Osuvimmat tulokset: Ripuli

Keliakia tarkoittaa vaivaa, jossa ravinnon sisältämä valkuaisaine nimeltä gluteeni aiheuttaa tulehduksen ja vaurioita ohutsuolen limakalvolle, mikä häiritsee ravinnon imeytymistä. Gluteenia löytyy pääasiassa vehnää, ohraa ja ruista sisältävistä viljatuotteista. Keliakiaa sairastaa noin 1-2 prosenttia väestöstä. Keliakian oireet ja tutkiminen Yleensä keliakian oireilussa painottuvat suolistoperäiset oireet. Tällaisia oireita ovat mm. ripuli, ilmavaivat sekä ylävatsan turvotus. Myös erilaisia imeytymishäiriöitä, kuten raudan- tai D-vitamiinin puutetta, voi ilmaantua, jolloin seurauksena voi olla mm. anemia tai osteoporoosi. Lapsilla esimerkiksi hidastunut kasvu ja laihtuminen voivat olla keliakian oireita; yleensä tämä tulee esille lastenneuvolan tai kouluterveydenhuollon ikävuositarkastuksissa. Keliakia voi esiintyä myös ihokeliakian muodossa, jolloin polviin, pakaroihin tai kyynärpäihin voi ilmaantua kutisevia rakkuloita. Joskus keliakian ainoana merkkinä voivat olla ns. epätyypilliset oireet, joita ovat mm. suun limakalvomuutokset (katso afta), hampaiden kiillevauriot, niveloireet tai jopa lapsettomuus. Keliakiaa voidaan tutkia mittaamalla keliakiaan liittyviä vasta-aineita verestä. Lopullisesti tauti todetaan joko vatsalaukun ja pohjukaissuolen tähystyksessä (gastroskopia) otettavilla näytepaloilla tai (ihokeliakian ollessa kyseessä) ihokoepalalla.

Ripuli tarkoittaa vetistä ja löysää ulostetta. Ripulista voidaan puhua, jos ripuliulosteita on vähintään neljä kertaa vuorokauden aikana tai kolme kertaa kahdeksan tunnin aikana. Lyhytkestoisen ripulin yleisimpiä aiheuttajia ovat erilaiset ruuasta saadut virukset ja bakteerit (ruokamyrkytys) sekä tarttuvat mahataudit (kuten noro-, rota- ja hengitystievirukset). Useamman viikon kestävän, pitkittyneen ripulin taustalla on yleensä jokin suoliston toiminnan häiriö. Ripuli on hyvin yleinen oire - varsinkin lapsilla ja ulkomaanmatkoihin liittyen. Ripulin oireet ja tutkiminen Ripulin tyypillisiä oireita ovat vetiset ja löysät ulosteet sekä tihentynyt ulostamistarve. Lyhytkestoisen ripulin yleisimpiä aiheuttajia ovat norovirus (katso vatsatauti) ja tavallista flunssaa aiheuttavat hengitystievirukset. Oireet alkavat yleensä äkillisesti ja ripulin lisäksi esiintyy pahoinvointia, oksentelua, lievää vatsakipua sekä kuumetta. Tyypillisesti tauti kestää 1-2 päivää ja loppuu yhtä äkillisesti kuin alkoikin. Ruokamyrkytyksessä ripulin aiheuttajina voivat olla myös kampylo-, salmonella- tai yersiniabakteerit. Bakteeriperäisiin ripuleihin voi joskus liittyä taudin jälkeisiä nivelvaivoja (ns. reaktiivinen niveltulehdus). Tarkemmin bakteeriripuleista on kerrottu artikkelissa Bakteeriripuli.  Lapsilla ripuli voi pitkittyessään aiheuttaa hankalankin nestehukan. Elimistön kuivuessa virtsaneritys vähenee, ihon kimmoisuus heikkenee ja lapsi saattaa olla väsynyt eikä jaksa leikkiä normaalisti. Myös vanhuksilla ripulin aiheuttama nestehukka saattaa olla vakavaa ja aiheuttaa mm. sekavuutta. Antibioottiripuli tarkoittaa antibioottikuurin aikana tai sen jälkeen alkavaa ripulia. Sen yleisin aiheuttaja on Clostridium difficile -niminen bakteeri, joka pääsee lisääntymään suolistossa antibiootin tuhottua suoliston normaalia bakteerikantaa. Clostridium-ripulin oireina ovat pahanhajuinen vesiripuli ja yleensä myös kouristavat vatsakivut. Myös kuumetta tai veriripulia voi esiintyä. Pitkittynyt ripuli tarkoitetaan yli 3 viikkoa kestänyttä päivittäistä ripulointia. Sen yleisimpiä syitä ovat mm. ärtyvän suolen oireyhtymä, laktoosi-intoleranssi, keliakia sekä tulehdukselliset suolistosairaudet. Myös