ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (engl. Attention deficit/hyperactivity disorder) on lapsuudessa alkanut tarkkaavuuden, yliaktiivisuuden ja/tai impulsiivisuuden häiriö, jota esiintyy noin 5-10 prosentilla lapsista ja nuorista. Noin 40-60 prosentilla potilaista oireilu jatkuu myös aikuisikään.
MILLOIN HOITOON?
Suositellaan jatkotutkimusta
Jos lapsen kohdalla herää epäily ADHD:sta, on asia hyvä ottaa puheeksi esimerkiksi lastenneuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Jos aikuisen kohdalla herää epäily ADHD:sta, on hyvä kerätä tietoa omasta lapsuudesta ja nuoruudesta, ja olla sitten yhteydessä perusterveydenhuoltoon tai suoraan neurologian tai psykiatrian erikoislääkäriin.
ADHD:n oireet ja tutkiminen
Lapsilla ja nuorilla ADHD:n keskeisiä oireita ovat tarkkaavuuden ongelmat, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. Tarkkaavuuden pulmiin kuuluvat mm. puheen kuuntelun vaikeus, häiriöherkkyys, ongelmat koulutehtävien suorittamisessa tai keskittymisvaikeudet. Yliaktiivisuuden merkkejä ovat mm. levoton raajojen liikuttelu, tilanteeseen sopimaton juoksentelu tai kiemurtelu paikallaan. Impulsiivisuuteen puolestaan viittaavat esim. oman vuoron odottamisen vaikeus, toisen henkilön keskeyttäminen tai kysymyksiin vastaaminen ennen aikojaan. Oireilun on täytynyt kestää yli kuusi kuukautta, eivätkä ajankohtaiset tai olosuhteista riippuvat asiat saa olla vaikuttamassa oireiluun. Joskus ADHD:n voi liittyä myös muita psykiatrisia ongelmia tai sairauksia, kuten käytöshäiriöitä, ahdistusoireita tai masennusta.
Aikuisilla ADHD ilmenee usein vaikeutena opiskella ja keskittyä tarkkavaisuutta vaativiin tehtäviin, unohteluna, levottomuutena ja vaikeutena saada tehtävät suoritetuksi loppuun. Myös aikuisilla häiriöön liittyy usein muita ongelmia, kuten masennustiloja ja ahdistuneisuushäiriöitä sekä alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä.
Jotta ADHD-diagnoosi voidaan asettaa, on oireilu täytynyt alkaa jo ennen seitsemättä ikävuotta ja oireilun tulee näkyä sekä työpaikalla/koulussa/päiväkodissa että kotona.Yleisimmin ADHD-diagnoosin asettaa lasten kohdalla asiaan perehtynyt yleis- tai koululääkäri, lastenneurologi tai lastenpsykiatri – aikuisten kohdalla psykiatri tai neurologi.
ADHD:n toteaminen perustuu erilaisiin oirekyselyihin ja kokonaistilanteen kartoitukseen. Joskus käytetään myös psykologin tai neuropsykologin tutkimuksia. Verikokeilla tai kuvantamistutkimuksilla ei ole merkittävää roolia häiriön toteamisessa.
ADHD:n itsehoito
Lasten ja nuorten kohdalla aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön itsehoidolla on aivan keskeinen merkitys. Usein taudin toteaminen helpottaa suhtautumista asiaan ja hoitoakin, kun oireilulle löydetään selkeä syy. On tärkeää ymmärtää, että ADHD johtuu keskushermoston erilaisesta toimintatavasta eikä lapsi tai nuori aiheuta ongelmia tahallaan. Iän myötä oman käyttäytymisen hallintakeinot myös kehittyvät ja ADHD:n oireita voi oppia hallitsemaan paremmin.
Yllättävät tapahtumat, hälinä tai häiritsevät tekijät kotona (kuten televisio tai taustamusiikki) voivat vaikeuttaa keskittymistä. Tämän vuoksi perheen sisäiset rutiinit ja rauhallisuus tukevat hoitoa. Tärkeää on keskittyä arjen sujumisen helpottamiseen. Selkeät rajat ovat usein tarpeen, ja sovittujen tavoitteiden saavuttamisesta voi hyvin antaa pieniä palkkioita.
Päiväkodin tai koulun henkilökunnan on hyvä tietää aktiivisuuden ja tarkkaavuuden ongelmista. Tällöin ADHD:n oireet osataan ottaa opetuksessa huomioon ja mahdollistaa esim. opiskelu pienemmässä ryhmässä.
ADHD:n asiantuntijahoito, terapia ja lääkitys
Lasten kohdalla hoitoon osallistuvat niin vanhemmat, opettajat, terapeutit kuin lääkärikin. Perheen sisällä rutiinit ja rauhallisuus tukevat hoitoa. Kasvatuksellisiin haasteisiin apua saa mm. perheneuvolasta.
Erilaisia kuntoutuksen muotoja on useita: mm. neuropsykologista kuntoutusta, toimintaterapiaa tai musiikkiterapiaa käytetään. Lääkehoidon, kuten metyylifenidaatin, käyttö on lisääntynyt viime vuosina myös lasten ADHD:n hoidossa. Monen kohdalla lääkitys helpottaakin oireilua selvästi. Annostukset sekä lääkityksen teho ovat kuitenkin yksilöllisiä.
ADHD:sta kärsivät aikuiset voivat hyötyä pelkästään siitä, että oireiden tausta ymmärretään oikein, ja että aktiivisuuden ja tarkkaavuuden ongelmat voidaan huomioida työtehtävien järjestelyssä ja suunnittelussa. Myös aikuisilla käytetään lääkehoitoja, kuten metyylifenidaattia. Onnistunut lääkehoito lisää ADHD:sta kärsivän aikuisten kykyä hyötyä myös käytöshallintaan tähtäävistä käyttäytymis- ja psykoterapioista.