Osuvimmat tulokset: Alavatsakipu

Virtsatietulehdus tarkoittaa joko virtsarakon (kystiitti) tai munuaisaltaan (pyelonefriitti) tulehdusta. Virtsatietulehduksen aiheuttaa yleensä oman ihon bakteeri: se nousee virtsaputkea pitkin joko virtsarakkoon tai ylemmäs munuaisaltaaseen saakka. Virtsatietulehduksen riski kasvaa iän mukana ja se on hyvin yleinen varsinkin naisilla: vähintään joka toinen nainen sairastaa sen ainakin kerran elämänsä aikana. Virtsatietulehduksen oireet ja tutkimukset Virtsatietulehdus ja erityisesti virtsarakon tulehdus (kystiitti) aiheuttavat yleensä hyvin tyypilliset oireet: tiheävirtsaisuus, virtsaamispakko ja kirvely virtsatessa. Myös epämääräistä alavatsakipua tai verta virtsassa voi esiintyä. Aikuisilla virtsarakon tulehdukseen ei yleensä liity kuumetta. Myöskään pelkkä virtsan poikkeava haju tai väri eivät välttämättä viittaa virtsatietulehdukseen. Vanhuksilla virtsarakon tulehduksen ainoa oire voi olla sekavuus. Virtsaputken tulehduksessa (uretriitti) kirvely virtsatessa on myös hyvin tyypillinen oire. Virtsaputkentulehdus liittyy kuitenkin yleensä sukupuolitauteihin ja on huomattavasti rakkotulehdusta harvinaisempi. Munuaisaltaan tulehduksessa (pyelonefriitti) tyypillisiä oireita ovat mm. kylki- tai selkäkipu, kuume ja yleisvoinnin lasku. Myös virtsaoireet ovat tavallisia, mutta aina niitä ei välttämättä esiinny. Iäkkäämmillä ihmisillä ainoa pyelonefriitin oire voi olla yleistilan lasku. Virtsatietulehdukset ovat pääsääntöisesti naisten vaiva. Naisilla virtsaputki on selkeästi lyhyempi kuin miehillä ja bakteerit nousevat herkemmin virtsarakkoon saakka. Miehillä virtsatietulehdus liittyy yleensä johonkin virtsateiden rakenteelliseen vikaan tai iäkkäämmillä eturauhasen hyvänlaatuiseen liikakasvuun. Tällöin virtsa ei pääse kulkemaan esteettömästi virtsaputkessa, mikä altistaa tulehduksille. Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat mm. vatsan ja selän tunnustelu sekä koputtelu virtsatietulehdusta epäiltäessä. Epäselvissä tilanteissa lääkäri tekee myös gynekologisen tutkimuksen. Virtsanäyte on virtsatietulehduksen perustutkimus. Sillä voidaan tutkia mm. tulehdusta aiheuttaneen bakteerin tyyppi ja herkkyys eri antibiooteille. Myös monet sukupuolitaudit voidaan todeta virtsanäytteellä. Munuaistason tulehdusta epäiltäessä otetaan lisäksi verikokeita (kuten tulehdusarvo eli CRP). Miehiltä tarkastetaan sukuelimet sekä tunnustellaan eturauhanen peräaukon kautta. Eturauhasen tilaa tutkitaan tarvittaessa verikokeella (PSA, prostatasepsifinen antigeeni). Mikäli selvää syytä virtsatietulehdukselle ei löydy, voi miestentauteihin perehtyneen erikoislääkärin (urologi) arviosta olla hyötyä.

