Osuvimmat tulokset: Ihon kutina

Luomi on yleisnimi laajalle joukolle erilaisia ihomuutoksia, jotka sisältävät pigmenttiä tuottavia ihosoluja (melanosyyttejä) sekä niin sanottuja neevussoluja. Luomia voi olla yhdellä henkilöllä muutamasta kappaleesta satoihin, ja niitä kehittyy vuosien varrella lisää aina 50.–60. ikävuoteen saakka. Suurin osa luomista on hyvänlaatuisia.Luomen ulkonäkö ja tutkiminenTyypillinen luomi sisältää pigmenttiä, josta se saa tavallisen, ruskean värinsä. Punaiset luomet ovat lähtöisin verisuonista. Yleensä luomi on oireeton, mutta jotkin luomet voivat kutista tai olla koholla ihosta, jolloin ne voivat ärsyyntyä tai vuotaa verta. Luomesta voi kasvaa myös ihokarvoja. Tavalliset, vaarattomatkin luomet voivat muuttaa väriään, muotoaan tai kokoaan.Vastasyntyneillä voi olla iholla (esim. nenänvarressa tai otsalla) tuliluomia, jotka ovat punaisia verisuonimuutoksia ihon pinnassa. Kyse on aina hyvänlaatuisesta, viimeistään muutamassa vuodessa häviävästä vaivasta. Itsestään häviäviä ovat myös ns. mansikkaluomet, jotka ovat aluksi vaaleita, mutta muuttuvat myöhemmin ihosta koholla oleviksi ja punaisiksi. Vaikka mansikkaluomet kasvavat ensikuukausina, ne häviävät itsestään muutaman vuoden kuluessa. Varsinkin vanhemmilla ihmisillä esiintyy ns. rasvaluomia (rasvasyylä, ”vanhuuden luomi”). Aluksi rasvaluomi on ihon värinen tai hieman ruskehtava ja aavistuksen koholla ihosta. Myöhemmin muutos tummenee ja alkaa joskus murentua reunoilta. Rasvaluomia syntyy erityisesti yläselkään ja rintakehälle, mutta myös kasvoihin ja päänahkaan. Rasvaluomi on aina hyvänlaatuinen.Mikäli luomi muuttaa muotoaan tai kasvaa kovin nopeasti, on tärkeää sulkea pois ihosyövän mahdollisuus. On kuitenkin syytä muistaa, että esim. melanooma kehittyy vain yhteen luomeen miljoonasta. Tarkemmin ihosyövistä ja melanoomasta on kerrottu erillisissä artikkeleissa (katso ihosyöpä ja melanooma). Muista ihomuutoksista on kerrottu artikkelissa ihomuutos.Epäilyttävän näköisiä luomia tai muutoksia on hyvä näyttää lääkärille tai ihotautilääkärille. Tarvittaessa epäilyttävistä muutoksista voidaan paikallispuudutuksessa ottaa koepala tai poistaa luomi kokonaan tarkempaa arviota varten. Jos lääkärin mielestä kyseessä on hyvänlaatuinen luomi, voidaan muutosta myös jäädä seuraamaan.

Märkärupi tarkoittaa bakteerin aiheuttamaa ihon pinnallista tulehdusta. Sen yleisimpiä aiheuttajia ovat stafylokokki- ja streptokokkibakteerit, joita on ihon pinnalla normaalistikin. Märkäruven ne aiheuttavat päästessään ihon sisempiin osiin ihorikkojen kautta. Yleensä märkärupi sijoittuu kasvojen (erityisesti sierainten tai suupielten) alueelle. Se on yleinen lapsilla ja tarttuu erittäin helposti mm. päiväkodeissa ja kouluissa, joskus se voi tarttua myös aikuiseen. Märkäruven oireet ja toteaminen Märkärupi aiheuttaa tulehduksen tavallisimmin sierainten ja suupielten alueelle, leukaan tai laajemmin kasvojen alueelle. Märkärupea voi kuitenkin esiintyä missä päin kehoa tahansa, mm. hiusrajassa, pakaroissa ja käsissä. Märkäruven tyypillinen oire on rupimainen ihomuutos, joka voi erittää nestettä tai märkää. Ennen rupien muodostumista alueelle voi ilmaantua rakkuloita, jotka ehtivät kuitenkin yleensä puhjeta ennen kuin niitä ehditään huomata. Pientä epämukavuuden tunnetta, kipua tai kutinaa voi myös esiintyä. Yleensä ihomuutos on enimmillään noin kahden euron kolikon kokoinen, mutta märkärupi voi myös levitä laajemmaksi. Pienillä lapsilla märkärupi voi levitä ns. satelliittipesäkkeinä eri puolille vartaloa. Paikalliset imusolmukkeet voivat turvota ja aristaa. Laaja-alaisessa märkäruvessa voi esiintyä lisäksi kuumetta. Toistuvan märkäruven syynä on useimmiten sieraimiin jäänyt bakteeri, josta lapsi kaivaa sen sormella toistuvasti esiin. Jos märkärupi uusii kaulan ja hiuspohjan alueilla, on syytä muista päätäin mahdollisuus. Vastasyntyneillä märkärupi voi olla vakava infektio eli tulehdustauti. Yleensä lääkäri voi todeta märkäruven sen tyypillisen taudinkuvan ja ulkonäön perusteella, eikä erityistutkimuksia tarvita. Mikäli aiheuttajasta on epäselvyyttä tai tulehdus uusiutuu herkästi, voivat tarkemmat laboratoriokokeet (kuten bakteeriviljelynäyte tai herpesnäyte) auttaa taudin toteamisessa. Kasvojen alueen herpes-tulehdusta eli yskänrokkoa voi olla vaikea erottaa märkäruvesta. Laajassa infektiossa saattavat muutkin laboratoriokokeet olla tarpeellisia.

