Kynsisieni - Klinik.fi

VALITUT OIREET (4)

Kynsisieni

Päivitetty: 20.09.2018

Kynsisieni eli kynsisilsa tarkoittaa sienirihmaston kasvua kynnessä, minkä seurauksena kynnen rakenne vaurioituu ja kynsi muuttuu valkeaksi tai sinertävän vihreäksi. Kynsisieni iskee tyypillisesti varpaisiin. Kynnen lisäksi sienitulehdusta voi esiintyä myös varvasväleissä ja jalkaterän iholla. Kynsisienestä kärsii noin 10 % aikuisväestöstä, ja vaiva yleistyy iän myötä.

MILLOIN HOITOON?

Itsehoidollinen

Mikäli kynsisieni on vain yhdessä kynnessä ja rajoittuu siinäkin kynnen kärkiosaan, vaiva saattaa korjaantua itsehoidolla.

Suositellaan jatkotutkimusta

Lääkäriin on hyvä hakeutua mahdollisimman pian kynsimuutosten havaitsemisen jälkeen. Hoitotulos on sitä parempi, mitä aikaisemmin hoito saadaan aloitettua.

Kynsisienen oireet ja tutkiminen

Kynsisieni muuttaa tartunnan saaneen kynnen valkeaksi tai sinertävän vihreäksi; lisäksi kynsi paksuuntuu ja haurastuu. Tavallisesti muutos alkaa kynnen ulkosivulta tai kärjestä ja leviää ajan kuluessa kynnen juurta kohti. Kipua ei yleensä esiinny. Kynsisieni on selvästi yleisempi varpaissa. Kynnen lisäksi sienitulehdusta voi esiintyä myös varvasväleissä tai jalkapohjassa (katso jalkasieni). Sormien kynsissä sienikasvusto on harvinaista.

Kynsisienen tarkempi tutkiminen tapahtuu yleislääkärin tai ihotautilääkärin vastaanotolla. Lääkärin perustutkimukseen kuuluu kynsien tarkastelun lisäksi myös varvasvälien ja jalkaterän ihon tutkiminen. Kynsisieni varmistetaan käytännössä aina ottamalla sieninäyte kynnestä. Toimenpide on täysin kivuton ja sen tekee yleensä laboratoriohenkilökunta.

Lääkärille hakeutumisessa ja sieninäytteen otossa on tärkeää huomioida, että näyte kynnestä voidaan ottaa vain, jos paikallisten sienilääkkeiden käytön lopettamisesta on vähintään kuusi viikkoa. Suun kautta otettavissa sienilääkkeissä tauon pituus tulee olla kuusi kuukautta. Itse sieniviljelykin on aikaa vievä tutkimus ja tulos saadaan vasta useiden viikkojen kuluttua.

Kynsisienen itsehoito

Kynsisieni ei yleensä häviä itsestään, vaan sen häätäminen vaatii lääkehoitoa. Apteekista on saatavilla paikallisia sienilääkevalmisteita (kuten amorolfiinilakkaa) kynsisilsan hoitoon. Itsehoitotuotteiden teho on kuitenkin kiistanalainen. Niistä saattaa olla hyötyä, jos kynsisilsa rajoittuu vain kynnen kärkiosaan.

Kynsisienen hoito ja sienilääkkeet

Kynsisienen hoito on haastavaa: vaivan paraneminen voi kestää asianmukaisellakin hoidolla jopa kaksi vuotta ja kokonaan kynsisilsa saadaan häädettyä vain noin puolella vaivasta kärsivistä.

Yleensä kynsisilsan hoitoon käytetään lääkärin reseptillä kirjoittamaa, suun kautta otettavia sienilääkkeitä (kuten terbinafiinia). Kuurin kesto on 3-4 kuukautta, tarvittaessa pitempikin. Kuurin jälkeen kynnen ulkonäkö ei välttämättä ole vielä normaali, vaan sienen vaurioittama osa ”leikkautuu pois” vasta pikkuhiljaa kynnen kasvaessa.

Myös jalkaterapeuteilta ja jalkojenhoitajilta voi saada apua kynsisilsaan ja he voivat mm. poistaa paksuja, tulehtuneita kynsiä. Kynnen poisto itsessään ei kuitenkaan paranna kynsisientä.

Kynsisienen ehkäisy

Kynsisientä voidaan ehkäistä hoitamalla muut sienitulehdukset, kuten varvasvälien sienitulehdukset (katso tarkemmin jalkasieni), mahdollisimman pikaisesti. Tähän tarkoitettuja voiteita on saatavilla apteekeista myös ilman reseptiä.

Esimerkiksi sandaaleilla voidaan ehkäistä kynsisilsan tarttumista yleisissä pesutiloissa, vaikka kynsisieni itsessään onkin erittäin huonosti tarttuva.

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja

Asiantuntijat

  • Muut
  • Lääkärit

Muita näihin oireisiin liittyviä vaivoja