Ruoka-allergia aiheutuu ihmisen puolustusjärjestelmän liian voimakkaasta ja epätarkoituksenmukaisesta reaktiosta vieraita, harmittomiakin aineita vastaan. Allergeenilla tarkoitetaan ainetta, joka laukaisee allergisen reaktion. Ruoka-allergiassa allergeeni on ruoan valkuaisaine eli proteiini. Ruoka-allergiasta kärsii Suomessa noin 2-4 % aikuisista ja 5-10 % lapsista. Yleisimpiä lasten ruoka-allergioita ovat muna-, maito- ja vilja-allergiat. Ruoka-allergian oireet ja toteaminen Lapsen ruoka-allergian oireet ovat erilaisia eri ikäisillä. Imeväisiässä yleisin oire on nokkosihottuma, joka alkaa useimmiten jo 10-15 minuutin kuluessa, mutta kuitenkin aina tunnin sisällä ruoan nauttimisesta. Nokkosihottumaan liittyy usein vatsavaivoja ja ripulia ja oireet kestävät yleensä joitakin tunteja. Myös lehahtelevaa atooppista ihottumaa ja suolioireita, kuten oksentelua, vatsakipua ja ripulia, esiintyy usein. Ihottuma ja vatsavaivat alkavat yleensä nopeasti, noin tunnin kuluessa. Joskus harvemmin oireet voivat tulla vasta vuorokauden kuluessa ruoan nauttimisesta. Hitaan oireiden alun ja allergian selvittäminen vaatii erityistutkimuksia ja sitä on vaikea erottaa muista suolistovaivoista. Alle yksivuotiaista lapsista noin 10 % reagoi johonkin ruokaan. Useimmiten ruoka-aine on kananmuna, mutta reaktiot myös maitoon ja viljoihin ovat mahdollisia. Muna-allergia alkaa kadota jo ensimmäisen ikävuoden loppupuolella, ja useimmat sietävät sitä muun ruoan joukossa jo kouluiässä. Myös maitoallergia alkaa hävitä toisen ikävuoden aikana, ja valtaosa allergiaoireita saaneista sietää maitoa jo kouluun mennessään. Vilja-allergia häviää maitoallergian tavoin useimmiten kouluikään mennessä. Jos maito- tai vilja-allergiaa on vielä 6-7-vuotiaana, se tavallisesti säilyy aikuisikään saakka. Päiväkodeissa ja kouluissa jopa 30–50 %:lla lapsista on jokin vanhempien asettama ruokavaliorajoitus, joista osa liittyy selkeään, todettuun allergiaan, mutta osa rajoituksista voi olla esimerkiksi vain vanhempien allergiaepäilyn pohjalta asetettuja. Leikki- ja kouluikäisillä yleisimmät oireet ovat huulien ja suun kutina, limakalvojen turvotus, vatsakipu ja ripuli. Vatsavaivat ja ripuli ilman muita oireita eivät yleensä johdu allergiasta, ja muun muassa ärtyvän suolen oireyhtymä voi vaikeuttaa ruoka-allergian toteamista. Etenkin pienten lasten vatsavaivat leimataan helposti allergiaksi, jolloin ruokavalio jää herkästi turhan rajoittuneeksi. Atooppisen ihottuman äkillinen pahentuminen voi viitata ruoka-allergiaan ja myös nokkosihottumaa voi esiintyä. Myös leikki- ja kouluikäisillä esiintyy sekä nopeasti että hitaasti ilmaantuvaa allergiaoireilua. Koulu- ja teini-ikäisten ruoka-allergiat kytkeytyvät usein koivun siitepölyallergiaan (ns. ristiallergia), jolloin noin joka toinen koivun siitepölylle allerginen lapsi saa suu-, nielu- ja vatsaoireita hedelmistä, juureksista ja mausteista. Allergian aiheuttama vakava, äkillinen yleisreaktio eli anafylaksia alkaa yleensä voimakkailla oireilla. Anafylaksiaan liittyviä moninaisia oireita ovat muun muassa kutina nielussa, suussa, jalkapohjissa, kämmenissä ja mahdollisesti koko keholla; punoitus tai laaja-alainen nokkosihottuma; hengenahdistus, vinkuna tai astmakohtaus; yleinen huonovointisuus tai voimakkaat vatsakivut, oksentelu ja ripulointi. Lapsi saattaa olla kylmänhikinen ja tuskainen. Lapsen sydän voi lyödä tiheään ja hänellä saattaa esiintyä huimausta tai tajunnan häiriöitä. Tällöin on kyse jo todellisesta hengenvaarasta