Osuvimmat tulokset: Tapaturma

Yleisimmin selkäkivun aiheuttajina ovat selkärangan nivelten kiputilat kuten välilevyn pullistuma, sekä selkäydinkanavan ahtautuminen. Myös selkärankareuma tai muut harvinaisemmat ja vakavammat syyt voivat olla selkäkivun taustalla. Elintavoilla on suuri merkitys selkäkivun synnyssä, sillä mm. liikunnan puute, pitkittynyt rasitus esim. istumatyössä ja tupakointi voivat altistaa selkäkivulle. Alaselkäkipu on yleisin selkäkivun tyyppi. Neljä viidestä suomalaisesta kokee selkäkipua joskus elämässään. Selkäkivun aiheuttajat ja tutkiminen Selkäkipu on yleensä oireena lyhytaikainen ja vaaraton. Äkillisesti ilman syytä tai pienen rasituksen myötä ilmaantuneet selkäkivut ovat usein lihasperäisiä ja lievittyvät itsestään muutamissa päivissä tai viikoissa. Selkärangan- ja selän lihaskudosten terveys on riippuvaista säännöllisestä liikkeestä. Liike ylläpitää hermoston kykyä kontrolloida selän lihasten symmetristä toimintaa. Pitkittyneet nikamien- ja lihasten toimintahäiriöt aiheuttavat epäsymmetristä kuormitusta kudoksiin, jolloin ne rasittuvat ja aiheuttavat kiputilan syntymisen. Ryhtimuutokset - kuten pään etukanto tai notkoselkä - ovat esimerkkejä pitkään jatkuneista toiminnallisista muutoksista selkänikamien toiminnan ja lihasryhmien välillä. Välilevyperäisessä selkäkivussa kipu on yleensä voimakasta ja siinä voi olla sähköiskumaisia piirteitä. Usein kipu myös säteilee alaraajaan (iskias), minkä lisäksi voi esiintyä puutumisen tai pistelyn tunnetta ja jopa alaraajan voimattomuutta. Oireen aiheuttaa vaurio jossakin selkärangan välilevyistä, jotka sijaitsevat luisten selkänikamien välissä. Välilevyihin alkaa jo hyvin varhain kehittyä lievää rappeumaa, jonka seurauksena tietyissä selän liikkeissä välilevyyn saattaa syntyä mikroskooppinen revähdys tai suurempi välilevyn pullistuma. Tämä aiheuttaa paikallisen ärtymys- ja tulehdusreaktion, joka painaa selästä lähteviä hermoja. Selkärankaan iän myötä tulevat kulumat voivat aiheuttaa selkäydinkanavan ahtautumista (spinaalistenoosi). Tällöin selkäkivun lisäksi oireena on yleisesti katkokävely: muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen jalat tulevat kipeiksi ja voimattomiksi tai ne puutuvat. Lyhyen tauon jälkeen kävely onnistuu taas vähän matkaa. Oireilu voi helpottaa selän eteentaivutuksessa tai etukumarassa asennossa. Selkäkipua voivat aiheuttaa myös mm. selkärankareuma, eräät tulehdukset, murtumat tai kasvaimet. Selkärankareumaan voi liittyä yöllisiä kipuja, kun taas tulehdukseen viittaavat kuume ja voipuneisuus. Tapaturman jälkeinen selkäkipu voi viitata selkänikaman murtumaan, joka vaatii usein lisäselvityksiä. Jos selkäkipuun liittyy laihtumista tai kuumeilua, voi kyseessä harvemmin olla selkärangan kasvain. Syöpä selkäkivun aiheuttajana on kuitenkin harvinainen. Selkäkivun yhteydessä ilmaantuva jalan lihasten heikkous, virtsaamiskyvyttömyys tai ulosteen pidättämisen vaikeus voivat olla merkki vakavammasta hermon puristuksesta. Tällöin on hyvä hakeutua lääkäriin heti. Lääkärin perustutkimuksiin selkäkivussa kuuluvat mm. selän liikkuvuuden tutkiminen ja selän tunnustelu. Myös alaraajojen heijasteet eli refleksit sekä lihasten voima tutkitaan. Yleensä tarkempia kuvantamistutkimuksia ei alkuvaiheessa tarvita. Selän röntgenkuva tai tarkempia verikokeita voidaan ottaa muiden syiden poissulkemista varten. Leikkausta harkittaessa tai vaivan pitkittyessä käytetään alaselän magneettikuvausta. Usein kuitenkin magneettikuva kertoo virheellisesti oireettomistakin välilevypullistumista. Joskus harvoin voi jalkojen hermoratatutkimuksesta (ENMG-tutkimus) olla hyötyä.

