Osuvimmat tulokset: Vapina

Paniikkihäiriö on ahdistuneisuushäiriön muoto, jolle on tyypillistä kohtauksittaisuus (ns. paniikkikohtaukset) sekä pelko kohtausten uusiutumisesta. Paniikkihäirin taustalla on usein monia eri tekijöitä, kuten elämän vastoinkäymisiä, stressiä tai hankalia ristiriitatilanteita. Tyypillisesti ensimmäinen kohtaus ilmenee nuoruudessa tai nuorella aikuisiällä. Paniikkihäiriöstä kärsii noin 3 000 henkilöä / 100 000 suomalaista kohti. Naiset kärsivät vaivasta noin kaksi kertaa miehiä useammin.Paniikkihäiriön oireet ja tutkiminenPaniikkihäiriö aiheuttaa kohtauksia, joiden aikana kehossa voi tuntua hyvinkin erilaisia oireita: hengenahdistusta, huimauksen tunnetta, puutumista tai pistelyä, hikoilua, vapinaa tai sydämen tykytystä. Myös rintakipua tai pahoinvointia voi esiintyä. Näiden lisäksi kohtaukseen voi liittyä kuolemanpelkoa, pelkoa sekoamisesta tai epätodellista oloa. Oireet alkavat usein muutamassa minuutissa ja kestävät tavallisesti joitakin kymmeniä minuutteja.Jos paniikkikohtaukset toistuvat, voi pelko kohtausten uusiutumisesta kasvaa. Tällöin henkilö saattaa muuttaa käyttäytymistä tilanteissa, joissa hän pelkää paniikkikohtausten tulevan. Tämä voi johtaa esimerkiksi julkisten paikkojen välttelyyn.Epäily paniikkihäiriöstä voi herätä oireiden perusteella, mutta varma diagnoosin tekeminen edellyttää yleislääkärin tai psykiatrin vastaanottoa. Lääkärin perustutkimuksiin paniikkihäiriötä mietittäessä kuuluu kattava oireilun selvittely tutkittavan kanssa keskustelemalla. Jotkin elimistön sairaudet (kuten kilpirauhasen liikatoiminta tai lisämunuaisen sairaudet) saattavat aiheuttaa samankaltaista oireilua. Tällöin verikokeista voi olla hyötyä muiden vaivojen poissulkemiseksi.

Vapina eli tremor tarkoittaa kehon jonkin osan (yleensä käsien) pientä edestakaista liikettä, joka voi ilmaantua joko levossa tai lihaksia jännitettäessä. Vapinan yleisimmät aiheuttajat ovat ns. essentiaalinen vapina sekä Parkinsonin tauti, mutta myös mm. kofeiini voi aiheuttaa hyvänlaatuista ja ”normaalia” vapinaa. Kyse on melko tavallisesta ja yleensä vaarattomasta oireesta: jonkinasteisesta vapinasta kärsii arvioiden mukaan jopa 10 000 keski-ikäistä / 100 000 suomalaista kohti.Vapinan aiheuttajat ja tutkiminenVapina on yleinen ja normaali ilmiö mm. väsyneenä, hermostuneena tai esimerkiksi kovan rasituksen jälkeen. Tällöin vapina voi ilmaantua esimerkiksi käden ollessa tietyssä asennossa (ns. asentovapina).Liikevapina tarkoittaa vapinaa, joka ilmaantuu lihaksia jännitettäessä, kuten kirjoitettaessa tai kahvikuppia kohotettaessa. Levossa vapinaa ei tällöin esiinny. Yleisin liikevapinan aiheuttaja on ns. essentiaalinen vapina. Se on perinnöllinen vaiva, joka aiheuttaa tavallisimmin käsien tai pään liikevapinaa, ja jossa oireilu pahenee jännitettäessä tai tarkkuutta vaativissa tehtävissä. Mikäli vapinaa yrittää lopettaa tai siihen kiinnittää huomiota, oire tyypillisesti pahenee. Alkoholi taas pienissä määrin nautittuna helpottaa oiretta väliaikaisesti. Essentiaalisesta vapinasta kärsii jopa 5 prosenttia keski-ikäisistä jossakin muodossa. Useimmilla vaiva on lievä eikä aiheuta suurempia ongelmia, mutta joillakin vapina voi haitata elämää paljonkin.Lepovapina tarkoittaa melko hidasta vapinaa lihasten ollessa levossa. Liikkeessä vapinaa ei tällöin esiinny. Tyypillistä lepovapinalle on, että oireen saa loppumaan kiinnittämällä siihen huomiota. Lepovapinakin esiintyy useimmiten käsissä, mutta voi ilmaantua myös esim. jalkoihin. Jotkin lääkkeet (mm. psykoosilääkkeet eli neuroleptit) voivat aiheuttaa lepovapinaa, mutta tärkein lepovapinan syy on Parkinsonin tauti. Tällöin esiintyy tyypillisesti ns. pillerinpyöritysvapinaa: etusormi sekä peukalo vapisevat ja käsivarsi tekee pientä edestakaista liikettä samanaikaisesti. Parkinsonin tautiin liittyy lepovapinan lisäksi myös lihasten jäykkyyttä sekä liikkeiden selkeää hidastumista. Oireilu etenee hitaasti kuukausien tai vuosien kuluessa.Vapinaa tai lihasten nykäisyjä voi esiintyä myös esim. kilpirauhasen liikatoiminnassa tai harvinaisemmissa hermostollisissa sairauksissa.Vapina on helppo todeta itsenäisesti, mutta sen tarkemman syyn tutkiminen vaatii käyntiä yleislääkärin tai neurologin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimuksiin kuuluu hermoston tilan tutkiminen mm. erilaisilla osoitus- ja tasapainotesteillä sekä lihasvoimia ja lihasheijasteita tutkimalla. Tarkempia kuvantamis- tai laboratoriotutkimuksia ei yleensä tarvita.