Lapsen virtsatietulehdus

Lapsen virtsatietulehdus tarkoittaa bakteerin aiheuttamaa virtsateiden infektiota eli tulehdusta. Se kehittyy, kun virtsaputken ja peräaukon välisellä alueella elävät bakteerit pääsevät nousemaan virtsaputkea pitkin virtsarakkoon tai sitä ylempiin virtsateihin. Tulehdus voi olla äkillinen tai toistuva. Yleisin tulehduksen aiheuttaja on Escerichia coli -bakteeri. Alle yksivuotiailla lapsilla virtsatieinfektiota esiintyy tytöillä ja pojilla yhtä paljon. Leikki- ja kouluiässä virtsatieinfektiot ovat lähinnä tyttöjen vaiva.

Lapsen virtsatietulehduksen oireet ja tutkiminen

Virtsatietulehdus voi aiheuttaa hyvin monenlaisia oireita imeväisille. Lähes mitkä tahansa infektion oireet, kuten oksentelu, kärttyisyys tai ruokahaluttomuus, voivat liittyä virtsatieinfektioon. Pelkkä kuume ilman selviä paikallisia tai hengitysteihin liittyviä oireita on riittävä syy epäillä virtsatietulehdusta, erityisesti jos imevälisellä esiintyy käsittelyarkuutta tai hän on muuten huonokuntoinen. Vanhemmilla lapsilla virtsatieinfektion oireita voivat olla tihentynyt virtsaamistarve, uudelleen alkanut kastelu, virtsaumpi (virtsaaminen ei onnistu), kirvely virtsatessa tai virtsaamisen jälkeinen vatsakipu. Toisin kuin usein luullaan, pahanhajuinen virtsa viittaa huonosti virtsatieinfektioon.

Alavirtsateiden tulehdus eli kystiitti tarkoittaa virtsaputken ja virtsarakon tulehdusta, kun taas ylävirtsatietulehduksessa eli pyelonefriitissä bakteeri saa aikaan tulehduksen ylempänä virtsanjohtimissa, lantion alueella tai munuaisissa. Eschericihia colin lisäksi harvinaisempia tulehduksen aiheuttajia ovat muun muassa klebsiella, enterokokit, pseudomonas ja proteus. Näitä bakteereja voi ilmetä erityisesti lapsilla, joilla on jokin rakennevika tai pitkittynyt tai toistuva virtsatieinfektio.

Lapsen virtsatietulehduksen toteaminen perustuu aina virtsanäytteeseen. Lapsen ensimmäinen virtsatieinfektio on todettava eli diagnosoitava huolella, koska liian herkästi todettu virtsatietulehdus voi johtaa aiheettomiin jatkotutkimuksiin ja seurantaan. Useimmiten virheellisesti todetun virtsatietulehduksen taustalla on väärä virtsan näytteenottotekniikka, jolloin virtsaan sekoittuu normaaleita ihon bakteereita.

Infektion toteamiseksi virtsanäytteestä otetaan liuskatestin lisäksi bakteeriviljely, koska pelkät pikatestit eivät ole luotettavia. Imeväisten näytteiden ottamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Imeväisillä virtsaa kerätään erityisellä näytetyynyllä tai pussilla. Jos pikakokeen tulos viittaa virtsatieinfektioon, vaippaikäisiltä otetaan yleensä vähintään toinen näyte tai tehdään rakkopisto häpyluun yläpuolelta alavatsalta mahdollisimman luotettavan näytteen saamiseksi ja diagnoosin varmistamiseksi. Näillä toimilla pyritään todentamaan tulehdus, jotta vältyttäisiin turhilta diagnooseilta. Rakkopistonäytteessä pienikin bakteerikasvu viittaa tulehdukseen. Pistonäytteiden jälkeen luotettavin näytemuoto on puhtaasti laskettu keskivirtsanäyte (PLV). Pottaikäisiltä lapsilta keskivirtsanäytettä vastaava näyte saadaan sijoittamalla potan etuosaan näytteenottokuppi, jolloin näytekuppi täyttyy vasta hetken pissaamisen jälkeen. Isoilla lapsilla keskivirtsanäytteen ottaminen onnistuu samalla tavalla kuin aikuisilla. Seurantavirtsanäytteet ovat aiheellisia vain, jos lapsella on todettu jokin virtsateiden toiminnallinen tai rakenteellinen poikkeavuus.