Palovamma tarkoittaa ihon tai syvempien kudosten vaurioitumista lämmön, säteilyn tai syövyttävien aineiden vaikutuksesta. Vaurion vakavuuteen vaikuttavat aiheuttajan voimakkuus (esim. lämpötila) sekä altistumisen kesto. Tyypillinen palovamman aiheuttaja on kuuma vesi, mutta myös mm. aurinko voi polttaa ihoa ja aiheuttaa palovamman. Lievät palovammat ovat melko yleisiä, vakavammat taas melko harvinaisia.Palovamman oireet ja tutkimuksetPalovammat on perinteisesti totuttu jakamaan syvyyden ja vakavuuden perusteella kolmeen eri asteeseen. Käytännön kannalta luokittelu pinnallisiin ja syviin palovammoihin on kuitenkin toimiva.Pinnallinen palovamma (1. asteen vammat ja suurin osa 2. asteen vammoista) aiheuttaa ihon kipua ja punoitusta. Ihon tunto on kuitenkin säilynyt, haavapinta on kostea ja se kalpenee painettaessa (ns. kapillaarireaktio). Myös rakkuloita voi esiintyä, mutta ne ilmaantuvat tavallisesti vasta usean tunnin kuluttua vammasta. Pinnallinen palovamma parantuu yleensä itsestään viikon kuluessa, eikä se jätä arpia.Syvä palovamma (syvemmät 2. asteen ja kaikki 3. asteen vammat) vaurioittaa ihon kaikkia kerroksia ja vauriot voivat ulottua myös syvempiin kerroksiin. Tällöin vamma-alueen tunto on alentunut tai kokonaan poissa. Kipua voi kuitenkin esiintyä vamma-alueen reunaosissa. Alueelle voi myös kehittyä nopeasti nesterakkuloita. Lisäksi vaurioitunut iho on usein harmaa tai tumma ja pinnaltaan kuiva. Syvien palovammojen paraneminen kestää kauan ja vaatii aina lääkärin hoitoa, usein myös ihosiirteitä.Palovamman laajuutta arvioidaan vamma-alueen osuutena koko kehon pinta-alasta: kämmen vastaa 1 %, yläraaja ja pää 9 % , alaraaja 18 % ja ylävartalo 36 % ihon kokonaispinta-alasta. Yli 10 % laajuiset palovammat sekä kaikki syvät palovammat vaativat aina erikoishoitoa.Lääkärin tutkimukset ja hoitotoimet riippuvat palovamman laajuudesta ja tilanteen vakavuudesta. Lievemmissä palovammoissa lääkäri arvioi palovamman syvyyttä ja laajuutta mm. ihotuntoa sekä verenkierron tilaa tutkimalla. Jos kyseessä on esim. onnettomuuden aiheuttama laajempi palovamma, keskittyvät lääkärin toimenpiteet elintoimintojen (kuten hengityksen) turvaamiseen.

Lihasrevähdys tarkoittaa lihaksen vammaa, jossa lihassäikeitä katkeaa. Revähdyksessä voi katketa vain pari lihassäiettä tai lihas voi revetä kokonaan. Lihasrevähdykset ovat hyvin yleisiä ja niitä esiintyy tyypillisimmin urheilulajien yhteydessä. Iso osa tavallisista revähdyksistä paranee itsekseen eikä tarvitse ammattilaisen hoitoa, mutta joskus revähdys voi aiheuttaa merkittävääkin haittaa lihakselle ja sen toiminnalle.Lihasrevähdyksen oireet ja toteaminenLihasrevähdys syntyy yleensä lihaksen käytön eli kuormituksen ja jännityksen yhteydessä. Lihasrevähdykset ilmaantuvat usein urheilusuorituksen aikana, mutta niitä voi esiintyä myös muiden aktiviteettien, kuten työtehtävien tai tapaturmien yhteydessä. Revähdyksiä esiintyy yleisimmin takareiden, pohkeen ja vatsalihasten alueella, mutta lihasrevähdys on periaatteessa mahdollinen missä lihaksessa tahansa. Revähdys aiheuttaa usein revähdysalueen äkillisen, kovan kivun. Lihasrevähdyksen jälkeisiä tyyppioireita ovat lihasaristus ja kipu lihasta jännitettäessä tai venytettäessä. Lihassäikeiden repeäminen voi aiheuttaa lihaksessa verenvuotoa, joka voi näkyä paikallisena ihopullotuksena tai laajempana ihoalueen mustelmana. Laajempi repeämä voi haitata lihaksen toimintaa, mikä näkyy lihasvoiman heikentymisenä. Joskus koko lihas voi revetä, jolloin repeämäkohdassa on havaittavissa selkeä kuoppa. Hauislihaksen repeämä on melko yleinen etenkin iäkkäämmillä henkilöillä. Lihasrevähdyksen ensioireet rauhoittuvat revähdyksen laajuudesta riippuen usein jo parin päivän kuluessa eivätkä oireet enää useinkaan estä arkipäiväisiä toimia. Laajemmissa revähdyksissä tai repeämissä oireet voivat olla voimakkaampia ja jatkua pidempään. Lihasrevähdyksen paraneminen kestää yleensä kahdesta viikosta kuuteen viikkoon.Tyypillisen lihasrevähdyksen pystyy usein toteamaan oireiden ja vamman syntytapahtuman perusteella. Lihasvoiman heikkous voi olla tunnettavissa, mutta aluksi jo pelkkä kipukin voi estää lihaksen jännittämisen. Laajempi lihasvaurio voidaan todeta tarvittaessa ultraäänitutkimuksen tai magneettikuvantamisen avulla.