xylitolin ja ummetuslääkkeiden liiallinen nauttiminen voi aiheuttaa pitkittynyttä ripulia. Ripuli on helppo tunnistaa omatoimisesti, mutta sen tarkemman syyn selvittely saattaa vaatia käyntiä yleislääkärin, lastenlääkärin tai gastroenterologin (vatsaelinsairauksien erikoislääkärin) vastaanotolla. Lääkärin suorittamaan yleistutkimukseen ripulin vuoksi kuuluvat mm. vatsan tunnustelu ja suoliäänten kuuntelu stetoskoopilla. Lasten kohdalla arvioidaan myös mahdollista kuivumaa tutkimalla ihon kimmoisuutta ja suun limakalvojen kosteutta. Rajummissa ripulia aiheuttavissa taudeissa voidaan ottaa verikokeita, kuten tulehdusarvo (CRP) sekä elimistön suola-arvoja (natrium ja kalium). Bakteeriripulia epäiltäessä sekä ulkomaanmatkojen jälkeen saatetaan tutkia myös ulosteviljely. Antibioottiripulia epäiltäessä voidaan ottaa ulostenäyte ja tutkia Clostridium difficile -bakteerin esiintymistä. Pitkittyneen ripulin selvittelyssä keskeistä on laktoosi-intoleranssin, keliakian ja tulehduksellisten suolistosairauksien poissulkeminen verikokeilla. Myös paksusuolen tähystystä eli kolonoskopiaa käytetään epäselvissä tilanteissa. Jos oireet viittaavat selvästi ärtyvän suolen oireyhtymään, tarkempia tutkimuksia ei tarvita.

Laktoosi-intoleranssi tarkoittaa laktaasi-entsyymin puuttumista suolen limakalvolta. Maitotuotteet sisältävät maitosokeria eli laktoosia. Normaalisti laktaasi-niminen entsyymi pilkkoo maitosokerin ohutsuolessa pienempiin osiin. Jos laktaasi-entsyymi puuttuu, maitosokeri kulkeutuu sellaisenaan paksusuoleen, jossa suoliston normaalit bakteerit käyttävät maitosokeria ravintonaan. Tämä saa aikaan laktoosi-intoleranssille tyypilliset oireet. Noin 20 prosentilta suomalaisia puuttuu laktaasi-entsyymi, mutta mm. aasialaisilla tai afrikkalaisilla jopa 90 prosentilta. Alle 5-vuotiailla oireilu on harvinaista. Laktoosi-intoleranssin oireet ja tutkimuksetLaktoosi-intoleranssi tarkoittaa tilaa, jossa maitosokeri kulkeutuu hajoamatta ohutsuolen läpi paksusuoleen. Siellä bakteerit käyttävät pilkkoutumattoman maitosokerin ravinnokseen. Tämä aiheuttaa kaasun muodostumista paksusuolessa ja laktoosi-intoleranssille tyypilliset oireet: vatsakivut, ilmavaivat ja vatsan turpoamisen. Myös löysää ulostetta tai ripulia voi esiintyä. Oireet alkavat tyypillisesti pari tuntia maitotuotteiden nauttimisen jälkeen. Laktoosia välttämällä tai vähentämällä myös oireilu häviää.On syytä huomauttaa, ettei laktoosi-intoleranssi tarkoita samaa kuin maitoallergia. Laktoosi-intoleranssissa ongelmana on maitosokeri, kun taas lehmänmaidolle allergisoitumisessa elimistö reagoi maidon valkuaisaineelle eli maitoproteiinille. Käytännössä varsinaiset maitoproteiiniallergiat ovat harvinaisia varhaislapsuuden jälkeen, ja niille on tyypillistä, etteivät oireet häviä laktoosittomalla ruokavaliolla.Laktoosi-intoleranssi on usein helppo tunnistaa omatoimisestikin. Mikäli tyypilliset oireet on yhdistettävissä maitotuotteisiin ja oireet häviävät maitotuotteita vähentämällä tai laktoosittomiin tuotteisiin siirtymällä, tarkempia tutkimuksia ei välttämättä tarvita. Jos lääkärin vastaanotolle hakeudutaan, perustutkimuksiin kuuluvat vatsan tunnustelu sekä suoliäänien kuuntelu stetoskoopin avulla. Tauti varmennetaan nykyisin usein geenitestillä, mikä otetaan normaalin verikokeen tapaan. Aikaisemmin runsaasti käytössä olleen laktoosirasituskokeen (jossa juodaan 4 dl juomaa, johon on sekoitettu 50 grammaa maitosokeria) käyttö on vähenemässä. Tarvittaessa lisäverikokeilla voidaan sulkea mahdollisia muita syitä (mm. keliakia) pois. Tähystys- tai muitakaan tarkempia tutkimuksia ei yleensä tarvita.

