Osuvimmat tulokset: Selkäkipu

Yleisimmin selkäkivun aiheuttajina ovat selkärangan nivelten kiputilat kuten välilevyn pullistuma, sekä selkäydinkanavan ahtautuminen. Myös selkärankareuma tai muut harvinaisemmat ja vakavammat syyt voivat olla selkäkivun taustalla. Elintavoilla on suuri merkitys selkäkivun synnyssä, sillä mm. liikunnan puute, pitkittynyt rasitus esim. istumatyössä ja tupakointi voivat altistaa selkäkivulle. Alaselkäkipu on yleisin selkäkivun tyyppi. Neljä viidestä suomalaisesta kokee selkäkipua joskus elämässään. Selkäkivun aiheuttajat ja tutkiminen Selkäkipu on yleensä oireena lyhytaikainen ja vaaraton. Äkillisesti ilman syytä tai pienen rasituksen myötä ilmaantuneet selkäkivut ovat usein lihasperäisiä ja lievittyvät itsestään muutamissa päivissä tai viikoissa. Selkärangan- ja selän lihaskudosten terveys on riippuvaista säännöllisestä liikkeestä. Liike ylläpitää hermoston kykyä kontrolloida selän lihasten symmetristä toimintaa. Pitkittyneet nikamien- ja lihasten toimintahäiriöt aiheuttavat epäsymmetristä kuormitusta kudoksiin, jolloin ne rasittuvat ja aiheuttavat kiputilan syntymisen. Ryhtimuutokset - kuten pään etukanto tai notkoselkä - ovat esimerkkejä pitkään jatkuneista toiminnallisista muutoksista selkänikamien toiminnan ja lihasryhmien välillä. Välilevyperäisessä selkäkivussa kipu on yleensä voimakasta ja siinä voi olla sähköiskumaisia piirteitä. Usein kipu myös säteilee alaraajaan (iskias), minkä lisäksi voi esiintyä puutumisen tai pistelyn tunnetta ja jopa alaraajan voimattomuutta. Oireen aiheuttaa vaurio jossakin selkärangan välilevyistä, jotka sijaitsevat luisten selkänikamien välissä. Välilevyihin alkaa jo hyvin varhain kehittyä lievää rappeumaa, jonka seurauksena tietyissä selän liikkeissä välilevyyn saattaa syntyä mikroskooppinen revähdys tai suurempi välilevyn pullistuma. Tämä aiheuttaa paikallisen ärtymys- ja tulehdusreaktion, joka painaa selästä lähteviä hermoja. Selkärankaan iän myötä tulevat kulumat voivat aiheuttaa selkäydinkanavan ahtautumista (spinaalistenoosi). Tällöin selkäkivun lisäksi oireena on yleisesti katkokävely: muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen jalat tulevat kipeiksi ja voimattomiksi tai ne puutuvat. Lyhyen tauon jälkeen kävely onnistuu taas vähän matkaa. Oireilu voi helpottaa selän eteentaivutuksessa tai etukumarassa asennossa. Selkäkipua voivat aiheuttaa myös mm. selkärankareuma, eräät tulehdukset, murtumat tai kasvaimet. Selkärankareumaan voi liittyä yöllisiä kipuja, kun taas tulehdukseen viittaavat kuume ja voipuneisuus. Tapaturman jälkeinen selkäkipu voi viitata selkänikaman murtumaan, joka vaatii usein lisäselvityksiä. Jos selkäkipuun liittyy laihtumista tai kuumeilua, voi kyseessä harvemmin olla selkärangan kasvain. Syöpä selkäkivun aiheuttajana on kuitenkin harvinainen. Selkäkivun yhteydessä ilmaantuva jalan lihasten heikkous, virtsaamiskyvyttömyys tai ulosteen pidättämisen vaikeus voivat olla merkki vakavammasta hermon puristuksesta. Tällöin on hyvä hakeutua lääkäriin heti. Lääkärin perustutkimuksiin selkäkivussa kuuluvat mm. selän liikkuvuuden tutkiminen ja selän tunnustelu. Myös alaraajojen heijasteet eli refleksit sekä lihasten voima tutkitaan. Yleensä tarkempia kuvantamistutkimuksia ei alkuvaiheessa tarvita. Selän röntgenkuva tai tarkempia verikokeita voidaan ottaa muiden syiden poissulkemista varten. Leikkausta harkittaessa tai vaivan pitkittyessä käytetään alaselän magneettikuvausta. Usein kuitenkin magneettikuva kertoo virheellisesti oireettomistakin välilevypullistumista. Joskus harvoin voi jalkojen hermoratatutkimuksesta (ENMG-tutkimus) olla hyötyä.