Nokkosihottuma eli urtikaria tarkoittaa äkillistä, ihosta kohoavaa ja enintään vuorokauden kestävää ihottumaa. Vaivaa kutsutaan myös nokkosrokoksi, koska ihottuma muistuttaa tyypiltään nokkosten polttamia. Yleensä urtikarian aiheuttajana on jokin normaali virustulehdus, mutta myös allerginen reaktio voi aiheuttaa nokkosihottumaa. Urtikaria on yleinen vaiva: jossain vaiheessa elämäänsä sen kokee joka viides suomalainen. Nokkosihottuman eli urtikarian oireet ja tutkiminenNokkosihottuma aiheuttaa nopeasti ilmaantuvaa, ihosta hieman koholla olevaa ja kutisevaa ihottumaa. Ihottumaläiskät ovat läpimitaltaan muutamasta millimetristä yli kymmeneen senttimetriin ja ne voivat myös yhdistyä laajoiksi yhtenäisiksi alueiksi. Yleensä läiskät häviävät yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin, viimeistään kuitenkin vuorokauden kuluessa. Rakkuloita, haavaumia tai kuumetta ei nokkosihottumassa esiinny.Joskus urtikaria voi pitkittyä. Tällöin läiskät voivat olla iholla jopa kuukausia. Pitkittynyttä nokkosihottumaa voi aiheuttaa mm. autoimmuuniurtikaria ja usein pitkittyneen nokkosihottuman syy jää epäselväksi.Nokkosihottumaan eli nokkosrokkoon voi liittyä myös turvotusta (ns. angioedeemaa), joka aistitaan jonkinlaisena paikallisena poltteena tai kipuna. Sen tyypillisiä paikkoja ovat huulten tai silmäluomien alue. Angioedeemaan liittyvä turvotus laskee kuitenkin yleensä viimeistään kolmanteen päivään mennessä.Nokkosihottuma diagnosoidaan yleislääkärin, lastenlääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimukseksi riittää yleensä ihon tarkastelu, eikä muita tarkempia tutkimuksia (kuten verikokeita) yleensä tarvita nokkosihottuman toteamiseksi.Pitkittyneissä tilanteissa voi joskus tulla kyseeseen koepalan ottaminen ihottuma-alueelta sekä muutamien verikokeiden tarkastaminen.

Hyönteisten pistot ja puremat ovat yleensä hyttysten, polttiaisten, ampiaisten ja paarmojen aiheuttamia. Hyönteisten erittämät myrkkyaineet aiheuttavat joko suoran ärsytysreaktion iholla tai kyse voi olla allergisesta reaktiosta eli herkistymisestä hyönteisen erittämälle aineelle. Hyönteisten pistot ja puremat ovat erittäin yleisiä, mutta vakavista allergiaoireista kärsivät vain harvat. Hyönteisten puremat ja pistot - oireet ja tutkiminenHyönteisten pistot tai puremat aiheuttavat iholle punoittavan läiskän, jonka keskellä voi erottua pieni verenpurkauma. Läiskä voi laajentua ja muodostaa nokkosihottuman kaltaisen, kutiavan tai kivuliaan ihomuutoksen. Yleensä tällaiset muutokset lievenevät ja katoavat muutaman tunnin kuluessa.Eri hyönteiset voivat aiheuttaa toisistaan hieman poikkeavia oireita. Paarman purema aiheuttaa usein laajempia nokkosihottumaläiskiä ja turvotusta, jonka keskellä voi nähdä vetistävät pisteen. Hirvikärpäsen purema puolestaan voi aiheuttaa märkiviä, useita päiviä kestäviä ihomuutoksia. Pistiäisen (ampiainen, mehiläinen tai kimalainen) pistossa iho turpoaa ja muuttuu punoittavaksi muutaman senttimetrin alueelta. Pistoon liittyy myös melko voimakasta kipua. Pistiäisiin liittyvistä allergisista reaktioista on kerrottu omassa artikkelissa pistiäisallergia.Hyttysen pisto on luonteeltaan allerginen, vaikka se ei aiheutakaan yleensä voimakkaampia oireita. Allergisen luonteen vuoksi pistojen aiheuttamat oireet voivat olla alkukesästä voimakkaampia. Esimerkiksi silmän seudussa pisto voi aiheuttaa silmäluomen voimakkaankin turpoamisen. Elimistön tottuessa pistoihin kesän kuluessa reaktiot yleensä vaimenevat. Joillekin henkilöillä hyttysten pistot voivat aiheuttaa myös allergisen yleisreaktion eli anafylaksian. Tällöin kehittyy nopeasti yleisoireita, kuten palan tunnetta kurkkuun, hengenahdistusta tai hengityksen vinkumista (katso tarkemmin artikkeli anafylaksia).Hyönteisten pistot on yleensä helppo todeta ja hoitaa itse. Tarvittaessa hyönteisten puremien tarkempi tutkiminen tapahtuu yleislääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat ihon tutkiminen sekä tarvittaessa yleistutkimus (mm. sydämen ja keuhkojen kuuntelu). Yleensä muita tarkempia tutkimuksia ei tarvita.