ja lapsi on saatettava hoitoon välittömästi. Ruoka-allergiaa voidaan tutkia ihopistokokeilla, verinäytteiden avulla, kotona tehtävillä ruoka-ainekokeiluilla tai erillisillä altistuskokeilla. Ihopistokokeet ja verinäytteestä otettava IgE-vasta-ainemääritys eivät pelkästään ole kuitenkaan luotettavia allergian varmistamiseen tai poissulkemiseen. Joka toisella pikkulapsella todetaan verikokeissa lievästi koholla olevia IgE-määriä yhtä tai useampaa ruoka-ainetta kohtaan ilman selkeää yhteyttä oireisiin, mutta heistä kuitenkin vain 10 % saa oireita nautittuaan kyseistä ruokaa. IgE-vasta-ainemäärien suurentuminen onkin usein normaaliin lapsen kehitykseen kuuluva ilmiö. Raja-arvoihin vaikuttavat muun muassa tutkittava ruoka-aine sekä lapsen ikä, ja vain korkeat IgE-määrät ovat merkki ruoka-allergiasta. Pelkkä veri- tai ihopistokoe tai ruoka-aineen välttämiseen liittyvä oireiden väheneminen ei kuitenkaan ole peruste aloittaa ruokavaliorajoitusta ruoka-allergiaepäilyn vuoksi, vaan useimmiten lasten ruoka-aineallergiat todetaan välttämis-altistus-ruokavaliokokeilla. Kokeen aikana hävinnyt oireilu ilmaantuu uudelleen ruoka-aineen välttämisen loputtua. Normaalissa, avoimessa altistuksessa niin tutkittava kuin tuloksen arvioitsijakin tietävät ruoan laadun ja allergeenin määrän. Kaksoissokkoaltistuskoetta suositellaan, jos tilanne on vaikeasti tulkittava ja oireilu tulee viiveellä, kuten suolisto-oireisessa allergiaepäilyssä. Kaksoissokkoutetussa kokeessa epäiltyjä ruokia vältetään ensin 1-3 viikkoa, minkä jälkeen altistuskoe suoritetaan niin, etteivät tutkittava eikä tuloksen arvioitsija tiedä, saiko tutkittava allergeenia vai jotain muuta valmistetta. Kaksoissokkoaltistuskoe on ainoa luotettava keino ruoka-allergian toteamiseen. Erillinen, valvottu välttämis-altistuskoe on aiheellinen, jos epäillään keskeisten ruoka-aineiden (käytännössä maidon ja viljojen) allergiaa. Altistuskokeiden lisäksi ruoka-allergian toteaminen voi perustua kotona toteutettaviin kokeiluihin lääkärin, terveydenhuoltohenkilökunnan ja lapsen huoltajan tekemän yhteisen suunnitelman mukaan.

Virtsatiekivet ovat pieniä kivimäisiä virtsahapon ja virtsan sisältämän kalkin muodostamia kovettumia, jotka ilmaantuvat jonnekin virtsateiden alueelle eli munuaisiin, virtsajohtimiin, virtsarakkoon tai joskus virtsaputkeen. Vaiva aiheuttaa usein äkillisen ja kovan oireilun, mutta kiviä voidaan todeta myös sattumalöydöksenä kuvantamistutkimuksissa. Ruokavalio ja sukutausta voivat altistaa virtsatiekiville. Virtsatiekivistä kärsii jopa 5-15 % suomalaisista jossakin vaiheessa elämää. Eniten vaivaa todetaan keski-ikäisillä miehillä. Vaivasta voidaan käyttää myös nimitystä munuaiskivet tai virtsakivitauti. Virtsatiekivien oireet ja toteaminen Oireilevat virtsatiekivet aiheuttavat tyypillisesti äkillisen ja kovan kipukohtauksen, joka syntyy kun virtsaputki kuristuu siinä olevan virtsatiekiven ympärille. Kova kipu tuntuu yleensä toispuoleisesti alaselässä tai alavatsalla ja voi säteillä nivusia tai sukuelimiä kohti. Kipu voi olla aaltomaista ja paikallaan pysyminen voi olla hankalaa kovan kivun vuoksi. Kivun lisäksi voi esiintyä pahoinvointia ja oksentelua. Joskus virtsassa voi näkyä verta.  Virtsatiekivet todetaan joko ultraäänitutkimuksella tai usein nykyisin tietokonekuvauksella. Munuaisten alue voi olla arka tunnustellen tai koputellen. Perusverikokeista ja munuaisten toiminnasta kertovasta kreatiniini-arvosta (krea) voi olla virtsatiekivien selvittelyssä hyötyä.