Vatsatauti tarkoittaa äkillistä tarttuvaa suolistotulehdusta. Vatsataudit leviävät tavallisesti kosketustartuntana, mutta myös saastuneen ruuan tai juoman välityksellä (ns. ruokamyrkytys). Yleisimmin vatsataudin aiheuttavat virukset (mm. noro-, rota- ja hengitystievirukset), mutta myös bakteerit tai loiset voivat aiheuttaa vatsatauteja. Vatsataudin oireet ja tutkiminen Vatsataudin oireet ovat yleensä helposti tunnistettavia: ripuli, lievä vatsakipu sekä pahoinvointi ja oksentelu. Myös kuumetta voi esiintyä. Tyypillisesti vatsatauti kestää 1-2 päivää ja loppuu yhtä äkillisesti kuin alkoikin. Aika tartunnasta oireiden alkamiseen vaihtelee. Jotkin virukset aiheuttavat oireita jo vuorokaudessa tartunnan jälkeen, kun taas joidenkin kohdalla oireet saattavat alkaa vasta viikon kuluttua. Useimmiten oireilu alkaa parin päivän kuluessa tartunnasta. Vanhuksilla vatsatautiin liittyvän ripulin aiheuttama nestehukka saattaa olla vakavaa ja aiheuttaa mm. sekavuutta. Mikäli oireena on pelkästään ripulia, eikä tautiin liity lainkaan pahoinvointia, kuumetta tai mahakipuja, ripulin taustalla voi olla vatsataudin lisäksi muitakin syitä (katso tarkemmin erillinen artikkeli ripuli). Myös pelkän pahoinvoinnin muut aiheuttajat (mm. migreeni, matkapahoinvointi tai huimaus) on syytä pitää mielessä.  Vastaanotolla lääkärin suorittamaan yleistutkimukseen kuuluvat mm. vatsan tunnustelu sekä suoliäänten kuuntelu stetoskoopilla. Rajummissa vatsataudeissa voidaan ottaa verikokeita, kuten tulehdusarvo (CRP) sekä elimistön suola-arvoja (natrium ja kalium). Tarvittaessa myös ulosteesta voidaan ottaa viljelynäytteitä, mikäli oireilusta tai taudin aiheuttajasta on epäselvyyttä.

Ruoka-allergia aiheutuu ihmisen puolustusjärjestelmän liian voimakkaasta ja epätarkoituksenmukaisesta reaktiosta vieraita, harmittomiakin aineita vastaan. Allergeenilla tarkoitetaan ainetta, joka laukaisee allergisen reaktion. Ruoka-allergiassa allergeeni on ruoan valkuaisaine eli proteiini. Ruoka-allergiasta kärsii Suomessa noin 2-4 % aikuisista ja 5-10 % lapsista. Yleisimpiä lasten ruoka-allergioita ovat muna-, maito- ja vilja-allergiat. Ruoka-allergian oireet ja toteaminen Lapsen ruoka-allergian oireet ovat erilaisia eri ikäisillä. Imeväisiässä yleisin oire on nokkosihottuma, joka alkaa useimmiten jo 10-15 minuutin kuluessa, mutta kuitenkin aina tunnin sisällä ruoan nauttimisesta. Nokkosihottumaan liittyy usein vatsavaivoja ja ripulia ja oireet kestävät yleensä joitakin tunteja. Myös lehahtelevaa atooppista ihottumaa ja suolioireita, kuten oksentelua, vatsakipua ja ripulia, esiintyy usein. Ihottuma ja vatsavaivat alkavat yleensä nopeasti, noin tunnin kuluessa. Joskus harvemmin oireet voivat tulla vasta vuorokauden kuluessa ruoan nauttimisesta. Hitaan oireiden alun ja allergian selvittäminen vaatii erityistutkimuksia ja sitä on vaikea erottaa muista suolistovaivoista. Alle yksivuotiaista lapsista noin 10 % reagoi johonkin ruokaan. Useimmiten ruoka-aine on kananmuna, mutta reaktiot myös maitoon ja viljoihin ovat mahdollisia. Muna-allergia alkaa kadota jo ensimmäisen ikävuoden loppupuolella, ja useimmat sietävät sitä muun ruoan joukossa