietyt lääkkeet.Kiertohuimaus tarkoittaa tunnetta, jossa maailma pyörii ympärillä "kuin karusellissa". Selvästi yleisin kiertohuimauksen tyyppi on ns. hyvänlaatuinen asentohuimaus, joka johtuu sisäkorvan tasapainoelimen ohimenevästä toimintahäiriöstä. Hyvänlaatuiselle asentohuimaukselle on tyypillistä oireen alkaminen asetuttaessa istualta makuulle tai käännyttäessä vuoteessa. Kyse on vaarattomasta ja yleensä aina ohimenevästä vaivasta, joka voi kuitenkin tuntua hyvinkin kiusalliselta.Heittävällä huimauksella tarkoitetaan kaatavaa tunnetta esim. seistessä, joka aiheuttaa epävarmuutta kävelyyn. Kiertävää, silmissä vilisevää tunnetta ei tähän huimaustyyppiin liity. Yleisimpiä heittävän huimauksen aiheuttajia ovat mm. jännityspäänsärky, niska-hartiaseudun lihasjännitys ja kaularangan kulumamuutokset. Niin sanottu ortostaattinen eli kehon asennon muutoksiin liittyvä huimaus johtuu verenpaineen äkillisestä laskusta, kun noustaan makuulta istumaan tai istumasta pystyyn. Tällöin voi kaatavan huimauksen lisäksi esiintyä ohimenevää silmissä mustenemista. Tällainen huimaus on erityisen yleistä murrosiän nopean kasvun vaiheessa, sekä elimistön vanhetessa ja verenkiertoelinten reaktioiden hidastuessa. Myös paniikkihäiriö voi aiheuttaa silmissä sumenemista ja huimauksen tunnetta, mutta tällöin kohtaukseen liittyy yleensä myös hengenahdistusta, sydämen tykytystä ja ahdistavaa oloa. Melko harvinainen Menieren tauti aiheuttaa kohtauksittaista huimausta, johon liittyy yleensä myös toispuoleista kuulon heikkenemistä ja paineen tunnetta korvassa. Huimauksen tarkempi tutkiminen vaatii lääkärin vastaanottoa. Eri tyyppisiin huimauksiin erikoistuneita lääkäreita ovat mm. neurologi, geriatri ja korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri. Vastaanotolla tehtävään yleistutkimukseen kuuluvat mm. tasapainon testaaminen, silmien sekä korvakäytävien tutkimus sekä usein myös verenpaineen ja kuulon mittaaminen. Joskus voidaan harkita myös pään kuvantamista esimerkiksi magneettikuvauksella tai tietokonetomografialla. Muun lääkityksen läpikäyminen yhdessä hoitavan lääkärin kanssa voi olla myös tarpeen, sillä huimaus on mahdollinen sivuvaikutus useissa lääkkeissä. Erityisesti vanhusten kohdalla geriatri voi auttaa sopivan lääkitysyhdistelmän löytämisessä.

Aivoinfarkti ja aivoverenvuoto (aivohalvaus) tarkoittavat aivojen verenkierron häiriötilaa, jonka seurauksena aivoihin kehittyy hapenpuutetta ja siitä johtuvaa normaalin aivokudoksen tuhoutumista. Suurin osa aivohalvauksista johtuu aivoverisuonen tukkeutumisesta eli aivoinfarktista, mutta syynä voi olla myös aivoverenvuoto eli verisuonen puhkeaminen. Aivoinfarktin tai aivoverenvuodon saa vuosittain noin 250 henkilöä / 100 000 suomalaista kohti. Aivoinfarktin ja aivoverenvuodon oireet ja tutkiminen Aivoinfarktin tyypillisiä oireita ovat tois- tai molemminpuolinen yläraajahalvaus, alaraajan toimintahäiriöt (kuten jalan tunnottomuus ja voimattomuus) ja puhumisen vaikeus. Lisäksi voi esiintyä suupielen vinoutta tai roikkumista, huimausta tai näköhäiriöitä. Oireet alkavat tyypillisesti muutamassa minuutissa. Aivoinfarktiin ei yleensä liity päänsärkyä. Aivoverenvuodon oireet alkavat tavallisesti hitaammin. Oireet ovat osittain aivoinfarktin kaltaisia: voi esiintyä raajojen tunnottomuutta ja kömpelyyttä, tajunnan tason heikkenemistä, huimausta ja oksentelua. Aivoverenvuotoon liittyy usein lisäksi päänsärkyä. Aivohalvauksen tutkiminen tapahtuu sairaalaoloissa. Tutkimuksista vastaa yleensä neurologi eli hermoston toimintaan erikoistunut lääkäri. Pään kuvantaminen on keskeisessä roolissa: aivoinfarkti tai aivoverenvuoto todetaan joko tietokonetomografialla tai magneettikuvauksella.

