Osuvimmat tulokset: Ihon rakkulat

Märkärupi tarkoittaa bakteerin aiheuttamaa ihon pinnallista tulehdusta. Sen yleisimpiä aiheuttajia ovat stafylokokki- ja streptokokkibakteerit, joita on ihon pinnalla normaalistikin. Märkäruven ne aiheuttavat päästessään ihon sisempiin osiin ihorikkojen kautta. Yleensä märkärupi sijoittuu kasvojen (erityisesti sierainten tai suupielten) alueelle. Se on yleinen lapsilla ja tarttuu erittäin helposti mm. päiväkodeissa ja kouluissa, joskus se voi tarttua myös aikuiseen. Märkäruven oireet ja toteaminen Märkärupi aiheuttaa tulehduksen tavallisimmin sierainten ja suupielten alueelle, leukaan tai laajemmin kasvojen alueelle. Märkärupea voi kuitenkin esiintyä missä päin kehoa tahansa, mm. hiusrajassa, pakaroissa ja käsissä. Märkäruven tyypillinen oire on rupimainen ihomuutos, joka voi erittää nestettä tai märkää. Ennen rupien muodostumista alueelle voi ilmaantua rakkuloita, jotka ehtivät kuitenkin yleensä puhjeta ennen kuin niitä ehditään huomata. Pientä epämukavuuden tunnetta, kipua tai kutinaa voi myös esiintyä. Yleensä ihomuutos on enimmillään noin kahden euron kolikon kokoinen, mutta märkärupi voi myös levitä laajemmaksi. Pienillä lapsilla märkärupi voi levitä ns. satelliittipesäkkeinä eri puolille vartaloa. Paikalliset imusolmukkeet voivat turvota ja aristaa. Laaja-alaisessa märkäruvessa voi esiintyä lisäksi kuumetta. Toistuvan märkäruven syynä on useimmiten sieraimiin jäänyt bakteeri, josta lapsi kaivaa sen sormella toistuvasti esiin. Jos märkärupi uusii kaulan ja hiuspohjan alueilla, on syytä muista päätäin mahdollisuus. Vastasyntyneillä märkärupi voi olla vakava infektio eli tulehdustauti. Yleensä lääkäri voi todeta märkäruven sen tyypillisen taudinkuvan ja ulkonäön perusteella, eikä erityistutkimuksia tarvita. Mikäli aiheuttajasta on epäselvyyttä tai tulehdus uusiutuu herkästi, voivat tarkemmat laboratoriokokeet (kuten bakteeriviljelynäyte tai herpesnäyte) auttaa taudin toteamisessa. Kasvojen alueen herpes-tulehdusta eli yskänrokkoa voi olla vaikea erottaa märkäruvesta. Laajassa infektiossa saattavat muutkin laboratoriokokeet olla tarpeellisia.

