Kyhmy kaulalla
Kaulakyhmy tarkoittaa sormin tunnettavaa pattia kaulan alueella. Yleisimmin kyse on suurentuneesta imusolmukkeesta (varsinkin lapsilla ja nuorilla aikuisilla), mutta myös kilpirauhasen tai sylkirauhasten taudit voivat olla kyhmyn aiheuttajia. Mikäli kyhmy kaulalla ei ole hävinnyt kahden viikon kuluessa, se vaatii aina tarkemman tutkimuksen.Kaulakyhmyn aiheuttajat ja tutkiminenKyhmy kaulalla on yleensä oireeton ja usein se havaitaankin sattumalta. Kyhmyn todennäköisimmät aiheuttajat vaihtelevat henkilön iän mukaan.Lapsilla ja nuorilla kyse on yleensä imusolmukkeiden suurenemisesta, jonka taustalla on jokin virustauti (kuten flunssa tai korvatulehdus). Imusolmukkeiden suureneminen on osa elimistön puolustusjärjestelmän normaalia toimintaa, sillä niiden tehtävänä on kerätä ja tuhota bakteereja ja viruksia. Tällöin kaulalla tuntuva kyhmy voi aristaa lievästi ja lisäksi voi olla kuumetta. Voimakkaamman imusolmuketurvotuksen voivat aiheuttaa mm. mononukleoosi (rauhaskuume) ja nielurisatulehdus eli angiina. Tulehdukseen liittyvä reaktiivinen imusolmukesuurentuma palautuu normaaliksi yleensä parissa viikossa. Mikäli näin ei tapahdu, pitää imusolmukesyövän eli lymfooman mahdollisuus sulkea pois.Nuorilla aikuisilla voi yhä esiintyä imusolmukkeiden suurentumista, mutta myös kilpirauhasen tai sylkirauhasten kyhmyjä. Kilpirauhaskyhmy tuntuu tyypillisesti kaulan alaosassa henkitorven molemmin puolin; tavallisesti kyse on hyvänlaatuisesta kystasta eli nesterakkulasta tai kilpirauhasen tulehduksesta. Kilpirauhaskyhmy ei yleensä arista.Yli 40-vuotiailla imusolmukesuurentumat ovat harvinaisia. Kilpirauhaskyhmyjä esiintyy, mutta tässä ikäluokassa kaulalla tuntuva kyhmy vaatii pääsääntöisesti aina jatkotutkimuksia pahanlaatuisten kasvainten mahdollisuuden vuoksi.Lääkärin suorittamaan yleistutkimukseen kuuluu mm. kaulan alueen, sylkirauhasten ja kilpirauhasen tunnustelu sekä nielun, nenän ja korvien tarkistaminen. Jatkotutkimuksina voidaan ottaa verikokeita, kuten perusverenkuva eli PVK ja tulehdusarvo (CRP). Itse kaulakyhmyn tarkempi tutkiminen tapahtuu ultraääni- eli kaikukuvauksella, jonka yhteydessä kyhmystä voidaan myös ottaa pieni koepala ohuen neulan avulla.
