Kihomato eli Enterobius vermicularis kuuluu sukkulamatoihin. Se on alle 13 mm pitkä ja vajaan 1 mm:n levyinen valkea mato, joka elää ihmisen paksusuolessa. Se tarttuu suoraan ihmisestä toiseen käsikontaktien ja edelleen suun kautta. Noin 10 % maailman ihmisistä kantaa kihomatoa suolessaan, mutta suurin osa heistä on oireettomia. Suomessa kihomato on yleisin matotautien aiheuttaja. Kihomatoja todetaan yleisimmin 4–15-vuotiailla lapsilla, mutta tartunnan voi saada myös aikuinen. Kihomatojen yleisyyden on todettu olevan 5–10 % alle kouluikäisistä helsinkiläislapsista, päivähoitolapsista jopa 15 %. Alle kaksivuotiailla lapsilla kihomato on sen sijaan harvinaisempi.
MILLOIN HOITOON?
Itsehoidollinen
Kihomatoja ja vaivan aiheuttamia oireita voi hoitaa itsenäisesti kotioloissakin.
Suositellaan jatkotutkimusta
Kihomadon ja oireiden vuoksi on syytä hakeutua lääkäriin, jos oireilu jatkuu itsehoidosta huolimatta.
Kihomadon oireet ja tutkiminen
Suurin osa matoja kantavista henkilöistä on oireettomia, koska heillä kihomatomäärä on niin vähäinen. Kun matoja on runsaasti, oireena on ilta- ja yöpainotteinen kutina yleensä peräaukon ja välilihan (lantionpohjan alue peräaukon ja sukuelinten välissä) alueella. Tytöillä kutinaa voi esiintyä myös ulkosynnyttimien alueella. Kutina voi häiritä unta. Joskus lapsen ainoa oire voi olla ilta- tai iltayöpainotteinen vatsakipu. Oireet johtuvat naarasmatojen yöllisestä siirtymisestä paksusuolesta peräaukon seutuun munimaan.
Kihomatoa tavataan vain ihmisissä. Se aiheuttaa Suomessa pieniä, hankalia epidemioita perheissä, päivähoidossa, koulun alaluokilla ja jopa iäkkäiden hoivalaitoksissa. Kihomato ei kuitenkaan aiheuta muita sairauksia eikä se ole vaarallinen. Kihomato tarttuu suun kautta munia nieltäessä. Munat säilyvät ympäristössä useita päiviä tartuntakykyisinä. Munan nielemisestä oireisiin kuluu 1–2 kk, ja kihomato elää suolessa noin kuukauden. Kihomatotaudista kärsivä tartuttaa itsensä herkästi yhä uudelleen kutisevaa peräaukon seutua raavittaessa, jolloin matojen munia joutuu käsistä uudelleen suuhun ja suolistoon.
Pieniä kihomadon munia ei voi ihmissilmällä nähdä. Itse kihomatoja voidaan todeta kotioloissakin tutkimalla peräaukon seutua yöaikaan. Selkeästi liikkuvan, 8–13 millimetrin mittaisen kihomadon havaitseminen peräaukon seudussa riittää taudin toteamiseen. Tarvittaessa lääkäri voi määrätä otettavaksi kihomatonäytteen, joka otetaan ensisijaisesti kotona tikkunäytteellä lääkärin tai hoitajan ohjeiden mukaan. Kihomadon munia ei etsitä ulostenäytteistä. Peräaukon taputtelua liimapuoli alaspäin käännetyllä teipillä matojen ja munien pyydystämiseksi ei suositella.
Kihomadon itsehoito
Kihomatoon on saatavilla apteekista ilman reseptiä pyrviininimistä lääkettä. Hoito uusitaan aina 2 viikon kuluttua, jotta kierre saadaan katkaistuksi. Koko perhe kannattaa hoitaa samanaikaisesti, mukaan lukien oireettomat henkilöt, jotta mahdolliset oireettomat kihomadon kantajat saadaan puhdistettua. Mikäli esimerkiksi päivähoitopaikassa, koululuokassa tai vuodeosastolla on useita kihomadosta kärsiviä, kannattaa koko ryhmä hoitaa, koska lääkkeellä ei ole merkittäviä haittavaikutuksia. Päiväkodista ei tarvitse olla pois kihomatojen vuoksi.
Seuraavana päivänä lääkkeen ottamisesta on hyvä imuroida tai tuulettaa vuodevaatteet ja vaihtaa ja pestä lakanat ja pyyhkeet. WC:n ja muiden huonetilojen siivoamiseen riittää tavallinen viikkosiivous. Jälkikontrollia ei tarvita, jos oireet häviävät. Kihomadon ilmaantuminen perheeseen ei ole merkki lapsen huonosta hoidosta tai hygieniasta. Kihomato uusii herkästi, koska se on yleinen vaiva päiväkoti-ikäisillä lapsilla. Jos lapsella todetaan kihomato, tulee siitä ilmoittaa hoitopaikkaan tai kouluun, jotta mahdollinen epidemia ja laajemmat tartunnat havaitaan ja saadaan hoidettua.
Kihomadon asiantuntijahoito
Jos itsehoitovalmiste pyrviini ei poista kihomatoja, voi lääkäri kirjoittaa reseptillä matolääkkeistä mebendatsolia tai albendatsolia. Molemmat otetaan kahden viikon välein, samalla tavalla kuin pyrviini.
Kihomadon ehkäisy
Käsi- ja WC-hygieniaa tehostetaan ja lapsia muistutetaan käsipesun tärkeydestä aina WC:ssä käynnin jälkeen sekä ennen aterioita. Lasten kynnet on syytä pitää lyhyinä ja välttää samassa sängyssä nukkumista tartunnan saaneen kanssa. Kihomato-ongelmaan usein liittyvää ylimääräistä siivoamista kannattaa välttää, koska toistuvatkaan kihomatotapaukset eivät liity vähäiseen siivoukseen eikä vaiva ole vaarallinen, vaikkakin se on epämiellyttävä.