Ientulehdus - Klinik.fi

VALITUT OIREET (4)

Ientulehdus

Päivitetty: 20.09.2018

Ientulehdus eli gingiviitti aiheuttaa ikenien turpoamista, punoittamista ja verenvuotoa. Ientulehduksen yleisin aiheuttaja on hammasplakin eli bakteeripeitteen keräytyminen hampaan pinnalle. Raskauden aikana voi ilmaantua ns. raskausientulehdusta, jonka aiheuttavat raskaudenaikaiset hormonimuutokset. Ientulehdus on hyvin yleinen vaiva: siitä kärsii jossain muodossa kolme neljästä suomalaisesta.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Lievää ientulehdusta voi turvallisesti hoitaa itsehoidolla noin viikon ajan.

Suositellaan jatkotutkimusta

Jos oireilu ei hyvästä hampaiden huollosta huolimatta lopu viikon kuluessa, on hyvä kääntyä hammaslääkärin puoleen.

Ientulehduksen oireet ja tutkiminen

Ientulehduksen tyypillisiä oireita ovat ienkudoksen turpoaminen ja punoittaminen sekä verenvuoto ikenistä. Usein verenvuoto ilmaantuu hampaita harjatessa.

Ientulehduksen toteaminen perustuu hammaslääkärin suorittamaan hampaiden ja ikenien tarkastukseen.

Ientulehduksen itsehoito

Ientulehdusta voidaan hoitaa itsenäisesti hyvällä hampaiden harjauksella ja hammasvälien puhdistuksella. Oireiden tulisi lähteä lievittymään viikon kuluessa.

Ientulehduksen asiantuntijahoito

Jos itsehoito ei tuota tulosta viikon sisällä, voidaan esimerkiksi klooriheksidiinihuuhteluilla helpottaa tilannetta. Hammashoitohenkilöstö osaa myös opastaa oikeaoppiseen hampaiden huoltoon sekä neuvoa hoitovälineiden hankinnassa.

Jos ienärsytyksen taustalla on esimerkiksi hammaskivi tai viallinen paikka hampaassa, hammaslääkäri voi korjata tällaiset ärsytyskohdat.

Ientulehduksen ehkäisy

Säännöllinen hampaiden harjaus ja hammasvälien kunnollinen puhdistaminen ehkäisevät – samoin kuin hoitavat – ientulehdusta. Hammaslääkäri tai suuhygienisti voi neuvoa puhdistamiseen liittyvissä seikoissa mm. opettamalla oikean harjaustekniikan tai auttamalla valitsemaan sopivat välineet hammasvälien puhdistamiseen.

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja