Spinaalistenoosi - Klinik.fi

VALITUT OIREET (7)

Spinaalistenoosi

Päivitetty: 20.09.2018

Spinaalistenoosi tarkoittaa selkärangan luisten nikamien muodostaman selkäydinkanavan ja siellä kulkevan selkäytimen ahtautumista. Se johtuu yleensä iän mukanaan tuomista rangan rappeumamuutoksista ja sitä tavataankin yleensä yli 50-vuotiailla. Yleensä selkäydinkanavan ahtauma sijaitsee alaselässä eli lannerangassa, mutta sitä voi olla joskus myös kaularangan alueella.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Jos selän ja jalkojen oireilu on lievää eikä suuremmin haittaa kävelymatkaa tai päivittäisiä toimia, sitä voi turvallisesti lievittää itsehoidolla kuten kipulääkkeillä ja sopivalla liikunnalla.

Suositellaan jatkotutkimusta

Lääkärin arvio on paikallaan, mikäli oireilu on jatkuvaa tai pidempiaikaista ja haittaa normaaleja päivittäisiä toimia tai kävelyä.

Kiireellinen

Joskus mutta harvoin selkäydinkanavan ahtauma voi olla aihe välittömälle lääkärin arviolle: Lääkäriin on hakeuduttava välittömästi, jos kipu kovenee sietämättömäksi, esiintyy jalan tai jalkojen pahenevaa voimien heikkoutta tai vaikeutta virtsata tai pidättää ulostetta.

Spinaalistenoosin oireet ja tutkiminen

Tavallisin spinaalistenoosin oire on kävelyn aikana ilmaantuva jalkojen kipu, väsyminen, puutuminen ja/tai pistely. Kävelyn lopettaminen ja lepo helpottavat oireilua, mutta kävelyn jatkaminen tuo oireet taas esiin. 

Oireilu tuntuu usein pakaroiden seudussa säteillen reisiin ja joskus jopa varpaisiin saakka. Oireilun sijainti eroaa alaraajojen valtimotaudin katkokävelyoireesta, joka aiheuttaa yleensä oireita ensisijaisesti pohkeen alueella. Joillakin spinaalistenoosioireilu voi ilmaantua myös selinmakuulla. Oireilu tyypillisesti helpottaa etukumarassa asennossa, kuten ostoskärryihin nojatessa, ja pahenee taaksetaivutuksen yhteydessä. Joskus spinaalistenoosiin voi liittyä selkeämpi iskiastyylinen hermosäteilykipu. Usein spinaalistenoosista kärsivillä on ollut jo aikaisemmin hankaluuksia selän kanssa tai pidempää selkäkipuhistoriaa.

Kaularangan alueella selkäydinkanavan ahtauma voi aiheuttaa käsiin voimattomuutta ja puutumista tai esimerkiksi sormien toiminnan hankaluutta. Koska selkäydinahtaus sijaitsee tässä tapauksessa ylhäällä rangassa, se voi aiheuttaa myös oireita jalkoihin saakka, kuten jalkojen väsymistä tavallista herkemmin. 

Spinaalistenoosin tutkimuksiin kuuluu yleislääkärin, fysiatrin tai kirurgin suorittama laajempi selän ja hermoston toiminnan tutkiminen. Kuvantamisen avulla saadaan tarvittaessa tietoa selkärangan rakenteista ja ahtauman tilanteesta. Selän magneettikuvaus on nykyisin yleisin kuvantamismenetelmä.

Spinaalistenoosin itsehoito

Selkäydinkanavan rakenteelliseen ahtaumaan ei luonnollisesti voi itse vaikuttaa, mutta selkärangan ympäröiviin rakenteisiin ja selän liikkuvuuteen voi. Liikunta, kuten pyöräily, hyvästä lihaskunnosta huolehtiminen ja venytteleminen voivat helpottaa oireita. Lievää kipua voi kokeilla hoitaa tulehduskipulääkkeiden (kuten ibuprofeeni) tai kipulääkkeiden (kuten parasetamoli) avulla, mikäli niiden käytölle ei ole esteitä. Joillekin selän tukiliivi hetkittäin käytettynä voi auttaa oireiluun.

Spinaalistenoosin asiantuntijahoito ja leikkaus

Fysioterapeutti voi antaa ohjeita selkäydinkanavan ahtauman oireilun helpottamiseksi sekä tarvittaessa käsitellä selän alueen rakenteita. Lääkäri voi kirjoittaa reseptillä kipulääkkeitä, jos ne nähdään tarpeellisiksi. Leikkausta mietitään etenkin, mikäli oireilu on kovaa, se pitkittyy useiden kuukausien tai vuosien mittaiseksi tai se haittaa selkeästi päivittäisiä toimia tai toimintakykyä. Leikkauksessa selkäytimelle tehdään enemmän tilaa ahtautuneeseen selkäydinkanavaan ja tarvittaessa siihen liitetään niin sanottu luudutus tukemaan selkärangan rakenteita.

Spinaalistenoosin ehkäisy

Selkäydinkanavan ahtaumaa ja sitä aiheuttavia selkärangan rappeumamuutoksia ei varsinaisesti voi ehkäistä. Liikunnan avulla voi kuitenkin pitää selän ja selkärangan ympäröivät lihakset mahdollisimman hyvässä kunnossa oireiden helpottamiseksi tai ehkäisemiseksi.