Virtsatietulehdus tarkoittaa joko virtsarakon (kystiitti) tai munuaisaltaan (pyelonefriitti) tulehdusta. Virtsatietulehduksen aiheuttaa yleensä oman ihon bakteeri: se nousee virtsaputkea pitkin joko virtsarakkoon tai ylemmäs munuaisaltaaseen saakka. Virtsatietulehduksen riski kasvaa iän mukana ja se on hyvin yleinen varsinkin naisilla: vähintään joka toinen nainen sairastaa sen ainakin kerran elämänsä aikana. Virtsatietulehduksen oireet ja tutkimukset Virtsatietulehdus ja erityisesti virtsarakon tulehdus (kystiitti) aiheuttavat yleensä hyvin tyypilliset oireet: tiheävirtsaisuus, virtsaamispakko ja kirvely virtsatessa. Myös epämääräistä alavatsakipua tai verta virtsassa voi esiintyä. Aikuisilla virtsarakon tulehdukseen ei yleensä liity kuumetta. Myöskään pelkkä virtsan poikkeava haju tai väri eivät välttämättä viittaa virtsatietulehdukseen. Vanhuksilla virtsarakon tulehduksen ainoa oire voi olla sekavuus. Virtsaputken tulehduksessa (uretriitti) kirvely virtsatessa on myös hyvin tyypillinen oire. Virtsaputkentulehdus liittyy kuitenkin yleensä sukupuolitauteihin ja on huomattavasti rakkotulehdusta harvinaisempi. Munuaisaltaan tulehduksessa (pyelonefriitti) tyypillisiä oireita ovat mm. kylki- tai selkäkipu, kuume ja yleisvoinnin lasku. Myös virtsaoireet ovat tavallisia, mutta aina niitä ei välttämättä esiinny. Iäkkäämmillä ihmisillä ainoa pyelonefriitin oire voi olla yleistilan lasku. Virtsatietulehdukset ovat pääsääntöisesti naisten vaiva. Naisilla virtsaputki on selkeästi lyhyempi kuin miehillä ja bakteerit nousevat herkemmin virtsarakkoon saakka. Miehillä virtsatietulehdus liittyy yleensä johonkin virtsateiden rakenteelliseen vikaan tai iäkkäämmillä eturauhasen hyvänlaatuiseen liikakasvuun. Tällöin virtsa ei pääse kulkemaan esteettömästi virtsaputkessa, mikä altistaa tulehduksille. Lääkärin perustutkimuksiin kuuluvat mm. vatsan ja selän tunnustelu sekä koputtelu virtsatietulehdusta epäiltäessä. Epäselvissä tilanteissa lääkäri tekee myös gynekologisen tutkimuksen. Virtsanäyte on virtsatietulehduksen perustutkimus. Sillä voidaan tutkia mm. tulehdusta aiheuttaneen bakteerin tyyppi ja herkkyys eri antibiooteille. Myös monet sukupuolitaudit voidaan todeta virtsanäytteellä. Munuaistason tulehdusta epäiltäessä otetaan lisäksi verikokeita (kuten tulehdusarvo eli CRP). Miehiltä tarkastetaan sukuelimet sekä tunnustellaan eturauhanen peräaukon kautta. Eturauhasen tilaa tutkitaan tarvittaessa verikokeella (PSA, prostatasepsifinen antigeeni). Mikäli selvää syytä virtsatietulehdukselle ei löydy, voi miestentauteihin perehtyneen erikoislääkärin (urologi) arviosta olla hyötyä.