Palovamma tarkoittaa ihon tai syvempien kudosten vaurioitumista lämmön, säteilyn tai syövyttävien aineiden vaikutuksesta. Vaurion vakavuuteen vaikuttavat aiheuttajan voimakkuus (esim. lämpötila) sekä altistumisen kesto. Tyypillinen palovamman aiheuttaja on kuuma vesi, mutta myös mm. aurinko voi polttaa ihoa ja aiheuttaa palovamman. Lievät palovammat ovat melko yleisiä, vakavammat taas melko harvinaisia.Palovamman oireet ja tutkimuksetPalovammat on perinteisesti totuttu jakamaan syvyyden ja vakavuuden perusteella kolmeen eri asteeseen. Käytännön kannalta luokittelu pinnallisiin ja syviin palovammoihin on kuitenkin toimiva.Pinnallinen palovamma (1. asteen vammat ja suurin osa 2. asteen vammoista) aiheuttaa ihon kipua ja punoitusta. Ihon tunto on kuitenkin säilynyt, haavapinta on kostea ja se kalpenee painettaessa (ns. kapillaarireaktio). Myös rakkuloita voi esiintyä, mutta ne ilmaantuvat tavallisesti vasta usean tunnin kuluttua vammasta. Pinnallinen palovamma parantuu yleensä itsestään viikon kuluessa, eikä se jätä arpia.Syvä palovamma (syvemmät 2. asteen ja kaikki 3. asteen vammat) vaurioittaa ihon kaikkia kerroksia ja vauriot voivat ulottua myös syvempiin kerroksiin. Tällöin vamma-alueen tunto on alentunut tai kokonaan poissa. Kipua voi kuitenkin esiintyä vamma-alueen reunaosissa. Alueelle voi myös kehittyä nopeasti nesterakkuloita. Lisäksi vaurioitunut iho on usein harmaa tai tumma ja pinnaltaan kuiva. Syvien palovammojen paraneminen kestää kauan ja vaatii aina lääkärin hoitoa, usein myös ihosiirteitä.Palovamman laajuutta arvioidaan vamma-alueen osuutena koko kehon pinta-alasta: kämmen vastaa 1 %, yläraaja ja pää 9 % , alaraaja 18 % ja ylävartalo 36 % ihon kokonaispinta-alasta. Yli 10 % laajuiset palovammat sekä kaikki syvät palovammat vaativat aina erikoishoitoa.Lääkärin tutkimukset ja hoitotoimet riippuvat palovamman laajuudesta ja tilanteen vakavuudesta. Lievemmissä palovammoissa lääkäri arvioi palovamman syvyyttä ja laajuutta mm. ihotuntoa sekä verenkierron tilaa tutkimalla. Jos kyseessä on esim. onnettomuuden aiheuttama laajempi palovamma, keskittyvät lääkärin toimenpiteet elintoimintojen (kuten hengityksen) turvaamiseen.

Auringosta maahan tuleva ultraviolettisäteily (UVA- ja UVB-säteily) saa aikaan ihon ruskettumisen, mutta voi myös vahingoittaa eli polttaa ihon pinnallisia solukerroksia palovamman tyyppisesti. Nämä vauriot ovat suurilta osin korjautuvia, mutta voivat aiheuttaa myös pidempiaikaisia haittoja ja altistaa monien vuosienkin päästä ilmenevälle ihosyövälle. Herkkyys ihon palamiselle ja ruskettumiselle vaihtelee ja riippuu mm. ihon vaaleudesta. Joka kymmenes suomalainen ei saa auringonpolttamaa juuri koskaan, kun taas noin 5 % väestöstä ei rusketu juuri lainkaan ja palaa erittäin herkästi.Auringonpolttaman oireet ja tutkiminenAuringon polttama iho on yksi ihon palovammatyypeistä. Muiden palovammojen tapaan myös se voidaan luokitella pinnalliseksi tai syväksi – vaikkakin auringon aiheuttamat syvät palovammat ovat onneksi harvinaisia.Tyypillinen auringonpolttama aiheuttaa ihon punoitusta ja aristusta , joka alkaa parin tunnin sisällä auringolle altistumisesta. Pahimmillaan oireet ovat noin 12 tunnin kohdalla. Punoitus kestää tavallisesti muutaman päivän ajan, mutta joskus palanut ihoalue voi alkaa myös hilseillä 1-2 viikon kuluessa.Toisen asteen pinnallisessa palovammassa palaminen saa aikaan iholle rakkuloita. Myös turvotus on mahdollista ja vilunväristyksiä tai palaneen ihoalueen kihelmöintiä voi esiintyä. Syvissä palovammoissa vauriot ulottuvat ihokerrosten läpi ja rakkulat ovat syvempiä.Auringon polttama iho on yleensä helppo todeta omatoimisesti. Vakavammassa auringonpolttamassa käynti yleislääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla saattaa kuitenkin olla tarpeen. Lääkärin tutkimukset riippuvat mm. auringonpolttaman laajuudesta ja vakavuudesta, mutta yleensä riittää ihon tarkastaminen sekä tarvittaessa mm. ihotunnon ja verenkierron tutkiminen.