Lapsen virtsatietulehduksen itsehoito

Lapsen virtsatietulehdusta ei voi hoitaa kotona itsehoidolla, vaan hoito vaatii aina terveydenhuollon asiantuntijan tilannearvion.

Lapsen virtsatietulehduksen asiantuntijahoito

Oireisen lapsen virtsatietulehdus hoidetaan, kun diagnoosin varmistamiseen vaaditut viljelynäytteet (joko yksi rakkopistosnäyte tai kaksi puhtaasti laskettua näytettä) on otettu. Virtsatieinfektio hoidetaan antibiooteilla suun kautta tai suoraan suoneen annettuna. Hoito voidaan aloittaa ennen bakteeriviljelyvastauksien valmistumista, ja tällöin antibiootti valitaan niin, että se tehoaa tavallisimpaan aiheuttajaan eli E. coliin. Muun muassa leikki- ja kouluikäisten lasten ylävirtsatietulehdukset voivat vaatia suoneen annettavaa antibioottia, mutta joskus munuaistasonkin infektioita voidaan hoitaa myös suun kautta annettavilla antibiooteilla. Suonensisäinen antibioottihoito annetaan sairaalassa.

Lapsen virtsatieinfektion hoidon pituus vaihtelee lapsen iän, infektion vakavuuden ja aiheuttajabakteerin mukaan. Imeväisten antibioottihoidon kesto on 10 vuorokautta. Isompien lasten rakkotason infektioita hoidetaan yleensä vähintään 5 vuorokautta, jotta vältettäisiin nopeasti uusiutuvat tulehdukset.

Kaikille kuumeisen virtsatieinfektion sairastaneille ja alle 2-vuotiaille lapsille, joilla on bakteeriviljelyllä varmistettu virtsatieinfektio tehdään yleensä munuaisten kaiku- eli ultraäänitutkimus rakenteellisten syiden poissulkemiseksi. Lastenlääkäri voi päättää jatkotutkimuksista, estohoidosta ja seurannasta, jos lapsi sairastaa toistuvia virtsatieinfektioita tai jos ultraäänitutkimuksessa löytyy jotakin poikkeavaa. Tulehdusten uusiutuminen on tavallisinta lapsilla, joilla on rakkotason infektioita ilman rakennepoikkeavuuksia. Jos kaikututkimuksen tulos on normaali, säännölliselle seurannalle ei ole tarvetta.

Lapsen virtsatietulehduksen ehkäisy

Virtsatieinfektio ei tartu ihmisestä toiseen. Säännöllinen päivittäinen karpalomehun juominen näyttäisi estävän virtsatieinfektioiden uusiutumista. Virtsatieinfektion sairastaneen lapsen ummetus tulisi todeta ja hoitaa, koska vaikea-asteinen ummetus lisää riskiä virtsatietulehduksille. Tyttölapsilla oikeasuuntainen, edestä taakse suuntautuva pyyhkiminen vessakäyntien yhteydessä on tärkeää, jotta peräaukon bakteerit eivät siirry pyyhkimisen seurauksena virtsaputken suulle. Estolääkitys voi tulla kyseeseen lastenlääkärin arvion perusteella, jos lapsella on toistuvia virtsatieinfektioita (yli kolme infektiota puolen vuoden aikana) tai ultraäänitutkimuksessa nähdään esimerkiksi jokin munuaisten rakennepoikkeavuus.