jo kouluiässä. Myös maitoallergia alkaa hävitä toisen ikävuoden aikana, ja valtaosa allergiaoireita saaneista sietää maitoa jo kouluun mennessään. Vilja-allergia häviää maitoallergian tavoin useimmiten kouluikään mennessä. Jos maito- tai vilja-allergiaa on vielä 6-7-vuotiaana, se tavallisesti säilyy aikuisikään saakka. Päiväkodeissa ja kouluissa jopa 30–50 %:lla lapsista on jokin vanhempien asettama ruokavaliorajoitus, joista osa liittyy selkeään, todettuun allergiaan, mutta osa rajoituksista voi olla esimerkiksi vain vanhempien allergiaepäilyn pohjalta asetettuja. Leikki- ja kouluikäisillä yleisimmät oireet ovat huulien ja suun kutina, limakalvojen turvotus, vatsakipu ja ripuli. Vatsavaivat ja ripuli ilman muita oireita eivät yleensä johdu allergiasta, ja muun muassa ärtyvän suolen oireyhtymä voi vaikeuttaa ruoka-allergian toteamista. Etenkin pienten lasten vatsavaivat leimataan helposti allergiaksi, jolloin ruokavalio jää herkästi turhan rajoittuneeksi. Atooppisen ihottuman äkillinen pahentuminen voi viitata ruoka-allergiaan ja myös nokkosihottumaa voi esiintyä. Myös leikki- ja kouluikäisillä esiintyy sekä nopeasti että hitaasti ilmaantuvaa allergiaoireilua. Koulu- ja teini-ikäisten ruoka-allergiat kytkeytyvät usein koivun siitepölyallergiaan (ns. ristiallergia), jolloin noin joka toinen koivun siitepölylle allerginen lapsi saa suu-, nielu- ja vatsaoireita hedelmistä, juureksista ja mausteista. Allergian aiheuttama vakava, äkillinen yleisreaktio eli anafylaksia alkaa yleensä voimakkailla oireilla. Anafylaksiaan liittyviä moninaisia oireita ovat muun muassa kutina nielussa, suussa, jalkapohjissa, kämmenissä ja mahdollisesti koko keholla; punoitus tai laaja-alainen nokkosihottuma; hengenahdistus, vinkuna tai astmakohtaus; yleinen huonovointisuus tai voimakkaat vatsakivut, oksentelu ja ripulointi. Lapsi saattaa olla kylmänhikinen ja tuskainen. Lapsen sydän voi lyödä tiheään ja hänellä saattaa esiintyä huimausta tai tajunnan häiriöitä. Tällöin on kyse jo todellisesta hengenvaarasta ja lapsi on saatettava hoitoon välittömästi. Ruoka-allergiaa voidaan tutkia ihopistokokeilla, verinäytteiden avulla, kotona tehtävillä ruoka-ainekokeiluilla tai erillisillä altistuskokeilla. Ihopistokokeet ja verinäytteestä otettava IgE-vasta-ainemääritys eivät pelkästään ole kuitenkaan luotettavia allergian varmistamiseen tai poissulkemiseen. Joka toisella pikkulapsella todetaan verikokeissa lievästi koholla olevia IgE-määriä yhtä tai useampaa ruoka-ainetta kohtaan ilman selkeää yhteyttä oireisiin, mutta heistä kuitenkin vain 10 % saa oireita nautittuaan kyseistä ruokaa. IgE-vasta-ainemäärien suurentuminen onkin usein normaaliin lapsen kehitykseen kuuluva ilmiö. Raja-arvoihin vaikuttavat muun muassa tutkittava ruoka-aine sekä lapsen ikä, ja vain korkeat IgE-määrät ovat merkki ruoka-allergiasta. Pelkkä veri- tai ihopistokoe tai ruoka-aineen välttämiseen liittyvä oireiden väheneminen ei kuitenkaan ole peruste aloittaa ruokavaliorajoitusta ruoka-allergiaepäilyn vuoksi, vaan useimmiten lasten ruoka-aineallergiat todetaan välttämis-altistus-ruokavaliokokeilla. Kokeen aikana hävinnyt oireilu ilmaantuu