Työterveyshuolto - Klinik.fi

VALITUT OIREET (0)

Työterveyshuolto

Päivitetty: 20.09.2018

Työterveyshuolto tarkoittaa työnantajan järjestämää terveyspalvelua työntekijöilleen. Lain mukaan työntekijällä on oikeus työterveyshuoltoon, jonka laajuuden työnantaja voi itse päättää lain määrittämissä rajoissa. Myös yrittäjillä on mahdollisuus työterveyshuoltoon.

Työterveyshuolto, työterveys, työkyky

Työterveyshuolto on laissa määrätty oikeus työntekijälle, kun kyseessä on terveysvaarojen ennaltaehkäiseminen tai työkyvyn ylläpitäminen (ehkäisevä toiminta, Kelan korvausluokka I).

Työnantajalla on mahdollisuus järjestää ennaltaehkäisevän työterveyshuollon lisäksi myös sairaanhoidollista työterveyshuoltoa (muu terveydenhuolto, Kelan korvausluokka II). Tätä ei kuitenkaan ole laissa määrätty.

Työterveyshuollon ammattihenkilöitä ovat mm. työterveyslääkäri, työterveyshoitaja, työfysioterapeutti ja työterveyspsykologi.

Työterveyshuolto, tutkimukset, terveysvaarat, työkyky

Työterveyshuollon suorittamat tutkimukset henkilölle riippuvat yrityksen tekemästä sopimuksesta työterveysyrityksen kanssa. Laki vaatii tuottamaan tutkimukset vähintään terveysvaarojen ehkäisemiseksi tai työkyvyn ylläpitämiseksi.

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit