Polio - Klinik.fi

VALITUT OIREET (0)

Polio

Päivitetty: 04.03.2020

Polio eli poliomyeliitti on enteroviruksiin kuuluvan polioviruksen aiheuttama infektio eli tulehdustila. Virus tarttuu pisaroiden tai hengitystie-eritteiden välityksellä ja kulkeutuu ruoansulatuskanavaan, jossa se lisääntyy viikkojen ajan. Keskushermostoon levitessään virus aiheuttaa pysyviä oireita. Tartunnan saanut oireeton henkilö voi kuitenkin erittää virusta ja siten levittää tautia eteenpäin. Polioinfektio on saatu karsittua Suomesta rokotuksen ja kansallisen rokotusohjelman myötä. Poliota esiintyy kuitenkin vielä maailmanlaajuisesti. 

MILLOIN HOITOON?

Kiireellinen

Jo epäily poliosta on aina aihe hakeutua päivystyksellisesti lääkärin arvioon. 

Polion oireet ja tutkiminen

Polion tyypillisiä oireita ovat kuume, väsymys, ruokahaluttomuus sekä niskan tai selän jäykkyys ja käsien tai jalkojen kivut. Jos virus leviää keskushermostoon, se vaurioittaa lihasten toiminnasta vastaavia hermosoluja ja johtaa näiden lihasten halvaantumiseen ja surkastumiseen. Vakavimmillaan polioinfektio johtaa menehtymiseen hengityslihasten halvaantumisen seurauksena. 

Polioinfektio on saatu karsittua Suomesta rokotusten myötä. Nykyään poliorokotteet annetaan niin sanotun viitosrokotteen (PDT-IPV-Hib) osana, joka kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan. Koska poliota esiintyy kuitenkin vielä maailmanlaajuisesti, erityisesti matkustavien henkilöiden tulee pitää huoli tehosterokotteiden ottamisesta ajallaan. Maahanmuuttajaperheiden lapset sekä lapset, jotka eivät ole saaneet viitosrokotetta, ovat riskissä sairastua polioon, ja heillä polion mahdollisuus täytyy pitää aina mielessä.

Polio todetaan ulostenäytteestä tehtävällä virusviljelyllä. Tarvittaessa verinäytteestä voidaan tehdä viruksen vasta-ainemääritys.

Polion itsehoito

Polioon ei ole olemassa itsenäistä hoitoa, vaan polioepäilyissä tulee aina hakeutua lääkärin arvioon päivystyksellisesti.

Polion asiantuntijahoito

Polioon ei ole parantavaa tai oireita lievittävää lääkettä, vaan sen hoito on oireenmukaista. Hengityskonehoito voi tulla kyseeseen, mikäli hengityslihakset halvaantuvat.

Polion ennaltaehkäisy

Polion torjunnassa tärkeintä on hyvä rokotuskattavuus. Suomen kansallisessa rokotusohjelmassa poliorokote kuuluu niin sanottuun viitosrokotteeseen (DTaP-IPV.Hib), joka annetaan 3, 5 ja 12 kuukauden ikäisille. Rokotukset annetaan yleensä lastenneuvolan käyntien yhteydessä. Tehosterokotteet annetaan neljän ja 14-15 vuoden iässä sekä armeijassa.