uudelleen ruoka-aineen välttämisen loputtua. Normaalissa, avoimessa altistuksessa niin tutkittava kuin tuloksen arvioitsijakin tietävät ruoan laadun ja allergeenin määrän. Kaksoissokkoaltistuskoetta suositellaan, jos tilanne on vaikeasti tulkittava ja oireilu tulee viiveellä, kuten suolisto-oireisessa allergiaepäilyssä. Kaksoissokkoutetussa kokeessa epäiltyjä ruokia vältetään ensin 1-3 viikkoa, minkä jälkeen altistuskoe suoritetaan niin, etteivät tutkittava eikä tuloksen arvioitsija tiedä, saiko tutkittava allergeenia vai jotain muuta valmistetta. Kaksoissokkoaltistuskoe on ainoa luotettava keino ruoka-allergian toteamiseen. Erillinen, valvottu välttämis-altistuskoe on aiheellinen, jos epäillään keskeisten ruoka-aineiden (käytännössä maidon ja viljojen) allergiaa. Altistuskokeiden lisäksi ruoka-allergian toteaminen voi perustua kotona toteutettaviin kokeiluihin lääkärin, terveydenhuoltohenkilökunnan ja lapsen huoltajan tekemän yhteisen suunnitelman mukaan.

Crohnin tauti ja colitis ulcerosa ovat molemmat tulehduksellisia suolistosairauksia (engl. Inflammatory bowel disease eli IBD), joissa elimistö kehittää tulehdusreaktion suoliston omaa bakteerikantaa vastaan. Tämän seurauksena suoliston limakalvoille kehittyy tulehdusta ja haavaumia. Crohnin tauti voi sijaita paksusuolessa, ylempänä ohutsuolen loppuosassa tai molemmissa. Colitis ulcerosa sijaitsee paksusuolessa, josta tuleekin sen suomenkielinen nimi haavainen paksusuolitulehdus. Tulehduksellisten suolistosairauksien syntymekanismia tai aiheuttajaa ei tunneta tarkasti, mutta niiden on todettu olevan ainakin osittain perinnöllisiä. Yhteensä Crohnin tautia ja colitis ulcerosaa sairastaa alle prosentti suomalaisista. Crohnin taudin ja colitis ulcerosan oireet ja tutkiminenCrohnin taudin yleisimpiä oireita ovat vatsakipu, ripuli, kuume ja laihtuminen. Myös peräaukon haavauma voi liittyä Crohnin tautiin. Joskus Crohnin tauti voi aiheuttaa myös suoliston ulkopuolisia oireita (mm. aftat, nivelten tulehdukset, selkävaivat, silmän värikalvon tulehdus) tai jopa suolitukoksen (suolen tukkeuma, joka aiheuttaa kovaa vatsakipua ja oksentelua). Usein oireet alkavat pikkuhiljaa, mutta välillä taudissa voi tulla pidempiäkin oireettomia jaksoja.Colitis ulcerosa eli haavainen paksusuolitulehdus aiheuttaa yleensä ripulia, joka voi olla myös veristä tai limaista. Muita mahdollisia oireita ovat kuume, vatsakipu, nivelten oireet ja jopa selkärankareuma. Myös colitis ulcerosa on pitkäaikainen tauti ja voi olla välillä pitkäänkin oireeton. Tulehduksellisen suolistosairauden toteaminen vaatii käyntiä lääkärin vastaanotolla. Yleislääkäri tai vatsaelinlääkäri (gastroenterologi) tunnustelee yleensä vatsan sekä peräsuolen peräaukon kautta (tuseeraus). Eri verikokeiden avulla voidaan seuloa tai tarkastaa suoliston mahdollista tulehdustilaa. Taudin diagnosointi eli varmistus tehdään kuitenkin ohutsuolen loppuosan ja paksusuolen tähystystutkimuksessa (kolonoskopia), jossa suolen limakalvolta otetaan koepaloja. Tarvittaessa eri kuvantamistutkimukset (kuten magneettikuvaus tai tietokonetomografia) voivat auttaa taudin toteamisessa ja vaikeusasteen arvioinnissa.