Paniikkihäiriö on ahdistuneisuushäiriön muoto, jolle on tyypillistä kohtauksittaisuus (ns. paniikkikohtaukset) sekä pelko kohtausten uusiutumisesta. Paniikkihäirin taustalla on usein monia eri tekijöitä, kuten elämän vastoinkäymisiä, stressiä tai hankalia ristiriitatilanteita. Tyypillisesti ensimmäinen kohtaus ilmenee nuoruudessa tai nuorella aikuisiällä. Paniikkihäiriöstä kärsii noin 3 000 henkilöä / 100 000 suomalaista kohti. Naiset kärsivät vaivasta noin kaksi kertaa miehiä useammin.Paniikkihäiriön oireet ja tutkiminenPaniikkihäiriö aiheuttaa kohtauksia, joiden aikana kehossa voi tuntua hyvinkin erilaisia oireita: hengenahdistusta, huimauksen tunnetta, puutumista tai pistelyä, hikoilua, vapinaa tai sydämen tykytystä. Myös rintakipua tai pahoinvointia voi esiintyä. Näiden lisäksi kohtaukseen voi liittyä kuolemanpelkoa, pelkoa sekoamisesta tai epätodellista oloa. Oireet alkavat usein muutamassa minuutissa ja kestävät tavallisesti joitakin kymmeniä minuutteja.Jos paniikkikohtaukset toistuvat, voi pelko kohtausten uusiutumisesta kasvaa. Tällöin henkilö saattaa muuttaa käyttäytymistä tilanteissa, joissa hän pelkää paniikkikohtausten tulevan. Tämä voi johtaa esimerkiksi julkisten paikkojen välttelyyn.Epäily paniikkihäiriöstä voi herätä oireiden perusteella, mutta varma diagnoosin tekeminen edellyttää yleislääkärin tai psykiatrin vastaanottoa. Lääkärin perustutkimuksiin paniikkihäiriötä mietittäessä kuuluu kattava oireilun selvittely tutkittavan kanssa keskustelemalla. Jotkin elimistön sairaudet (kuten kilpirauhasen liikatoiminta tai lisämunuaisen sairaudet) saattavat aiheuttaa samankaltaista oireilua. Tällöin verikokeista voi olla hyötyä muiden vaivojen poissulkemiseksi.

Stressi tarkoittaa normaalista poikkeavaa henkistä kuormitusta, joka saa aikaan hallitsematonta ja epämiellyttävää ruumiillisen vireystilan nousua. Stressi voi olla tilapäistä tai pitkäkestoista. Tilapäinen stressi voi olla myös myönteinen ilmiö, jolla elimistö mahdollistaa suoriutumisen haastavissa tilanteissa. Erillisiin stressihäiriöihin luokitellaan äkillinen eli akuutti stressihäiriö sekä traumaperäinen stressihäiriö. Kyselytutkimuksissa itsensä stressaantuneeksi kokee noin joka viides suomalaisaikuinen.Stressin oireet ja tutkimuksetStressi voidaan kokea sekä henkisenä että ruumiillisena oireiluna. Henkisinä oireina voi esiintyä ahdistuneisuuden, jännittyneisyyden tai levottomuuden tunnetta, mielialan vaihtelua tai unihäiriöitä.  Ruumiilliset oireet ovat seurausta elimistön ylivirittyneisyydestä: mm. sydämentykyttelyä, huimauksen tunnetta, pahoinvointia tai päänsärkyä voi esiintyä.Akuutissa stressihäiriössä jokin vaikeaksi koettu tilanne tai tapahtuma laukaisee oireilun. Tällöin yllä mainitut oireet voivat kestää parista päivästä muutamaan viikkoon.Traumaperäisessä stressihäiriössä stressin oireet jatkuvat usein hieman lievempänä, mutta yli kuukauden. Lisäksi traumaperäiseen stressihäiriöön liittyy mm. ahdistavat muistikuvat, unet ja toistumiskokemukset tapahtumasta, jatkuvat ylivirittyneisyyden oireet (nukahtamisvaikeudet, ärtyneisyys, säpsähtely) sekä tapahtumaan liittyvien asioiden (kuten paikkojen tai keskustelun) välttely. Traumaperäinen stressihäiriö voi haitata vakavasti sekä sosiaalista elämää että työpaikalla selviämistä.Pitkittyneen stressin tarkempi selvittely vaatii käyntiä yleislääkärin tai psykiatrin vastaanotolla. Perustutkimuksiin kuuluu henkilön haastattelu mahdollisista stressin aiheuttajista sekä elämäntilanteesta. Traumaperäistä stressihäiriötä epäiltäessä oireita voidaan kartoittaa myös erillisten oirelomakkeiden avulla. Yleensä muita tutkimuksia ei tarvita.