Luomirakkula - Klinik.fi

VALITUT OIREET (2)

Luomirakkula

Päivitetty: 20.09.2018

Luomirakkula eli chalazion syntyy, kun silmäluomen talirauhanen tukkeutuu ja tulehtuu. Alkuvaiheessa tukkeuma aiheuttaa näärännäpyn eli hordeolumin, mutta tulehduksen jatkuessa tukkeuma kerää tulehdussoluja ja muuta eritettä, ja kasvaa noin herneen kokoiseksi aristamattomaksi patiksi eli luomirakkulaksi. Luomirakkula on yleisin lapsilla ja nuorilla, mutta sitä voi esiintyä kaiken ikäisillä.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Jos kyseessä on selvästi näärännäpyn paranemiseen liittyvä luomirakkula, sitä voi turvallisesti hoitaa itsehoidolla.

Suositellaan jatkotutkimusta

Mikäli itsehoito ei tuota tulosta, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Tarkemmat tutkimukset ovat tarpeen myös, mikäli edeltävää näärännäppyä ei ole todettu ja luomeen ilmaantuu kova aristamaton patti.

Luomirakkulan oireet ja tutkiminen

Luomirakkula kehittyy näärännäpyn seurauksena: aluksi näärännäppy saattaa kasvaa jopa herneen kokoiseksi, mutta pikku hiljaa äkillinen tulehdus rauhoittuu. Luomirakkulasta puhutaan, kun patti jää yli kahden viikon ajaksi luomeen ja se muuttuu aristamattomaksi ja kovaksi.

Mikäli silmäluomeen kehittyy pahkura vanhemmalla iällä, eikä sen syntymiseen liity silmäluomen punoitusta, turvotusta tai arkuutta, voi kyse joskus olla silmäluomen ihokasvaimesta. Tällöin lääkärin ottama koepala saattaa olla tarpeen muutoksen hyvänlaatuisuuden varmistamiseksi.

Yleislääkärin suorittamaan perustutkimukseen luomirakkulaa epäiltäessä kuuluu silmän ja silmäluomien tarkastelu. Joskus luomi voidaan myös kääntää. Silmälääkäri voi lisäksi tutkia silmän ja luomien tilanteen käyttämällä erityistä silmämikroskooppia.

Luomirakkulan itsehoito

Luomirakkula häviää yleensä itsekseen viimeistään muutaman kuukauden kuluessa. Paranemista voi yrittää nopeuttaa hautomalla rakkulaa esim. lämmintä vettä sisältävällä pullolla pari kertaa päivässä noin 15 minuutin ajan. Luomen reunaa voi myös painella kevyesti puhtaalla vanupuikolla.

Luomirakkulan hoito ja antibioottitipat

Jos itsehoito ei tuota tulosta, lääkäri voi kirjoittaa reseptillä paikallisia antibioottivoiteita tai antibioottitippoja, joita laitetaan luomirakkulan kohdalle useita kertoja päivässä. Joskus käytetään myös antibioottia ja kortisonia sisältäviä silmätippoja.

Jos luomirakkula vaivaa yli kolmen kuukauden ajan hoidoista huolimatta, voi silmälääkäri harkita kortisonipistosta alueelle tai muutoksen poistamista paikallispuudutuksessa. Lapsilla tämä toimenpide voidaan tehdä kevyen nukutuksen aikana.

Luomirakkulan ehkäisy

Luomen reunan pitkäaikainen tulehdus (katso silmätulehdus) sekä kuivat silmät lisäävät riskiä näärännäpyn ja sitä kautta luomirakkulan syntyyn.

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja